Tiedote:
Valtion elokuvatarkastamo (VET) ja Suomen peliohjelmisto- ja multimediayhdistys FIGMA ry suorittavat yhteistyössä pelien ikärajavalvontaa jälleenmyyjien keskuudessa marras-joulukuun aikana. Alle 18-vuotiaat koeostajat yrittävät ostaa heiltä kiellettyjä pelejä erilaisilta pelien vähittäismyyjiltä. Pelioston onnistuessa koeostaja luovuttaa pelin VET:n tarkastajalle, joka huomauttaa myyjää tapahtuneesta rikkeestä.
Video- ja tietokonepelejä on monenlaisia, osa on ns. edutainment-pelejä, osa pelkästään ajanvietettä. Viihdepelaamisestakin on hyötyä lapsille (esim.kielitaidon ja motoriikan kehittyminen), mutta peleistä voi olla myös haittaa lapsen tasapainoiselle kehitykselle. Suuri osa pelaajista on aikuisia, ja siksi pelejä myös suunnitellaan aikuisille.
Vuorovaikutteiset kuvaohjelmat, joiksi tietokone-, konsoli- ja videopelejä levitystä sääntelevässä laissa nimitetään, on vapautettu pakollisesta ennakkotarkastuksesta, mutta jokaisessa on oltava sen haitallisuuteen perustuva ikäraja. Alemmat ikärajat ovat yleensä suosituksia, mutta 18 ikäraja on aina sitova eli sitä on pakko noudattaa. Alle 18-vuotiaalta kiellettyä peliä ei saa siten myydä 18 vuotta nuoremmalle. Myös suositusikärajat perustuvat pelin haitallisuuteen, joten niitä on hyvä noudattaa.
Suurimmassa osassa peleistä käytetään yleiseurooppalaisen ikärajaluokittelujärjestelmän (PEGI - Pan European Game Information) mukaista ikämerkintää. VET rekisteröi automaattisesti PEGI-luokitellut pelit. PEGI on pelivalmistajien, lastensuojelu- ym. muiden järjestöjen ja valtiollisten tarkastusinstituutioiden yhdessä suunnittelema järjestelmä, jossa ikärajat perustuvat yhteisesti sovittuihin kriteereihin.
PEGI-järjestelmässä on kaksi toisiaan täydentävää osaa. Ensimmäinen on ikärajaluokittelu, 3+, 7+, 12+, 16+ ja 18+. Toinen on pelin sisältöä kuvaavat symbolit. Nämä symbolit, jotka on painettu pelipakkauksen takapuolelle ikärajan yhteyteen, kertovat pelin sisältämän haitallisen aineiston laadun (väkivalta, kauhu jne.).
- Haluamme myyjien kiinnittävän huomiota pelien ikärajojen noudattamiseen, kertoo johtaja Matti Paloheimo Valtion elokuvatarkastamosta. - Olemme iloisia siitä, että aloite tähän koeostoprojektiin tuli peliyhdistykseltä, jatkaa Paloheimo.
- Tarkoituksemme on tehdä tästä vuosittain toistuva toimenpide. Suomessa tänä vuonna julkaistuista peleistä yli puolet on varustettu ikäsuosituksilla 3+ ja 7+. K18-pelejä on vain 7 % ilmestyneistä peleistä. Pelivalikoimasta löytyy varmasti jokaiselle oikea peli, kertoo FIGMAn toiminnanjohtaja Riku Olkkonen. - Toivomme, että vanhemmat kiinnittävät pelivalinnassa huomiota myös ikämerkintään, jatkaa Olkkonen.
Ikärajavalvonnan tuloksista tiedotetaan joulukuun aikana.
Valtion elokuvatarkastamo on opetusministeriön alainen virasto, jonka tehtävä on tarkastaa Suomessa alle 18-vuotiaille esitettävät ja levitettävät kuvaohjelmat sekä rekisteröidä tarkastamattomat kuvaohjelmat ja vuorovaikutteiset kuvaohjelmat (tietokone- ja videopelit).
