Microsoftia on viime aikoina syytetty paljon omaperäisyyden puutteesta uusissa tuotteissaan. Liven, ohjelmistojen ja palveluiden varapuheenjohtaja John Schappert vastasi syytteisiin Gamesindustryn haastattelussa.
- Innovaatio ei tarkoita, että sinun tulee tehdä jotain täysin uutta. World of Warcraft on tästä erinomainen esimerkki. Se on peli, jota rakastan täydellisesti. Olen pelannut palljon verkkoroolipelejä ennen sitä, mutta se on ainut, johon olen paneutunut niin merkittävästi, Schappert selitti.
Hän halusi näin osoittaa, että innovatiivisuus ja omaperäisyys eivät ole välttämättä sama asia.
Keskustelu käytiin Microsoftin E3-lehdistötilaisuuden jälkeen. Ohjelmistojätti julkisti tilaisuudessa virallisesti Xbox 360:n uuden käyttöliittymän ja avatar-hahmot.
Hän sanoi olevansa tyytyväinen yhtiön valitsemaan kultaiseen keskitiehen kilpailijoidensa välimaastossa. Schappert korosti, että hahmojen taiteellisen tyylin on tarkoitus ajaa muokattavuuden etua.
- Kunnioitamme samaan aikaan sekä nykyisiä että tulevia asiakkaitamme, ja mielestäni olemme löytäneet hyvän tyylin, joka on taiteellinen, ei ultrarealistinen eikä liian lapsellinen ja antaa paljon mahdollisuuksia muokattavuudelle - siitähän tässä on kyse, personalisoinnista ja muokattavuudesta.
Schappert paljasti, että Microsoft ei aio julkaista Xbox Livessä maksullisia avatar-vaatteita. Sen sijaan he haluavat antaa kehittäjille mahdollisuuden luoda omaperäisiä vaatteita, joilla palkita pelaajia omissa peleissään.
Kommentit
"ohjelmilstojen" - Anteeksi minkä?? :...
"ohjelmilstojen" - Anteeksi minkä?? :)
Schappertin esiintyminen GTTV:n extended cutsissa oli aika onnetonta. Mies osasi vain ulkoa opetellut markkinointi-litaniat, ja kun haastattelija koittaa kysyä jotain niin vastaus on taas sama litania... Shane Kim taitaa olla XO-johtoportaan ainoa täysijärkinen tällä hetkellä, Don Mattrick kun on täysi douchebag :)
"Microsftia" "hahmojen taiteellinen ...
"Microsftia"
"hahmojen taiteellinen tyylin on"
Väsyneenä kirjoitettu? :)
No joo..
Jumala paratkoon mitä ptyoja. Oon käs...
Jumala paratkoon mitä ptyoja. Oon käsi.
Eikös Shane Kim nolannut itsensä vuos...
Eikös Shane Kim nolannut itsensä vuosi sitten E3-messujen jälkeen kun hehkutti jotain yksinoikeuspeliä maasta taivaaseen ja totesi sen tulevan syksyllä. Haastattelija totesi, että sehän julkaistiin jo keväällä. Shane Kim: "Really, I have to check that."
Lähden tästä linkin ja pelin metsästykseen, mutta totuushan on, että kaikki noista PR-Bullshit pomoista ovat pihalla kuin lumiukot olivat ne sitten Nintendon, Sonyn tai Microsoftin pomoja...
^Jos nyt oikein muistan niin taisi ol...
^Jos nyt oikein muistan niin taisi olla niin, että mies hehkutti Resident Evil 5:n tuloa myös XO:lle viime E3-messuilla, vaikka asia oli tiedetty jo kauan. Kun haastattelija tästä ilmoitti Kimille niin sitten mies vain kyseli, että "oikeastiko? Luulin, että se oli meidän suuri paljastus täällä"
Mulla on ikävä Peter Moorea. Haluan n...
Mulla on ikävä Peter Moorea. Haluan nähdä lisää tatuointeja.
Heh, Peter Moore vois tulla takas uho...
Heh, Peter Moore vois tulla takas uhoamaan. Noi toiset äijät vaikuttaa kyllä vähän pullamössöiltä.
Peter Moore tuntui tosiaan olevan aid...
Peter Moore tuntui tosiaan olevan aidosti kiinnostunut pelialasta. Harmi, että joutui siirtymään muualle.
Eihän Peter Moore varsinaisesti ole m...
Eihän Peter Moore varsinaisesti ole mihinkään kadonnut, vaan on kovasti pönkittämässä EA Sportsia eteenpäin. Puhetta riittää niin kuin ennenkin, mutta kas kummaa kun ollaan "ei minkään konsolin" miehiä, niin otsikoiden tekeminen vaikeutuu. Sama taisi tapahtua Atarille siirtyneelle Phil Harrisonille. Uskoisin, että osittain juuri median vaikutuksesta konsolivalmistajien PR on muita pelijättejä kuuluvampaa ja kärkevämpää. Monesti näkee PR-heebojen vähäisistäkin sutkautuksista kasattavan valtavaa vasaraa, jolla konsolifanit pääsisivät murskaamaan toisiaan. Eiköhän alalla riittäisi tärkeämpiäkin epäkohtia julkisuudessa ruodittavaksi kuin kilpailijan strategiset kuviot.
PR miehet ovat tuhonneet itsensä nyky...
PR miehet ovat tuhonneet itsensä nykyään, Reggiekin oli ennen sankari mutta meni sanomaan E3:ssa "Miten HC pelaajat voivat tuntea itsensä hylätyksi, mehän julkistimme GTA Chinatownin ja Animal Crossin Wiin!"
Kommentoi
Kirjaudu kommentoidaksesi