Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Metal Gear Solid 4 viimeistään kesäkuussa

Kotaku kertoo kuulleensa jälleenmyyjille järjestetystä Destination PlayStation -tapahtumasta sanaa, jonka mukaan Metal Gear Solid 4 julkaistaisiin kesäkuun 12. päivä. Kyse on tietenkin Pohjois-Amerikan julkaisupäivästä, mutta jo aikaisemmin Konami on kertonut pyrkivänsä saamaan pelin myyntiin ympäri maailmaa muutaman päivän sisällä.

Amerikkalaisille tarjotaan lisäksi pakkausta, joka sisältää MGS4-pelin, 80 gigan kiintolevyllä varustetun PS3-konsolin sekä DualShock 3 -ohjaimen.

Virallista ilmoitusta Konamilta ei ole vielä saatu.

Kotakun mukaan samassa tilaisuudessa on ilmoitettu DualShock 3 -ohjaimen tulevan Pohjois-Amerikassa kauppoihin 15. huhtikuuta 55 dollarin hintaan. Kesäkuussa julkaistaan PSP:n God of War -pakkaus, joka sisältää Kratos-kuvalla koristetun PSP-konsolin, GoW: CoO -pelin, Superbad-UMD-leffan ja lahjakortin Storesta ladattavaan peliin.

Päivitys klo  21:58: Virallinen PlayStation.Blog lähes vahvistaa tiedot, mutta ei anna MGS4:lle tarkkaa julkaisupäivää, vaan kertoo ajankohdaksi myöhäisen toisen vuosineljänneksen eli viimeistään kesäkuun. MGS4 sisältää Metal Gear Onlinen "Starter Packin" ja ennakkotilaajille luvataan pääsy jo huhtikuussa käynnistyvään Metal Gear Onlinen beta-testiin.
Kratos-PSP vastaa takakanteen painettua kuvaa lukuunottamatta Japanissa julkaistua Deep Red -PSP:tä.

Galleria: 

Kommentit

Kesäkuun 12, se onkin sopivasti meikäläisen syntymäpäivä. Jaa ostaiskohan sitä itselle vaikka tuommoisen lahjan?

Eurooppaan tälläset herkut kanssa!!

MGS4 ei siis tulekaan maaliskuussa?

Mulla on kesäloma just sillon, tulispa.......... ois niin täydellinen kesäloma.

Mitä tapahtui pääsiäisen julkaisulle?

"Kotaku kertoo"...
Eiköhän riittänyt sen uutisen lukeminen noihin sanoihin asti :p

Jotenkin olen kuullut tämän ennenkin.

nothing: "Mitä tapahtui pääsiäisen julkaisulle?"

Se unohdettiin jo lokakuussa: http://www.konsolifin.net/uutinen.php?site=ps2&id=3946

Pibe: ""Kotaku kertoo"...""

Sielläkin on pari tyyppiä, joiden juttuihin voi pääosin luottaa ja joiden kirjoituksista ei aina tarvitse kaivaa sitä varsinaista asiaa valtavan mielipide tai asenne kerroksen alta. Blogihan se on, joten sitä on joskus siedettävä.

aika rohkea veto julkaista kesällä kun silloin ei se paras sesonki kuitenkaan ole.

en tosin muista koska aikaisemmat metal gearit julkaistiin, ei niitäkään kyllä millekkään joulu markkinoille tungettu.

Uutista päivitetty...

Ois saanut tulla jo aikaisemmin... Ärsyttää toi odotus, mutta jos laatu on hyvää, niin koetan ymmärtää. Yleensä en ole pelannut kesällä (niin paljon, kun muuten), mutta nyt lukittaudun taloon ja tilaan ruuat valmiiksi kotiin niin pitkäksi aikaa, kunnes MGS4 on ainakin pariin kertaan pelattu läpi. ;)

Niin kaukana vielä :(

MGS4+DS3+80gb nykyisellä hinnalla $499.

Aika hyvä momemtumi lähtee GTA:n julkaisusta kesään saakka.

Metal Gear Solid 4?

