Microsoft on paljastanut muutamia tietoja Xbox 360:n tulevasta syyspäivityksestä.
Päivitys julkaistaan joulukuun 4. päivä eli kolmen viikon päästä. Viimeisimpien tietojen mukaan eurooppalaisten kauan kaipaamaa elokuvien kauppapaikkaa ei ole vielä varmistettu mukaan päivitykseen, mutta Microsoftin mukaan sen julkaisu on lähellä. Tarjonta oletettavasti poikkeaa julkaisuaikojen ja lisenssiehtojen puolesta amerikkalaisesta kauppapaikasta, mutta ainakin Warner Bros on isoista jakelijoista ilmoitettu jo osalliseksi palveluun.
Yksityiskohtaisemmat tiedot palvelusta ovat samoja kuin amerikkalaisilla. Elokuvat jaetaan 720p-formaatissa ja ne vuokrattuaan on 14 päivää aikaa aloittaa elokuvan katsominen. Kun elokuvan katsominen on aloitettu, on katseluoikeus voimassa 24 tuntia. Katseluoikeuden päätyttyä elokuva poistaa itsensä kovalevyltä.
Hintoja ei vielä paljastettu, mutta ne liikkunevat vuokraamohintojen tasolla. Elokuvapalvelun saapumisesta Suomeen ei ole vielä vahvistusta.
Microsoft on sen sijaan vahvistanut, että päivityksen mukana aukeaa uusi latauspalvelu alkuperäisen Xboxin peleille ja palvelu nähdään myös Suomessa. Palvelusta on ostettavissa kokonaisia Xbox-pelejä ja pelit ovat hinnaltaan 1200 pistettä eli noin 14 euroa.
Alkuvaiheessa tarjolle tulee seitsemän pelejä, mutta peliportfolio kasvaa säännöllisin väliajoin. Seuraavat pelit ovat tarjolla palvelun auetessa joulukuun 4. päivä: Burnout 3: Takedown, Crash Bandicoot: Wrath of Cortex, Crimson Skies: High Road to Revenge, Fable, Fuzion Frenzy, Halo ja Psychonauts.
Peleihin ei ole tehty muutoksia, eli ne eivät sisällä ominaisuuksia joita ei ole jo alkuperäisessä pelissä, mukaanlukien Live-moninpeliä tai saavutuksia.
(Päivitetty 14.11. klo 11:58)
Kommentit
Mahtavaa!! Paras päivitys ikinä!!
Mahtavaa!! Paras päivitys ikinä!!
Jei, varsin bueno uudistus, voi tulla...
Jei, varsin bueno uudistus, voi tulla movie marketplace kovaan käyttöön.
Kuinka isoja tiedostoja nuo Xbox peli...
Kuinka isoja tiedostoja nuo Xbox pelit ovat..?4gb+? Fahrenheitin voisi muuten pelailla uudestaan mutta meikäläisen laajakaistalla tuo lataus kestää ikuisuuden.
Superia, leffavuokraamoa on odotettu.
Superia, leffavuokraamoa on odotettu.
Näköjään alkuperäinen lähde kadonnut ...
Näköjään alkuperäinen lähde kadonnut bittitaivaaseen, mutta CVG uutisoi samasta asiasta jos joku haluaa lukea uutista lontooksi:
http://www.computerandvideogames.com/article.php?id=175527
Hetkinen pystyikö nuo pelit siirtämää...
Hetkinen pystyikö nuo pelit siirtämään PC:lle ja polttamaan DVD:lle?
Oijoi, nyt kuulostaa kivalta. :D Sääl...
Oijoi, nyt kuulostaa kivalta. :D Sääli vaan kun on niin tuskaisen hidas netti. :/ Niin ja tuo 20gb kovo rupesi tuntumaan hyvin pieneltä... :(
Leffat - KYLLÄ KIITOS!!! Vanhat Xbox-...
Leffat - KYLLÄ KIITOS!!! Vanhat Xbox-pelit... ehkä. Ongelma ei ole peleissä, vaan puutteellisessa taaksepäinyhteensopivuudessa. Ladattu peli ei saa tökkiä yhtään sen enempää kuin originaalikaan.
Toi pelimyymälähän on aivan jumalatto...
Toi pelimyymälähän on aivan jumalattoman hieno juttu! Nyt meni heti ostoslistalle kyllä se 120GB kovo(piti kyllä justiinsa päivittää boksi Eliteen, mutta huonon saatavuuden takia käännyin PS3:n puoleen). Heti listassa on Fable ja Fahrenheit, jotka olen onnistunut missaamaan.
Tjaha, nyt lähti CVG:stäkin juttu poi...
Tjaha, nyt lähti CVG:stäkin juttu pois. Salaliitto? No, koska joku lähde on oltava niin suunnatkaa Joystiqin suuntaan jos haluatte KonsoliFINiä "luotettavampaa" tietoa:
http://www.joystiq.com/2007/11/13/fall-xbox-360-dashboard-update-reveale...
1200 on kyllä hieman liikaa. Levyllä ...
1200 on kyllä hieman liikaa. Levyllä saa halvemmalla.
Siisti päivitys tosiaan! Onko Pleigga...
Siisti päivitys tosiaan! Onko Pleiggari kolmoselle tulos samanlainen videovuokraus tsydeemi?
Onko tietoa noista leffojen tekstityk...
Onko tietoa noista leffojen tekstityksistä? Eli löytyykö suomisubeja?
Loistavat lisäsisällöt Marketplaceen,...
Loistavat lisäsisällöt Marketplaceen, mutta innolla (kauhulla) odotan mihin hintatasot asettuvat ennen ostopäätöksiä. Fahrenheit jäi kesken PS2:lla ja peli meni vaihtotarjoushuumassa vaihtoon eli sen voisi ehkä ostaakin. Videopuolella tekstitykset tosiaan aiheuttavat vielä vähän miettimistä. Kaikkeen materiaaliin en niitä itse kaipaa, mutta jos niitä ei ole niin ei kyllä vuokraamohintoja mielellään silloin maksa leffoista.
Korostaisin vielä sellaista, ettei tä...
Korostaisin vielä sellaista, ettei tätä ole Microsoftin suunnalta kunnollisella tiedotteella vahvistettu. Sen vuoksi on mahdoton sanoa, missä laajuudessa elokuvavuokraamo olisi tulossa Eurooppaan. En tarkoita vain sisältöä, vaan myös sisällön jakautumista eri maihin. On todennäköisestä, että Iso-Britanniassa tarjonta olisi erilainen kuin Ranskassa, Saksassa tai vaikka Suomessa.
Miksei kukaan sano että matkitaan nin...
Miksei kukaan sano että matkitaan nintendoa kun jaetaan vanhoja pelejä. Jos eräälle toiselle konsolille tulis tämmönen uutinen niin heti olis porukka sanomas et matkitaan vaan.
"Miksei kukaan sano että matkitaan ni...
"Miksei kukaan sano että matkitaan nintendoa kun jaetaan vanhoja pelejä. Jos eräälle toiselle konsolille tulis tämmönen uutinen niin heti olis porukka sanomas et matkitaan vaan."
Enpä tiedä oliko paljon "matkimishaukkumisia" pleikkarin uutisissa kun PSOne-pelien latauspalvelu julkistettiin (jonka pelit vielä toimivat samaan hintaan PSP:ssä). Kai sentään sen palvelun olemassaolon tiesit vai halusitko muuten vain trollata?
Hakkiz:lla hyvä pointti, jakeluoikeudet ja ikärajamerkinnät kun vaihtelevat maasta toiseen. Toivotaan nyt että edes jossain määrin palvelu toteutuisi Suomessakin. Comedy Centralin tuotanto kiinnostaisi ainakin itseäni.
Nonniin, loistojuttu jos se saataisii...
Nonniin, loistojuttu jos se saataisiin tänne Pohjolaankin vuokraamo! Ja videot 720p-laatuisina :P
Jos näin on tapahtuva niin meikäläinen ostaa ensimmäistä kertaa Xbox Live -pisteitä :)
// Fixed by Hakso
Mahtavaa! Voi olla että vanha boxi my...
Mahtavaa! Voi olla että vanha boxi myyntiin ja elite tilalle.
Helvetin hienoo toi leffa juttu ja pe...
Helvetin hienoo toi leffa juttu ja peli! Paras päivitys
Tuo että tulee vanhoja xboxin pelejä ...
Tuo että tulee vanhoja xboxin pelejä ladattavaksi on tosi hyvä päivitys!
Tuo uudistunut pelikauppa kuulostaa e...
Tuo uudistunut pelikauppa kuulostaa erityisen hienolta.
Jaahas, mua alko nyt pelottaa et toi ...
Jaahas, mua alko nyt pelottaa et toi syö pois sen mahdollisen xviD/Divx -toiston, jota ainakin täällä on toivottu malttamattomana...
Hmm .. mites toi vuokrausjuttu siis m...
Hmm .. mites toi vuokrausjuttu siis meneekään? Miten maksetaa, pitääx olla luottokorttitiedot siel? ;(
hieno juttu!
hieno juttu!
"Hmm .. mites toi vuokrausjuttu siis ...
"Hmm .. mites toi vuokrausjuttu siis meneekään? Miten maksetaa, pitääx olla luottokorttitiedot siel? ;("
Helpoitenhan homma käy varmaan luottokortilla ja luulisin että onnistuu noilla kaupassa myytävillä MS points cardeillakin.
Jeps, ainakin rapakon takana käytössä...
Jeps, ainakin rapakon takana käytössä vuokraussydeemi pistein. Eli helppoa ja nopeaa pitäisi olla! :)
Loistava uutinen! Alko vaan minuakin ...
Loistava uutinen! Alko vaan minuakin mietityttämään että onko tuo 20gt kovo liian pieni
Jos tuohon vanhaan Haloon saataisiin ...
Jos tuohon vanhaan Haloon saataisiin vielä jonkinmoinen Live-muoto niin olisi herkkua.
Hyvä homma. Piti kyl hetken miettiä k...
Hyvä homma. Piti kyl hetken miettiä kans tota oman 20g(tod. 13g) kovon vajaavaisuutta, mut leffathan sieltä vuokrauksen jälkeen poistuu ja pelejä mahtuu pari kolme. Tuskin niitä enempää missään poikkeuksessakaan tulisi ostettua.
Vanhan boxin pelit on noin 4 gigaa, a...
Vanhan boxin pelit on noin 4 gigaa, ainakin paremmat pelit.
Niitä ei montaa mahdu tuolle orkkis kiintolevylle.
Kuten joku jo ehti mainitakin niin toimivuus kyllä arveluttaa, vai onko ne jotain "porttauksia"?
Periaatteessa ei pelejä tarvitse kiin...
Periaatteessa ei pelejä tarvitse kiintolevylle montaa kasata. Ne voi hakea aina uudelleen Livestä, kun ne on kerran maksanut.
Mutta totta kai toisaalta on paljon näppärämpää, jos uusia palveluja käyttää isommalla levyllä.
Kyllä nuo vanhat pelit on parempi ost...
Kyllä nuo vanhat pelit on parempi ostaa levyllä. Voi myydä sitten pois kun on pelannut puhki. Kuitenkin ideana hyvä, hinnoittelu vaan jälleen kerran pilaa hyvän tarkoituksen.
^ no onpa tosi paha hinnoittelu tuo 1...
^ no onpa tosi paha hinnoittelu tuo 14 euroa täydestä Xbox-pelistä...
Loistava päivitys. Harmittaa vaan, et...
Loistava päivitys. Harmittaa vaan, että pitää sitten ostaa isompi kiintolevy, jos tahdon vanhoja boxin pelejä ladata...
On noi hinnat siihen nähden aika suol...
On noi hinnat siihen nähden aika suolaisia, että muutamaa euroa kalliimmalla saa ostettua saman pelin levyllä, joka toimii muissakin konsoleissa. Nämä XBLA:sta ostetut pelithän perinteisesti ovat lukittuja yhteen konsoliin ja yhdelle tunnukselle, joten jälleenmyyntiarvoa ei ole lainkaan.
Itse maksoin ensimmäisestä Halosta jotain 16-17 euroa XO:ta ostaessa, siihen nähden 14 euroa on aika kova hinta.
Psychonauts \o/ Tuo peli on jo pit...
Psychonauts \o/
Tuo peli on jo pitkään ollut ostoslistalla, mut hinta on ollut hieman liian korkea vanhaksi peliksi. Nyt 15 euroa tiskiin ja tuonkin mahtavuuden pääsee kokemaan.
Nyt vain hatutttaa se, että MS on iso paha rahanahne mörkö, joka ei voinut mahdollistaa kovalevyn helppoa vaihtoa käyttäjille. 20G kovo oli jo alusta alkaen aivan liian pieni, 150 euroa isosta kovosta on melkein yhtä naurettava hinta kuin 90 euroa wlan-donglesta.
Kommentoi
Kirjaudu kommentoidaksesi