Viva Piñata: Party Animals

Brittistudio Raren viimevuotinen Viva Piñata oli monille iloinen yllätys. Lapsellisen söpöstä ulkokuorestaan huolimatta leppoisa puutarhasimulaatio soveltui vasta-alkajien ohella kokeneillekin pelaajille. Jälkikäteen pelin suurimmaksi ongelmaksi voidaan lukea se, ettei tuote mennyt kaupaksi odotetulla tavalla.

Nyt kustantaja Microsoft yrittää uudelleen samaan tuotenimeen pohjautuvalla Party Animals -bilepelillään. Kehittäjänpallille istutettu Krome Studios ei ole kuitenkaan onnistunut löytämään Raren saavuttamaa tuoreudentuntua, vaan minipelikokoelmassa haiskahtaa laskelmoitu lisenssituote, joka nojaa TV-sarjasta tuttuihin piñatatähtiin.

Minipelit koostuvat käytännössä muutamasta erilaisesta suunnitteluratkaisusta. Peruskauraa edustavat areenatyyppiset pelit, joissa muun muassa kaadetaan kanssapelaajia ja loikitaan puomin yli karusellissa. Niiden ohella tutuksi tulevat erilaiset tähtäys- ja näpyttelytehtävät, joihin lukeutuvat esimerkiksi tarkkuusammunta, narunpäässä killuvan karkkipurkin pirstonta ja helpot rytmipelit. Vaihtelua ja yllättäviä ideoita löytyy niukasti.

Onnistuneimpiin minipeleihin lukeutuu pommin pidättely, jossa saa pisteinä toimivia makeisia mitä kauemmin uskaltaa pommia hautoa käsissään. Mukana on kokoelman muuhun tarjontaan nähden poikkeuksellisia taktikointimahdollisuuksia, sillä kuumana käyvän pommin vippaaminen viime hetkellä pahimmalle kilpakumppanille piristää kummasti peliporukan äänenkäyttöä.

Juostaan juoksemisen tähden

Eniten potentiaalia on minipelien välissä pelattavissa juoksukilpailuissa, jotka käyvät kohtuullisesta maisemakierroksesta läpi värikkään karkkimaailman. Juoksunopeuden ja suunnan kontrollointi on liiankin helppoa, mutta erilaiset kerättävät bonus-esineet tuovat mukanaan omat käänteensä muun muassa kaveriin kohdistuvien jäynien muodossa. Tilanteet voivat vaihtua vielä maalisuorallakin, kun pelaajat ottavat valttikorttinsa käyttöön.

Mahdollisuutensa pitkäkestoisempaan hurvitteluun Party Animals hassaa kuitenkin kunnollisen urarakenteen puutteellaan. Päävalikossa on valittavissa joko yksin- tai moninpeli sekä kisatapahtuman pituus, mutta niiden jälkeen jo ollaankin satunnaisesti arvotun haasteen kimpussa. Vaikka kisatapahtumissa avataan uusia haasteita ja konseptikuvia, ne eivät vielä yksin motivoi jatkamaan.

Yllättäen pelin hauskimmat oivallukset löytyvät saavutusmerkinnöistä, jotka todistavat, ettei kehittäjäryhmä ole sorvannut tuotetta täysin pää puskassa. Gamerscore-pisteille on pyhitetty esimerkiksi pelialaan liittyviä viittauksia aina Megatonista niin sanottuun Konami-koodiin. Toisaalta kun saavutukset nousevat tässä yhteydessä arvosteluun, jokin pelin sisällössä mättää pahasti.

On toki varsin yleistä, että Party Animalsin kaltaiset lapsille ja vähän pelaaville suunnatut pelit vaativat tiettyjä yksinkertaistamisia, jotka eivät välttämättä tyydytä konkareiden tarpeita. Mielikuvituksettomuus on kuitenkin anteeksiantamatonta. Miksi vasta-alkajien pitäisi saada käsiinsä halpamaisempaa pelattavaa kuin aktiiviharrastajien? Vaikea kuvitella, että kukaan jaksaisi viihtyä bilepiñatojen parissa iltaa kauempaa.