Soulcalibur IV

Valosapeli heiluu

Soulcalibur IV:tä on ehditty odotella. Namco joutui palaamaan piirrustuspöydän ääreen, kun Soulcalibur III osoittautui pettymykseksi niin myyntitilastoissa kuin arvosteluissakin. Edellisen pelin suurimpia ongelmia olivat myötähäpeää aiheuttanut yksinpelikampanja ja liian tehokkaiksi muutetut liikkeet. Neljännen osan myötä Namco ottaa askeleen taaksepäin. Soulcalibur IV muistuttaa huomattavasti enemmän kahta yksinkertaisempaa mutta toimivampaa ensimmäistä peliä kuin mustaksi lampaaksi jäänyttä kolmososaa. Liikkeet eivät enää ole yhtä yliampuvia, eikä juontakaan ole onneksi yritetty juurikaan kirjoittaa. Kyse on edelleen Soul Calibur- ja Soul Edge -nimisten miekkojen kaksinkamppailusta. Tähän ei onneksi paneuduta muutamaa tekstinpätkää enempää. Pääpaino on sillä, että miekat heiluvat.

Pelin kehittänyt Namco on tunnettu Soul Bladen ja etenkin Tekkenin kaltaisista tappelupeleistään. Soulcalibur eroaa näistä siten, että siinä ei tapella nyrkein, vaan asein. Fantasiavaikutteinen hahmokaarti mätkii toisiaan julmetun isoilla miekoilla, veitsillä, nunchakuilla ja muilla lähitaisteluvälineillä. Noin puolet hahmoista on pelattavissa heti alussa, muut täytyy joko voittaa yksinpelissä saadakseen ne käyttöönsä, tai ostaa erikseen voitoista ansaitulla kullalla. PlayStation 3 -versiossa tappeluun liittyy hieman huvittavasti Star Warseista tuttu Darth Vader. Vaderin mukanaoloa yritetään selittää naurettavalla tarinalinjalla, mutta se unohtuu nopeasti kun miehekäs valosapeli alkaa viuhua. Kutakin hahmoa voi muokata editorilla mielensä mukaan, ja myös oman taistelijan tekeminen onnistuu.

Soulcaliburien parasta antia on aina ollut matala oppimiskynnys. Aloittelijakin pystyy astumaan kehään ja huitomaan vastustajia kanveesiin, mutta vasta todellinen ekspertti pystyy täysin käyttämään kunkin hahmon valtavaa potentiaalia. Tappelijat eroavat toisistaan kiitettävästi. Hitaat hahmot ovat hyvin voimakkaita ja nopeat taas vastaavasti heikompia. Menestyksekäs otteleminen vaatii hyvää taktiikkaa. Voiton pystyy saavuttamaan joko kuluttamalla loppuun vastustajan energian tai tönäisemällä tämän sumopainityyliin ulos areenalta. Pelissä on energiamittarin lisäksi myös uusi Soul Gauge -mittari. Se laskee otetuista osumista, ja liian alas vajottuaan vastustaja voi tehdä hitaan mutta yhdestä iskusta tappavan lopetusliikkeen. Soul Gauge on hyvä uudistus, joka lisää taisteluiden kiinnostavuutta. Toinen mainio idea on hahmojen käyttämien varusteiden, kuten panssarien, hajoaminen liian monesta iskusta ja sen myötä laskeva puolustusteho.

Lupa verkostoitua

Soulcalibur IV tarjoaa jonkin verran tekemistä myös yksinpelaajille, vaikka sen pääpaino onkin moninpelissä. Arcade- ja tarinatilat on nopeasti koluttu, mutta uusi Tower of Lost Souls on kiinnostava. Se on kestävyyskamppailu, jossa ohjataan yhdestä kolmeen taistelijaa ja liikutaan tornissa. Jokaisessa kerroksessa vastaan tulee uusi joukko vihollisia. Haastellisuutta tulee siitä, ettei energiatäydennyksiä ole. Peli muuttuu sitä vaikeammaksi, mitä pidemmälle pääsee. Eteneminen palkitaan uusilla aseilla. Tower of Lost Soulsin parissa vierähtää helposti pitkäkin aika.

Samalla koneella miteltävän moninpelin lisäksi Soulcalibur IV:ssä on sarjalta pitkään kaivattu verkkopeli. Netissä voi pelata joko Standard- tai Special-tiloja. Jälkimmäisessä valitut aseet vaikuttavat käytettävissä oleviin liikkeisiin, mutta muuten vaihtoehdot muistuttavat toisiaan. Joukkuetaisteluita ei kumma kyllä ole, mutta verkkopeli on toteuttu niin onnistuneesti, ettei se oikeastaan haittaa. PlayStation 3:lla ei testikerroilla ollut ongelmia yhteyksien tai vastustajien kanssa. Ihmispelaajaa vastaan miteltävät ottelut ovat nopeita, intensiivisiä kokemuksia. Soulcaliburien verkkopeliltä on ennakkoon odotettu paljon ja mielestäni se lunastaakin lupauksensa.

Taattua laatua

Graafisesti peli on julmetun komea. Ruudunpäivitys pysyy korkealla ja animaatio on loistavaa. Tekijät ovat ilmeisesti pelailleet Dead or Aliveja, sillä naishahmojen rintojen mallinnus on erityisen kohdallaan. On miellyttävä huomata, että vaikka ruudulla paukkuu, sihisee ja räjähtelee, niin toiminta ei missään vaiheessa karkaa käsistä. Hahmot eivät huku efektiviidakkoon, vaan taistelu pysyy koko ajan hallinnassa. Taustat ovat ikävän staattisia, vaikka ovatkin komeita. Otteluita käydään esimerkiksi keskiaikaishenkisissä linnoissa. Tässä ei tietenkään ole mitään järkeä, mutta sillä ei ole väliä, koska kokonaisuus näyttää ja tuntuu niin hyvältä.

Pelin äänimaailma on uskollinen aiemmille Soulcalibureille. Musiikki on kuin suoraan keskinkertaisesta klassisen musiikin konsertista, jossa pääpaino on jylhyydellä ja pauhauksella, ei hienovaraisella soitinten hallinnalla. Kuuluttajallakin on samanlainen vauhti päällä, sillä hän esittelee tasot ja hahmot innokkaasti, ja usein oudoin sanankääntein. Muu äänipuoli on samanlaista ähinää, kolinaa ja puhinaa kuin edellisissäkin sarjan peleissä. Audiopuoleen pätee sama filosofia kuin pelattavuuteenkin, eli kunnossa olevia asioita on turha korjailla.

Soulcalibur IV on taattua laatua. Se ei yritäkään uudistua, vaan peli palauttaa sarjan onnistuneesti juurilleen väliinputoajaksi jääneen kolmannen osan jälkeen. Verkkopeli, muutamat hienovaraiset pelimekaaniset uudistukset, hyvä grafiikka ja runsas määrä pelattavaa tekevät pelistä ostamisen arvoinen. Eri versioista puhuttaessa vaaka kallistuu kuitenkin hieman PlayStation 3:n puoleen, koska sillä on Darth Vader ja Xbox 360:lla pelkkä Yoda. Soulcalibur IV on todella hieno peli omassa lajityypissään ja todellinen voimannäyte Namcolta. Siinä yhdistyvät nautinnollinen pelattavuus ja hieno audiovisuaalinen toteutus. Kyseessä on vuoden merkittävin tappelupeli, josta ei kannata jäädä paitsi.