Suomen peliohjelmisto- ja multimediayhdistys FIGMA ry:n jäseniä ovat AMO, Atari, Electronic Arts, K E Media, Microsoft, Nokia, Nordisk Film, PLAN 1, Sony Computer Entertainment Europe, Toptronics ja Vivendi Games.
Kommentit
Asiallista toimintaa.
Asiallista toimintaa.
Hieno homma. Kun saadaan ikärajavalvo...
Hieno homma. Kun saadaan ikärajavalvonta kuntoon ja oikeasti toimivaksi, niin vähenee mutinat pelisensuuristakin. Lisää avointa tiedotusta ja vanhemmatkin yleisemmin alkavat ymmärtämään, että aikuisten pelit eivät välttämättä kuulu naperoille. Sama kampanja euroopan laajuiseksi vaan.
Hieno juttu! Näin se pitäisi tehdä se...
Hieno juttu! Näin se pitäisi tehdä sensuurin sijaan. Pidetään huoli, että ne pelit jotka ovat aikuisille, myydään myös vain aikuisille, niin ei tule niitä "meidän pikku-Harri tappoi hamsterin pelattuaan gta:ta" -juttuja..
No hö, haluaisin ostaa Mass Effectin ...
No hö, haluaisin ostaa Mass Effectin vaikka ikää on vasta 16.
Hyvä näin. Ehkä päästään niistä huuta...
Hyvä näin. Ehkä päästään niistä huutavista kakaroista onlinepelienkin puolella.
Hyvä näin. Jos homma toimii tällä tav...
Hyvä näin. Jos homma toimii tällä tavalla ei sensuuria tarvitse ulottaa itse pelien sisältöön.
Hmmmmmm. Mitenkäs tämä kyseinen juttu...
Hmmmmmm. Mitenkäs tämä kyseinen juttu toimii sitten jos pelejä tilaa postitse posti ennakolla tai suoraan postilootaan?
Toimittajan vastuullahan se on varmis...
Toimittajan vastuullahan se on varmistaa että ostajan ikä ylittää ikärajan. Postimyynnin valvonta on sinänsä hankalaa, vaikka jotkut tahot vaativatkin henkilötunnuksen ilmoittamista tilatessa.
Njaa... aika turhaa kauppiaiden kiusa...
Njaa... aika turhaa kauppiaiden kiusaamista.
Naurettavaa paskaa ja ajan haaskausta...
Naurettavaa paskaa ja ajan haaskausta.
Edelleenkin kakarat saavat pelejä vanhempien, kaverien jne. kautta ja muutenkin nuo ikärajat ovat aivan naurettavia. Ehkä jonkun K12:n vielä ymmärtäisi, mutta sen jälkeen pelkkää turhaa pelikoteloiden rumentamista.
"Naurettavaa paskaa ja ajan haaskaust...
"Naurettavaa paskaa ja ajan haaskausta."
Totta!
Veikkaan, että tätä tarkastusta "kann...
Veikkaan, että tätä tarkastusta "kannattavat" kirjoittajat ovat itse yli 18-vuotiaita, mutta ne joiden mielestä tämä naurettavaa paskaa ja ajan tuhlausta, niin mitenköhän mahtaa olla syntymäpäivän kanssa... 90-luvun puolella?
Tekopyhät voisi muistella, että ihan ...
Tekopyhät voisi muistella, että ihan varmasti tuli 80-luvulla katsottua James Bondit, Rambot ja arskan leffat yms. vaikka hyvä, että osasi lukea. Sekä vaikea kuvitella, että tuo loppupelissä mitään estää. Netistä saa, jos kaupasta ei ja alaikäisillä ei muutenkaan ole säännöllistä tuloa.
Voisivat yleensäkin pitää ikärajoista...
Voisivat yleensäkin pitää ikärajoista isompaa älämölöä, Joku vanhemmille suunnattu "kaikki pelit eivät ole lapsille" kampanja olisi sopinut hyvin tähän joulun alle.
Edit. virheistä oppiminen ei ole tekopyhää, muistan että näin pari viikkoa painajaisia siitä Indiana Jonesin sydämmen repimisestä :D
80-luvulla videovuokraamoja koski iha...
80-luvulla videovuokraamoja koski ihan samat säännöt, ja oman kokemukseni mukaan ne eivät vuokranneet selkeästi alaikäisille leffoja.
Netistäkään ei piltit saa ilman vanhempien jonkinlaista edesauttamista pelejään ostaa, sillä luottokortteja ei penskoilla ole.
Mitäköhän ne sanoo jos vanhempi on mu...
Mitäköhän ne sanoo jos vanhempi on mukana. F.E.A.R. hain itse ilman mitään kyselyjä.
"Veikkaan, että tätä tarkastusta "kan...
"Veikkaan, että tätä tarkastusta "kannattavat" kirjoittajat ovat itse yli 18-vuotiaita, mutta ne joiden mielestä tämä naurettavaa paskaa ja ajan tuhlausta, niin mitenköhän mahtaa olla syntymäpäivän kanssa... 90-luvun puolella?"
Ei ainakaan minuun päde tämä kaava.
Olen 18v ja silloinkin kun en ollut niin vanhempani ostivat minulle pelejä ikärajasta riippumatta.
Olenkohan ilmeisesti ainoa yli 18v joka ei ajattele vain omaa persettään?
"Netistäkään ei piltit saa ilman vanhempien jonkinlaista edesauttamista pelejään ostaa, sillä luottokortteja ei penskoilla ole."
Ei niin, mutta postiennakko on keksitty.
"Olenkohan ilmeisesti ainoa yli 18v j...
"Olenkohan ilmeisesti ainoa yli 18v joka ei ajattele vain omaa persettään?"
Nököjään.
Erittäin hienoa että aletaan tarkemmi...
Erittäin hienoa että aletaan tarkemmin vartioimaan sitä, ettei alaikäiset osta K-18 pelejä, ihmettelin GTA San Andreaksen julkaisun jälkeen, että miten ihmeessä myyjät myy peliä n.12 vuotialle?
Sitten vielä ihmetellään, miksi nuoret on väkivaltaisempia kuin ennen!
Ei ne ikärajat turhaa niissä ole!!!
"Olenkohan ilmeisesti ainoa yli 18v j...
"Olenkohan ilmeisesti ainoa yli 18v joka ei ajattele vain omaa persettään?"
Jos nimimerkkisi "The Bladekill" on sama "The Bladekill" kuin peliplaneetta.net:ssa, niin... Tjaaa... Ehkä on parempi olla sanomatta...
Oma mielipiteeni on, että 18-vuotta on ihan hyvä raja alkoholin ja tupakan ostamiselle, äänestämiselle, ajokortille ja ruumiinsilpomispeleille ála Manhunt... Osa sen ikäisistä ovat varmasti jo tarpeeksi "kypsiä", että kuuppa kestää sellaisen vapauden tehdä mitä lystää, mutta tosiasiassa iso osa 18 vuotiastakin on sellaisia kakaroita, että tuossakin on liikaa oikeuksia kyseisille ihmisille. Eikä tässä ole mistään muusta kyse kuin pelinsääntöjen muistuttamisesta... Johonkin se raja vaan on vedettävä. Jos se ei olisi k18 vaan esim k14, niin silloin kaikki yli 12-vuotiaat rääkyisivät foorumeilla: "Olenkohan ilmeisesti ainoa yli 14v joka ei ajattele vain omaa persettään"
Erittäin hyvä. Vielä kun asia saadaan...
Erittäin hyvä. Vielä kun asia saadaan myös vanhemmille perille.
"Jos nimimerkkisi "The Bladekill" on ...
"Jos nimimerkkisi "The Bladekill" on sama "The Bladekill" kuin peliplaneetta.net:ssa, niin... Tjaaa... Ehkä on parempi olla sanomatta..."
Eli siis olen. Asia selvä.
Sinulla on kyllä aika mielenkiintoinen käsitys /vapaudesta tehdä mitä lystää/
"Jos nimimerkkisi "The Bladekill"...
"Jos nimimerkkisi "The Bladekill" on sama "The Bladekill" kuin peliplaneetta.net:ssa, niin... Tjaaa... Ehkä on parempi olla sanomatta..."
