Petri Katajan blogi
Ja pidin kovasti! Nimike yllätti olemalla paras "Thief-sarjan peli" sekä tarjoamalla aikamoisen hulppean köörin ääninäyttelijöitä.
Toinen häpeällinen tarina
Dishonored 2 on Arkane Studiosin kehittämä toimintaseikkailupeli, joka julkaistiin vuonna 2016. Se voitti vinon pinon vuoden peli -palkintoja ja muita kehuja saaden ylistystä myös pelaajilta. Ja ihan syystäkin oman kokemukseni perusteella!
Homman nimenä on seikkailla joko ensimmäisen pelin päähahmo Corvo Attanon tai hänen tyttärensä Emily Kaldwinin roolissa kostoretken merkeissä. Tarinan lähtökuopat kaivetaan, kun Emily syrjäytetään valtaistuimeltaan, ja hahmo, jota pelaaja ei valinnut ohjattavakseen, muutetaan kivipatsaaksi.
Matka vie sankarin Karnaca-kaupunkiin, josta pitäisi toivon mukaan löytyä keinoja mahdolliseen tapaan palauttaa asiat tuttuun päiväjärjestykseen. Dishonoredin maailma on täynnä fantasiaa metallisista sotilaista erilaisiin taikakeinoihin. Myös pelaaja pääsee nauttimaan yliluonnollisesta erilaisten kykyjen muodossa. Tarjolla on muun muassa lyhyttä teleportaatiota, varjokävelyä sekä päihitettyjen vihollisten ruumiiden häviämistä tuhkana tuuleen.
On pelaajasta kiinni, edetäänkö hiippaillen ja vihollisia huomaamatta salamurhaten tai kolkaten vai rymistelläänkö pyssyt paukkuen. Erilaiset kyvyt helpottavat etenkin hiippailupelitavalla eteneviä. Itse kentät ovat täynnä etsittävää, kuten mustan pörssin kauppoja, uusia kykyjä antavia rune- ja bone charm -kikkareita sekä rahan arvoisia arvotavaroita.
Meno on omasta mielestäni parhaimmillaan silloin, kun pelaaja pääsee koluamaan kaupunkia ja sen eri asumuksia rahankuvat silmissä tuikkien. Tutkimalla löytää nimittäin vaikka sun mitä joko näkösältä tai vaikkapa kassakaappien sisältä. Rahaa saa pöllimällä omaan taskuun vaikkapa maalauksia, kultaharkkoja, kylpysuolaputeleita, rahapussukoita ja muuta. Kyseisestä puuhasta tulee todella vahvasti mieleen Thief-sarjan pelit.
Olisin jopa valmis nimeämään Dishonored 2:n parhaaksi Thief-sarjan peliksi. Noin tavallaan. Kyseinen sarja keskittyy hiippailuun ja varkaana toimimiseen maailmassa, joka on yhdistelmä viktoriaanisen aikakauden ympäristöjä ja korkeaa tekniikkaa. Omasta mielestäni Thiefien isoin miinus on se, että vaikka pelit alkavat erilaisten kaupunkimaisemien ja ihmisten omaisuuden napsimiseen, niin kohta mukaan lisätään yllättäen ties minkä sortin yliluonnollista tauhkaa.
Dishonoredissa tämä ei tule yllätyksenä, mutta Thiefissä en odottanut alkukenttien jälkeen väisteleväni zombeja, tulielementaaleja ja ties minkä sortin örrimörrejä. Etenkin aivan ensimmäisen Thief-pelin yhteydessä hyppäsin tuolistani ylös, ikkunasta ulos ja valtatielle kierimään puhtaasta säikähdyksestä ensimmäisen elävän kuolleen noustessa säikyttelemään.
Vuonna 2014 julkaistu Thief myös oli mielestäni ihan kelpo peli, kunnes menoon tuotiin mukaan kummituksia, jotka myös säikyttivät puolikuoliaaksi. Tässä kohti jätin kyseisein seikkailun kesken sen kummempia miettimättä. Dishonoredissa yliluonnollinen ei tule yllätyksenä, eikä se myöskään onnistu säikyttämään tajuttomaksi. Hyvä hyvä.
Niin tosiaan. Dishonored 2 -arviomme vuodelta 2016 kehui seikkailua muun muassa erilaisista lähestymistavoista ja ulkoasusta. Erikoisesti arvostelussa tosin todetaan, että pelin voi kokea muutamassa tunnissa. Onpas ollut tehokas pelaaja, sillä itselläni nimikkeen kokemisessa meni noin 12 tuntia. Enemmänkin olisi mittariin saanut tunteja, mikäli olisi tutkinut kenttien joka sopen, kerännyt joka ikisen lisäkykyjä antavan keräilyesineen. Seikkailun loppupuolella totesin kiinnostukseni olevan sen verran lopussa, että parasta vain suunnata kohti tarinan päätepistettä ilman sen suurempia pyörimisiä.
Kingpin, Mandalorian, Ahsoka ja kumppanit
Dishonored 2 jäi mieleen myös toisesta syystä.
Yksi hitusen yllättävä asia näet tuli ilmi, kun ruudulla kävi pyörähtämässä yksi tarinan ilkimyshahmoista. Heti kun pahis avasi suunsa, niin aloin miettimään, että onpas tällä ääninäyttelijällä samanlainen ulosanti kuin muun muassa The Last of Us- ja The Mandalorian -sarjoista tutulla Pedro Pascalilla.
Unohdin asian samoin tein ja jatkoin seikkailuani, kunnes korvakäytäviin alkoi jyristä toisenkin lurjushahmon ääni, joka puolestaan kuulosti aivan Vincent D'Onofriolta. Hän on puolestaan tuttu muun muassa Jurassic Worldista ja Full Metal Jacketista sekä Marvel-sarjojen Kingpin-pahiksena. Tässä kohti olin aivan varma, että kyseessä tosiaan on itse herra D'Onofrio, sillä uhkaavasta äänestä ei voi erehtyä. Otin sitten asiakseni selvittää, josko myös Pedro Pascal olisi ollut äänessä, ja kyllä, sama mies!
Kaksi televisiosta ja valkokankailta tuttua ääninäyttelijää!
Mielenkiintoista. Olin jo aiemmin päätellyt, että yhden keskeisen hahmon näyttelijänä toimi Rosario Dawson, kenet on nähty muun muassa The Mandalorianissa, Daredevilissä ja Rentissä.
Olisikohan muitakin? No, olihan niitä!
Mukana on muun muassa mainio Sam Rockwell (muun muassa Moon, Jojo Rabbit, Three Billboards Outside Ebbing, Missouri), pahiksen roolissa hänkin! Johan on. Eikä tässä kaikki, sillä The Wire- ja Bosch-sarjoista tuttu Jamie Hector on myös mukana. Ja ilkimyksen roolissa hänkin.
Tähän mennessä kaikki isoilta ruuduilta tutut näyttelijät ovat olleet pahisrooleissa Rosario Dawsonia lukuun ottamatta. Vielä olisi yksi harmaalle alueelle sijoittuva hahmo, nimittäin mystinen Outsider-olento, jonka tarkoitusperät ovat hieman epäselvemmät. Hänen äänenään toimi muun muassa Gotham-sarjan mainiona Oswald "Pingviini" Cobblepottina nähty Robin Lord Taylor.
Olin hyvin yllättynyt, miten paljon nimekkäitä henkilöitä Dishonored 2:n eri rooleissa oli. Toki pääosissa olevien hahmojen kaksi ääninäyttelijää ovat myös olleet eri televisiosarjoissa, mutta en heitä yhtä nimekkäiksi itse listaisi. Tosin! Metkasti sarjan päähahmo Corvoa ääninäyttelevä Stephen Russell toimii myös Thief-pelisarjan Garrett-päähahmona. Kuinkas sattuikaan.
Aloinpa kaiken tämän jälkeen tutkailemaan, että kuultiinkohan myös sarjan aiemmissa ositta nimekkäitä näyttelijöitä? Ja näemmä kuultiin.
Ensimmäisessä Dishonoredissa korvakäytäviin soljui puhetta muun muassa Lena Headeyltä (Game of Thrones), Carrie Fisheriltä (Tähtien sota) ja Chloë Grace Moretzilta (Kick-Ass). Dishonored: Death of the Outsider puolestaan tarjosi kuunneltavaksi niin ikään Rosario Dawsonin ja Robin Lord Taylorin sekä Michael Madsenin (Kill Bill) äänet.
Johan on. Jos olisin pitänyt korvani auki ensimmäistä Dishonoredia pelatessani, niin olisin tunnistanut tuttuja näyttelijöitä. Dishonored: Death of the Outsider on itseltäni vielä kokematta.
Summaten: Dishonored 2 on oiva kokemus, jossa päästään rosvoamaan sekä kuulemaan tuttuja ääniä. Nimike on tarjolla Xboxin Game Pass -palvelussa, joten sieltä kokeilemaan vaan!
Lisää aiheesta:
