KonsoliFINin varsinainen arvostelu antaa vielä odottaa hetken itseään. Saimme arvostelukoodin pelin julkaisupäivänä, eli viime torstaina, joten vielä tässä kohdin nimikettä ei ole koettu tarpeeksi paljon kunnollisen, viimeisen mielipiteen muodostamiseksi. Siitä huolimatta voisin jakaa tuntoja ensimmäiseltä noin seitsemältä tunnilta.
Harmillisesti ainakaan itselleni kyseessä ei ole se messiaspeli, jota on odotettu kuumeisesti vuosikausia. Ainakaan vielä. Alkutaipaleesta tulee mieleen Saints Row: The Third. Tarkempi syy löytyy alempaa.
Älkää vielä suuttuko
Pelaajalle tarjotaan heti seikkailun alussa päätöksiä. Hahmo pitäisi toki luoda, mutta sen lisäksi tarjolla on kolme eri lähtökohtaa, niin sanottua elämänpolkua, joista seikkailun voi aloittaa. Vaihtoehdot ovat Nomad, Street Kid ja Corpo, eli matkaan lähdetään joko Night Cityn ulkopuolelta, katujen kasvatin lähtökohdista tai suuryrityksen palkkalistoilta. Aloitin kokemukseni katujen kasvattina, vaikka puntaroinkin monet hetket, josko nomadin saapikkaat olisivat olleet kiinnostavammat. Jälkimmäinen vaihtoehto olisi houkutellut lähinnä sen takia, että aakeilta laakeilta ensimmäistä kertaa Night Cityyn saapuminen olisi voinut tuntua ja näyttää hienolta hetkeltä.
Oli miten oli, katujen kasvattina lähdettiin matkaan. Harmillisesti ensimmäiset viisi tuntia päätarinasta olivat, jos nyt eivät tylsiä, niin ainakin todella epämielenkiintoisia. Tämä on todella harmillista, sillä ensivaikutelma on oleellinen asia. Jouduin pakottamaan itseni jatkamaan Night Cityssä pyörimistä, sillä juonikuviot tai muut kohtaamani sivujuonteet eivät saaneet kiinnostustani nousemaan.
Ne sivutehtävät, joita olin kohdannut, olivat lähinnä vihollisleiriin tunkeutumista ja jonkin sattumanvaraisen kiinnostuksenkohteen nappaamista parempaan talteen paon seuraamana. Mielenkiintoisempiakin menoja on varmasti luvassa, kunhan vain ne osuvat kohdalle.
Tähän mennessä kiinnostavimmalta sivutarinalta vaikutti tehtävä, jossa pahamaisten jengiläisten tukikohdasta löytyi virkavallan pukuja ja varusteita. Olisin halunnut selvittää syyn tälle pukuleikille, mutta valitettavasti jouduin perääntymään tehtävästä häntä koipien välissä, sillä hahmoni oli liian taidoton ja viholliset liian voimakkaita. Kohteena ollutta hahmoa ei voinut kolkata millään keinoilla, sillä vihulainen oli liian voimakas energiapalkkeineen kaikkineen. Ehkä joskus myöhemmin sitten.
Päätarinan puolellakaan tapahtumat eivät vielä kovin jännittäviä olleet, lähinnä muutamassa tylsässä ympäristössä hiiviskelyä. Kyllä, olin päättänyt välttää mahdollisuuksien mukaan tuliluikkujen kanssa riehumista. Halusin kokea hiippailupuolen ensin, sillä olin kiinnostunut kokemaan, miten hiippailu on nimikkeessä hoidettu.
Lisäksi itse en hirveästi innostu Cyberpunk 2077:n ammuskelupuolesta, lähinnä tavasta jolla vihollisiin saa upottaa yliluonnollisen paljon lyijyä, että vastapuolen energiamittari saadaan tyhjäksi. Isompiin korstoihin, niin sanottuihin loppupomoihin, saa ampua rekka-autolastillisen panoksia, jotta voitto saadaan kotiin.
Tällä hetkellä fiilis on, että nimike on verrattavissa Saints Row: The Thirdiin. Tiedättehän, se avoimen maailman hupailurellestys, jossa tapahtumapaikkana sijoittuvassa kaupungissa riehutaan aseiden kanssa ja suoritetaan jos jonkinmoisia tehtäviä. Syy on tämä: kumpikin vaikuttaa hyvältä kokemukselta, jossa on useammat hienot kohdat, mutta samalla kyse sellaisesta pelistä, jota kukaan ei mainitse kaikkien aikojen parhaiden pelien listoilla. Hyvä, joskaan ei klassikkomateriaalia.
Pitää jatkaa joka tapauksessa Cyberpunk 2077:n parissa. Toiveena on, että sitä mielenkiintoisempaa menoa tulee vastaan. Jokunen aika sitten kohtasin Keanu Reevesin esittämän Johnny Silverhandin, mikä lisäsi soppaan oman mielenkiintoisen lisänsä.
Tätä lukiessasi olen ehtinyt pelaamaan nimikettä jo monet tunnit enemmän, joten ehkä homma on jo muuttunut riemuksi. Ehkä.