Ketä kiinnostaa SOCOM tulee

"Metal Gear Solid 4?

Ketä kiinnostaa SOCOM tulee"

Ostaa molemmat... Kyllä kesässä riittää aikaa pelaamiseen.

"Metal Gear Solid 4?

Ketä kiinnostaa SOCOM tulee"

Niinpä. SOCOMia tulee pelattua maailmanloppuun saakka.

SOCOM ei liity Metal Geariin mitenkään.

Tuo VAIN AMERIKKAAN tuleva God of War PSP - paketti on jo itsestään niin hieno ja laadukas...

... niin sitten vielä tämä! Olen ennakkotilannut MGS4:n melkein vuosi sitten. Alkaa tämä jatkuva venaaminen puuduttamaan.

Ja jos huomenna uutisoitte, että Amerikkaan peli tulee kesäkuussa, mutta Eurooppaan se tulee vasta joskus vuoden 2008 lopussa, pakkaan laukut ja muutan Amerikkaan.

Blaah. MGO-beta vain jenkeille.

"En tosin muista koska aikaisemmat metal gearit julkaistiin, ei niitäkään kyllä millekkään joulu markkinoille tungettu."

Usassa nuo on ajoittunut näin:
1: 30.9.98
2: 12.11.01
3: 17.11.04

Eurooppaan nuo on tosin tuotu n. 3 kk:n viiveellä.

Itsellä erittäin vahva epäily, että ei tätä Euroopaassa nähdä ennen syyskuuta.

"Metal Gear Solid 4?

Ketä kiinnostaa SOCOM tulee"

Juuri tuota olen itsekin ajatellut, en vain viittinyt sanoa. Ja Rockyn muka niin sarkastinen kommentti onkin oikeasti totta. :P

Näistä kahdesta SOCOM on varmasti se, joka menee pomminvarmasti ennakkotilaukseen. MGS4:ää katsellaan sitten kun katsellaan, jos ei rahavarat riitä ennakkoon.

SOCOM Confrontation on kuitenkin "vain" välituote, jolla haetaan lisäaikaa varsinaisen jatko-osan kehitykseen.

Doesn't make difference to me :P

"Itsellä erittäin vahva epäily, että ei tätä Euroopaassa nähdä ennen syyskuuta."

Samanaikainen maailmanlaajuinen julkaisu on varmistettu Konamilta useampaankin otteeseen, että niin... Ei nyt välttämättä ihan samana päivänä julkaista kaikkialla, mutta varmaankin viikon sisällä kaikkialla kuitenkin

"Kyse on tietenkin Pohjois-Amerikan julkaisupäivästä, mutta jo aikaisemmin Konami on kertonut pyrkivänsä saamaan pelin myyntiin ympäri maailmaa muutaman päivän sisällä."

Porsaanreiän havaitsevinani olen...

Eli nyt venailemaan sitä ostoa vasta kesäkuulle koska TON pleikkari boxin ostan. Siis jos tulee Eurooppaan..

Edit: Ja jos tulee tänne toi setti niin eiköhän ole 40 giganen, mut mulle se riittää vallan mainiosti :)

kesäkuussa ei paljon ulos kerkiä mennä tämä on se peli jota pelaan seuraavat 10 vuotta on nimittäin maailman paras peli sarja kaikki aiemmat osat pelannu läpi...

Yhdyn shadown kommenttiin :D onhan siitä mgs ykkösen julkasusta jo 10vuotta ja kyllä sitä on pelaillutkin sen 10v aina sillon tällön.

"Metal Gear Solid 4?

Ketä kiinnostaa SOCOM tulee"

LOL :D päivän paras. kiitos.

Nyt kaduttaa kovasti että ostin psp:n, kun kerran tälläinen häämötti ovella :( .... ärrrkele.

Varmistui sekin sittenkin. No en usko ennen kuin näen pelin kaupassa :P

Heh kesällä sitten tulee pommitettuu sitä peliä, kun se tulee. Silloin ei ole huolen häivääkään koulusta. :D

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi