Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Animal Crossing: New Horizonsin julkaisusta on nyt kulunut kaksi kuukautta. Aika summata viimeisen kuukauden tapahtumat.

Ensimmäiset 30 päivää tuli summattua edelliseen artikkeliin (klik), jossa aloitettiin matka, kohdattiin Godzillan sukulainen, sisäänajettiin pimeänäkölaseja sekä kökötettiin nurkassa. Sitä seuraava kuukausi oli sitäkin mielenkiintoisempi. Pelissä monasti mainitun muusikko K.K. Sliderin visiitin ohella Midgar-saarella tapahtui paljon muutakin, josta kuvamateriaalia ohessa.

Matkapäiväkirja

Pyydettiin näyttämään goottityylinen vaatetus. Kaasumaski ja vampyyrimainen takki ajoivat selkeästi asian.

Viime kerralla mainitsin halusta saada Nanan tilalle toinen asukas. Operaatio lähti käyntiin mäiskimällä Nanaa kuuppaan verkolla.

Nintendo 3DS -käsikonsolin Animal Crossing toi mukanaan Raddle-sammakon amiibo-kortin. Koska kyseessä oli maskinaamainen lääkäri, tuntui nykytilanteen takia vain ja ainoastaan oikealta tuoda hahmo omalle saarelleni.

Tältä se kortin lukeminen näytti käytännössä.

Kuukauden aikana sain uuden asukkaan, jolla oli varsin erikoinen sisustustyyli. Hahmo päätti jatkaa matkaansa toisaalle kuun lopulla.

Nanan vaihto uuteen asukkaaseen onnistui lopulta, kun hahmo halusi siirtyä seikkailemaan toiselle saarelle. Tilaa muille asukkaille, hieno homma!

Kävin välillä näyttämässä rahakasoja... vähemmän hohdokkaalla rannalla.

Kolmannella amiibo-kortin käyttökerralla sain Raddlen suostuteltua asumaan Midgar-saarella.

Uusi huone kaipasi vain kahta huonekalua, ja valmista tuli.

Kalakauppiaan käyntien välillä kului hieman liikaa aikaa, joten fisujen säilyttäminen aiheutti saarelle hienoista ruuhkaa. Myös ruudunpäivitys otti osumaa.

Dizzy tietää liikaa! Totuus on paljastunut! Pitääkö norsusta hankkiutua eroon seuraavaksi?

Hodarivaatetus? Pitäisikö, vai olisiko se suuri virhe?

Kyllä, annetaan pukimet Stulle, saaren asukkaalle, ihan vain testimielessä.

Ei hyvää päivää, aivan järkyttävän näköinen ulkoasu. Taisi tulla tehtyä suuri virhe!

Kävin KonsoliFIN-kollegan saarella myymässä turnipseja. Kuin pankkikeikka, nopsaan sisään ja nopsaan ulos. Näin ollen piti ottaa asiaankuuluvalla vaatetuksella sopiva kuva. Hauskasti heti kuvan ottamisen jälkeen päälle iski kommunikaatiovirhe ja maassa makaava rahasäkki jäi saarelle.

Pitäähän jokaisella itseään kunnioittavalla saarella olla ulkoilmakuntosali.

Päätin sittenkin koristella uuden huoneen Thimbleweed Park -aiheisilla tauluilla.

KonsoliFINin etätoimisto tuli myös pistettyä pystyyn.

Tehokas kuukausi.

Kommentit

Pukkaako deadline päälle tossa vikassa kuvassa? :D

Se, minkä lisäksi vanhanaikaisen kirjoituskoneen käyttö otti koville! ?

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi