Ilmeisin muttei ainoa
On täysin kohtuutonta verrata Horizon Zero Dawnia esimerkiksi Heavenly Swordiin. Molemmat omat oman aikansa teknisiä merkkipaaluja, mutta vaikka Ninja Theory olisi kuinka taitava studio, sen ei olisi ollut mahdollista raapia PS3:sta samanlaista visuaalista ilotulitusta kuin mihin Guerrilla Games pystyy PS4 Prolla. Lisäksi Horizon kuljettaa pelaajaan halki laajan, avoimen maailman, ja se on muutenkin monipuolisuudessaan täysin eri luokkaa.
Sorry, Nariko, Aloy nyt vain on paremman näköinen
Näyttävyys ei välttämättä tee pelistä parempaa, mutta jos kaikki muu on samalla viivalla, ei kai kukaan ota mieluummin rumempaa peliä jonka ruudunpäivityskin pykii? Ja vaikka Heavenly Swordin loppukohtauksessa tuntuukin olevan tuhansia taistelijoita, muutamaa lukuunottamatta ne ovat vain animoitua taustaa, toisin kuin Days Gonen zombielaumat. Enemmän vääntöä tarkoittaa enemmän mahdollisuuksia.
Nykypelejä on mukavampi pelata
KonsoliFIN Podcastin jaksossa 16 puhuttiin käytettävyydestä. Keskustelijat — Niko, Tuomas ja minä — olemme kaikki työmme puolesta ottaneet kantaa erilaisten sovellusten ja palveluiden ulkoasuihin, ja ymmärrämme perusperiaatteet, joita noudattamalla luodaan hyvä käyttökokemus. Kyseessä on vakiintunut tieteenala, jossa tutkitaan tekniikan avulla ihmisen tapaa havaita asioita, ja joka muuttuu kun ihmisten tottumukset kehittyvät. Lisääntyvä tieto antaa parempia työkaluja.
Jotkin studiot eivät ehkä ole vielä havainneet, että 2000-luku on hyvässä vauhdissa, mutta pääsääntöisesti pelit ovat virtaviivaistuneet. Pelaajat pystyvät ymmärtämään kaiken päävalikoista varusteidenhallinnan kautta hahmon kustomointiin, kun hyödynnetään vakiintuneita käytäntöjä ja huomio ohjataan oikeaan kohtaan ruutua. Käsikirjojen kutistuminen ja jopa katoaminen kokonaan johtuu osittain siitä, että pelien käyttöliittymät ovat nykyisellään niin intuitiivisia.
Onneksi tähän tallennuspisteelle ei sentään ole jatkuvaa jonoa
Kaikki on sujuvampaa, kun perustoimintoihin pääsee kiinni minimaalisella valikkosurffaamisella. Esimerkiksi kuoleminen ei pakota palaamaan edelliseen tallennukseen, joka on vieläpä täytynyt ottaa käsin, mahdollisesti jossain tallentamiseen tarkoitetussa pisteessä. Sen sijaan meillä on automaattitallentavat checkpointit. (Hei, tämä olisi ollut tosi kiva juttu Dead Risingissa.) Ylipäätään rutiinitekemiset ymmärretään optimoida, tai jos niillä ei ole pelillistä arvoa, eliminoida. Kun säätöä on vähemmän, on helpompi keskittyä pelin nautittavampiin aspekteihin.
Jättiläisten hartiat
Isaac Newton totesi joskus, että ainoa syy, miksi hän pystyy näkemään edeltäjiään kauemmas on se, että hän seisoo jättiläisten olkapäillä. Nykypäivän pelisuunnittelijoilla on sama etu kuin Newtonilla. Sitten Pongin on julkaistu tuhansia ja taas tuhansia pelejä. Osa niistä on täyttä puuppaa, osa ylivertaisen loistavia. Kaikista niistä voi oppia jotain; taitava pelintekijä osaa omassa työssään välttää toimimattomia ratkaisuja ja käyttää sekä parantaa toimivia. Evoluutio karsii elinkelvottomat ideat, ja hyvät ajatukset valtaavat alaa.
Dune II oli joskus loistava peli, mutta Starcraft 2 pyyhkii sillä sekä pöydät että lattiat
Retromuistelot-sarjaa kirjoittaessa olemme pelailleet jopa parin vuosikymmenen ikäisiä pelejä, ja vaikka ne aikoinaan tuntuivat lähes virheettömiltä mestariteoksilta, nykyisin niiden puutteita ei voi olla huomaamatta. Oli kyse sitten toimintaseikkailuista, räiskintäpeleistä tai strategianaksutteluista, nyrkkisääntö on, että mitä vanhempi, sitä kömpelömpi. Starcraftissa saman tyyppiset joukot saa valittua kaksoisnaksautuksella, Call of Dutyssa ei tarvitse käyttää puolta peliä ensiapupakkausten metsästämiseen ja GTA V:n kamera on sata kertaa parempi kuin GTA III:n.
Vanhoilla peleillä on historiallista arvoa ja niitä voi olla joskus kiva kokeilla itseään sivistääkseen. Mutta jos haluat viihtyä pelin parissa sen sijaan että repisit hiuksia päästäsi turhautumisen takia, valitse jokin nykyaikainen peli. Ne ovat parempia.
Kommentit
Kun haluan pelata
Kun haluan pelata otsikkokuvan kaltaista peliä, mutta sillä ehdolla, että saan luoda oman jengini kokonaan alusta alkaen itse, ovat vaihtoehtoni melkoisen vähissä uusien pelien kanssa.
Omien tutkimuksieni mukaan uusimmat vaihtoehdot ovat jo 15 vuotta vanhat Icewind Dalet ja Wizardry 8. Lähimmäksi ovat uudet pelit päässeet Divinity Original Sinin kanssa.
Juu, tämä blogi otti
Juu, tämä blogi otti kimmokkeen juuri tuosta uudesta Tormentista (arvostelu tulossa lähipäivinä), joka on sekä hyvässä että jossain määrin pahassa tuulahdus menneisyydestä. Sitä pelatessa iski oikein kunnolla tajuntaan, miten vähän nykyajan "roolipelit" ovat roolipelejä.
Toisaalta männäaikojen peleissä oli sitä säätöä ihan pirusti, kuten inventoryn järjestelyä, että saa kaikki eri muotoiset kirveet mahdutettua 10x10-ruudukkoon. Nykysuunnittelussa pyritään minimoimaan kaikki ei-hauska. Eihän tuollainen nutaaminen palvele mitään tarkoitusta. Tasapainoa täytyy tietysti hakea sen välillä, milloin yksityiskohtien säätämistä on liikaa tai milloin pelaajalla ei ole mitään kontrollia mihinkään.
Mutta tuossakin hakemisessa tullaan koko ajan paremmiksi.
Onhan se totta, että
Onhan se totta, että nykypelit ovat monesti parempia mitä tulee itse pelaamiseen ja sujuvuuteen. Mutta entäs se juoni? Entäs ne hahmot? Baldur's Gatet ja Icewind Dalet olivat melkoisia juonellisia roolipelejä, joissa tärkeintä oli myös se matka. Sama koskee kahta ensimmäistä Falloutia, joissa roolipelaaminen oli juurikin sitä itseään. Nykypäivänä pikapalkinnot ja kädestä pitäen toteutettu ohjailu on ajoittain viety ehkä hivenen liian pitkälle. Pienikin deviaatio siitä, mitä pelintekijä on halunnut on täysin mahdotonta. Verrataan vaikka ensimmäistä Dragon Agea uusimpaan Inquisitioniin, voiko muka kukaan väittää että Inquisition on parempi peli?
Vanhoissa peleissä on toki puutteensa, mutta suora vertaus vanhempien pelien ja uudempien AAA-titteleiden kanssa on vähän kuin vetaisi 90-luvun Corollaa ja sanoisi että 2010-luvun Lexus IS menee mutkiin paremmin.
Onhan nuo pelit toki
Onhan nuo pelit toki teknisesti parantuneet ja mekaniikat on nykyään hiotumpia, mutta en lähtisi kyllä noin kärkevästi asiaa ilmaisemaan, ellei sitten tarkoituksena ole kalastella kommentteja. Minusta asioiden yksinkertaistaminen ei ole aina hyvä asia ja välillä tämä ns. tyhmennys nykypeleissä ärsyttää - joskus on vain yksinkertaisesti rentouttavaa nysvätä turhanpäiväisten yksityiskohtien parissaä, kuten sen inventaarion järjestelyn.
Jyrillä ei taida myöskään olla juuri kokemusta Nintendon peleistä, sillä Nintendolla on historiassaan paljon pelejä, jotka vielä tänäkin päivänä hakevat suunnittelullaan ja mekaniikoillaan vertaisiaan - edes Nintendon nykyiset omat pelit eivät yllä monien klassikoidensa tasolle kuin ehkä pelattavuudeltaan ja grafiikaltaan. Esimerkiksi Zeldoissa lähes 20 vuotias Majora's Mask on sarjan omaperäisin osa ja mielestäni edelleen paras. Parhaat 2d Mariot löytyvät edelleen 80-90 -lukujen taitteesta, suunnittelun ja pelattavuuden osalta. F-Zero on edelleen paras futuristinen kaahailu niin pelattavuudeltaan kuin ratasuunnittelultaan. Wave Racet edelleen parasta vesiskootteri-kisailua. Super Metroid edelleen yksi parhaita (ellei paras) 2d-toimintaseikkailu, suunnittelultaan ja pelattavuudeltaan jne. Metroid Primea -upeampaa first person -seikkailua saa hakea. Esimerkkejä on vaikka kuinka paljon. Muilla konsoleilla esim. kymmenen vuoden takainen Mass Effect päihittää tuoreemman kolmannen osan mennen tullen, vaikka onkin mekaniikoiltaan kömpelömpi, ja nyt on jännittävää nähdä onnistuuko Andromedakaan ykköstä syrjäyttämään sarjan parhaana osana - epäilen, että ei onnistu.
Itse pelaan tällä hetkellä Ys Origin -peliä PS4:llä. Kyseessä on porttaus 10 vuoden takaisesta PC-pelistä ja täytyy sanoa, että on yksi parhaita pelejä, joita uudella konsolilla olen pelannut - juurikin sen vanhahtavuuden vuoksi. Xboxilla pelaan R-Type Dimensionsia ja se vasta onkin porttaus muinaisjäänteestä, vieläpä vuosien takainen porttaus, mutta edelleen täyttä rautaa. Palaan myös muutenkin retro-pelien pariin tämän tästä ja vieläpä nautin siitä. En koe niiden pelien ärsyttävän ja käyvän hermoille (minulla tosin on keskivertoa parempi kärsivällisyys ja keskittymiskyky, ehkä juurikin retro-pelien ansiosta), vaan pikemminkin rikastuttavan harrastustani ja tarjoavan haastetta, jota monet nykypelit eivät tarjoa. Samalla ne vievät takaisin aikaan, jolloin pelaaminen oli aidosti uutta ja jokainen peli kiinnosti, oli se sitten paska tai ei, sillä se oli PELI!! Olen mm. innoissani PS4:n Arcade Archives -porttauksista.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että nykypelit olisivat mielestäni huonoja vaan sitä, että osaan nauttia sekä harrastukseni historiasta, että nykytilasta, tuntematta kummastakaan puolesta sen suurempaa ahdistusta tai syyllisyyttä.
En kyllä minäkään ihan
En kyllä minäkään ihan allekirjoita kirjoittajan näkemystä. Nykyään pelejä on helpotettu jopa liikaakin ja kuten edellinen kommentoijakin mainitsi, pelaajaa kuljetetaan kädestä pitäen minne mennä ja mitä tehdä. Mun mielestä ei ole ollenkaan hauskaa että koko ajan ohjaillaan eikä saa itse päättää tai löytää asioita.
On myös makuasia mikä on pelaajan mielestä hauskaa. Mun mielestä se että joutuu oikeasti miettimään mitä inventaarioon laittaa ja vähän järjestelmään on just hauskaa! Nykään esim. joissain Ubisoftin peleissä on reppu mihin mahtuu satapäin tavaraa ja pelaaja kuljettaa jotain kymmentä eri asetta mukana. Mun mielestä se on vaan tylsää että tehdään kaikki niin helpoksi että jää enemmän aikaa tehdä niin mitä? Räiskiä menemään ilman että tarvii miettiä loppuuko panokset tai aseet... Jossain GTA V:sessakin kun peli alkaa niin pelaajalla on jo valmiina tilillä joku 100.000 euroa. Mitä järkeä siinä on? Paljon hauskempaa olis että joutuis keräämään rahaa tai vaikka ryöstää pankkeja tai kauppoja jotta sais kerättyä rahaa. Mutta ei, jää enemmän aikaa ajella päättömästi autolla ja hakata ohikulkijoita?
Se on vaan että nykyään pelaajat on totutettu siihen että kaikki tarjotaan hopealautasella eikä älynystyröitä tarvi käyttää yhtään niin kyllähän se tuntuu hankalalta kun otat jonkun 10-vuotta vanhan pelin testiin. Kaikki AAA-pelit on samasta muotista väänneetty, enemmän vaihtelua olis kiva.
Ja checkpointit, se on vasta maailman huonoin keksintö!! En kyllä ymmärrä mitä vaikeaa on siinä että joutuu itse tallentamaan? On se vaivalloista kun pitää käydä painamassa valikossa nappia ja tallentaa. Ainakin tietää mihin peli tallentaa eikä niin että kun lopetat pelin ja avaat seuraavan kerran niin oot jossain toisella puolella karttaa kun checkpoint sattui olemaan siellä.
Se että joutuu hieman
Se että joutuu hieman pyristelemään pelin kulkua vastaan - oli se sitten repun tavaroiden järjestelemistä tai ajan käyttäminen vain paikasta toiseen juoksemiseen - saa ainakin minut eläytymään pelin maailmaan paljon paremmin. Esim. WoWia erinäisiä vuosia pelanneena oli todella tylsää katsoa vierestä, miten peli muuttui pelkäksi pudotusvalikoksi, josta valittiin ja automatisoitiin vaikkapa luolastoihin meneminen. Siinä se jättimäinen, värikäs ja hienosti tehty maailma kutistui kyllä kertaheitolla, kun voi vain nappulaa painamalla päästä paikkaan johon haluaa.
Mulle iso osa kaikista peleistä, ihan päätekijöihinsä tislattuna, on pienten ja isojen valintojen ja päätöksien tekemistä. Virtaviimaistaminen valitettavan usein myös tarkoittaa, että valintojen määrää on vähennetty.
Kommentoi
Kirjaudu kommentoidaksesi