Eli siis olen. Asia selvä.
Sinulla on kyllä aika mielenkiintoinen käsitys /vapaudesta tehdä mitä lystää/''
No siis onko siinä mitään pahaa jos pyrkii pitämään alaikäisten vähemmän kehittyneet aivot ääriväkivaltaisten pelien ulkopuolella? The bladekill varmaankin yleistää itsensä muihin ja luulee, että kaikki lapsoset ovat yhtä ns. älykkäitä. Jos itse pystyit hallitsemaan väkivallan ja muun raakuuden tuomat vaikutteet alaikäsenä, niin hyvä, mutta moni alaikäisistä voi myöskin seota peleistä, mikä on koko pelialan kannalta huono asia.
Siis mielestäni ei tietenkään ole jär...
Siis mielestäni ei tietenkään ole järkevää työntää kaikenlaista tavaraa 6v kakaroiden eteen, mutta mielestäni kyllä jo 12v iässä pystyy käsittelemään tuollaistakin sisältöä(olettaen ettei ole mielenvikainen tms.) ja onhan esim. TV:ssäkin jatkuvasti erittäin väkivaltaista viihdettä ja yöllä näytetään K18-kauhu/väkivalta-leffojakin.
Ja minulla on suuri ilo ilmoittaa, että meitä ns. "älykkäitä" löytyy yllättävän paljon ainakin tuossa mielessä tuon 12v iän jälkeen.
Muistaakseni joku tutkimuskin oli tehty ja sen mukaan lapsi voi erottaa todellisen epätodellisesta n. 10v iässä.
Ai kuten Pekka Eric kypsässä 18 vuode...
Ai kuten Pekka Eric kypsässä 18 vuoden iässä?
Ei, en väitä, että Battlefield2 ajoi hänet ammuskelemaan Jokelassa, ja kyllä, hänellä oli muitakin ongelmia...
Mutta sen väitän, että suurin osa 12 vuotiaista ovat sellaisia kakaroita vailla vertaa että naurattaa itseänikin kun muistelee "kuinka iso" silloin omasta mielestään oli. Totta kai Doom oli silloin kova juttu.. Ja totta kai kukkahattutädit vituttivat silloin, mutta jos vertaa sen ajan Doomia esim. tämän päivän Doom3:een, niin onhan visuaalisessa annissa tapahtunut melkoinen muutos.. Muuten Doom3 sukkasi, joten se siitä.
"(olettaen ettei ole mielenvikainen t...
"(olettaen ettei ole mielenvikainen tms.)"
Kakaroita ehdottomasti, mutta mikäli 12v iässä saa jostain pelistä vaikutteita ja lähtee vaikka ampumaan porukkaa niin ei ollut kyllä ikärajasta kiinni. Mielenterveysjutut erikseen.
Niin se vaan menee että vanhemmat pää...
Niin se vaan menee että vanhemmat päättävät mikä on nuorisolle sopivaa. Kunhan siitä vähän vanhenet voit sortaa nuorisoa omalla vuorollasi ;)
@ The Bladekill 12 -vuotias on vielä...
@ The Bladekill
12 -vuotias on vielä lapsi. Aivotoiminta on vasta aloittamassa toisen suuren myllerryskauden. Asiasta on todellakin tehty lukuisia tutkimuksia. Ja yleistyksenä voidaan sanoa, että aivojen kehitys ja siihen liittyvä oman identiteetin hakeminen kestää helposti sinne 20 ikävuoteen.
Päihteet, porno ja liiallinen väkivalta ei kuulu lapsille eikä lapsen kasvatukseen. Näin ollen ikärajat tv-ohjelmissa, elokuvissa ja peleissä on vain hyvä asia.
Hyvää luettavaa itse kullekin:
http://vanhemmat.mll.fi/lapsi_kasvaa_ja_kehittyy/varhainen_vuorovaikutus...
Menee vakavaksi, mutta tietyillä asioilla ei spedeillä ;)
Kommentoi
Kirjaudu kommentoidaksesi