1UP-sivusto kirjoittaa Valven Gabe Newellin ja Doug Lombardin kertoneen, että Team Fortress 2 ei tule saamaan päivityksiä PlayStation 3:lla. Team Fortress 2 -verkkoräiskintä sisältyi Half-Life 2: The Orange Box -pakettiin, josta löytyivät sen lisäksi muun muassa Half-Life 2: Episode Two sekä jo legendaarinen Portal.
Markkinoinnista vastaavan Lombardin mukaan heillä ei ole PS3-kehittäjiä ja kehitysguru Newell sanoi, ettei The Orange Boxin PS3-käännöksestä huolehtinut Electronic Arts ole tekemässä sille jatkokehitystä.
Xbox 360:lle ja PC:lle kehitettävän Left 4 Dead -zombieräiskinnän tilanteesta Newell kertoi sen verran, että julkaisijana jälleen toimiva EA olisi halunnut pelin myös PS3:lle, mutta käännöstyöhön ei vain löydy voimavaroja. Varsin kielteisesti PS3-peleihin aikaisemmin suhtautunut Newell kuitenkin sanoi, että voimavarojen kasvaessa Valve olisi kiinnostunut pelien kehittämisestä myös PS3:lle.
Kommentit
Valven pojat ei vain osaa ohjelmoida ...
Valven pojat ei vain osaa ohjelmoida PS3:lle :D
Niin, olisi Sonyn kannattanut PIKKASE...
Niin, olisi Sonyn kannattanut PIKKASEN panostaa laitearkkitehtuuriin.
Ainahan siihen on pleikkareissa panos...
Ainahan siihen on pleikkareissa panostettu, mutta ei vain orjallisesti menty samaan suuntaan kuin PC:llä.
Paolo, mites kun muut kehittäjät osaa...
Paolo, mites kun muut kehittäjät osaavat sitten ohjelmoida ihan hyvin ja kehittyvät koko ajan paremmiksi? Ehkä Valvella ei vaan osata tai ollaan liian laiskoja opettelemaan? Ehkä Valvella mennään MS:n tavoin yli sieltä, missä aita on matalin...
Oliver: "Ainahan siihen on pleikkarei...
Oliver: "Ainahan siihen on pleikkareissa panostettu, mutta ei vain orjallisesti menty samaan suuntaan kuin PC:llä."
Niin, on hyviä arkkitehtuureja jotka tukevat kehitystä, ja sitten on vähemmän hyviä, jotka pitää oppia kiertämään.
Eipä tuo päivitys enää mitään olisi p...
Eipä tuo päivitys enää mitään olisi pelastanut. Aikaa kulunut liian kauan ja parempia nettipelejä löytyy.
"Varsin kielteisesti PS3-peleihin aik...
"Varsin kielteisesti PS3-peleihin aikaisemmin suhtautunut Newell kuitenkin sanoi, että voimavarojen kasvaessa Valve olisi kiinnostunut pelien kehittämisestä myös PS3:lle."
Eli rahan perässä Newell juoksee niin kuin muutkin kehittäjät. Aiemmin oli helpompi dissata plösöä kun myynti takelteli, pikkuhiljaa muuttuu ääni kellossa.
Paolo: Älä elä enää menneessä. Hyvät ...
Paolo: Älä elä enää menneessä. Hyvät työkalut sille jo löytyy. EA:n versiolla haluttiin vain rahat pois ja jatkokehitykselle ei ole niin väliä. Olihan se versio muutenkin purkalla kyhätty verrattuna muihin. En odottanut PS3 versiolta sen enempää. Newellin tokaisut laitteen hyödyllisyydestä eivät ainakaan luottamusta kasvattaneet. Saa nähdä tapahtuuko sama Left 4 Deadin PS3-versiolle.
P.S LBP:n beta-avaimista ei ole ollut uutista vaikka niitä eilen jaeltiin. Hopi, hopi!
Lukkarinrakkautta edellistä työnantaj...
Lukkarinrakkautta edellistä työnantajaa kohtaan. Liekö muikea osakesalkku vielä motivoimassa siihen suuntaan?
Wiki:
"After dropping out of Harvard University[1] Newell spent thirteen years working for Microsoft Corporation, ultimately becoming a "Microsoft Millionaire." Newell has described himself as "producer on the first three releases of Windows".[2] Inspired by Michael Abrash, who left Microsoft to work on the computer game Quake at id Software, Newell and another Microsoft employee Mike Harrington left Microsoft to found Valve in 1996."
Onkos tuo PS3:n versio sitten aivan p...
Onkos tuo PS3:n versio sitten aivan pelikelvoton, sitä kuns saisi nyt kohtuu edulliseen hintaan kaupoista.
tollainen tuli vastaan:
Playstation 3:lla on maine haastavana kehitysalustana, mutta pitäisin puheita kovasti liioiteltuna. Luonnollisesti vaati jonkin verran työtä ennen kuin opimme käyttämään järjestelmää oikein, mutta nyt alustalle on jo erittäin sujuva kehittää sisältöä, sanoo Pixolanen tekninen johtaja Toni Fingerroos.
Paolo: "Niin, on hyviä arkkitehtuurej...
Paolo: "Niin, on hyviä arkkitehtuureja jotka tukevat kehitystä, ja sitten on vähemmän hyviä, jotka pitää oppia kiertämään."
Ei arkkitehtuuria kyllä voi kiertää, vaan sitä pitää osata käyttää. Esim. PS2:lla kannatti efektit jättää VU-yksikköjen huoleksi ja PS3:lla grafiikkapiirin työtä tekevät myös Cellin SPE-ytimet.
Mikäli koodi on alkujaan tehty arkkitehtuurille, jota viimeiset 30 vuotta on kehitetty lähinnä muistin määrää ja megahertzejä nostamalla, niin käännöstyö voi olla hankalaa.
Ja pelaako kukaan enää plösön team fo...
Ja pelaako kukaan enää plösön team fortressia xD
Oliver: "Ei arkkitehruuria kyllä voi ...
Oliver: "Ei arkkitehruuria kyllä voi kiertää, vaan sitä pitää osata käyttää."
Arkkitehtuurisuunnittelussa on nimenomaan tarkoituksena mahdollistaa tarkoituksenmukainen suorituskyky ilman kiemurteluja.
Cell on nippu signaaliprosessoreja yhteenliimattuna, ei kovinkaan nerokas ratkaisu PELIKONEEN suorittimeksi.
Tilannehan olisi eri jos Sony olisi samalla kehittänyt aivan uudenlaisen (celliä tukevan) softa-arkkitehtoonisen konseptin kehittää peliaplikaatioita.
Mutta ihan niin pitkälle ei päästy. Visio ei kantanut ihan maaliin saakka.
PS3:n The Orange Box on omasta mieles...
PS3:n The Orange Box on omasta mielestäni mainettaan parempi. Suurin harmi lienee se, ettei Dolby Digital 5.1 ääniä saa kuulumaan missään pakettiin kuuluvassa pelissä kuin HDMI -kaapelin kautta. Ruudunpäivityksen hidastelua on paljon moitittu, mutta esim. Half-Life 2:ssa moista en juurikaan havainnut kuin muutamassa kohdassa ja niissäkin hyvin vähän. Lisäepisodeissa hidastelua on selvästi enemmän, mutta niissäkin ruudunpäivitys on pääasiassa ihan hyvää tasoa. Sama pätee Portaliin. Team Fortress 2:ta en ole juurikaan kokeillut. Kyllähän useamman vuoden takaisen pelin pitäisi pyöriä silkin pehmeästi riippumatta siitä kuinka paljon ruudulla tapahtuu, mutta jos esim. F.E.A.R:in PS3 -käännökseen vertaa, niin Appelsiinilaatikko on PS3:llakin mestariteos.
PS3-pelaaja: "mites kun muut kehitt...
PS3-pelaaja:
"mites kun muut kehittäjät osaavat sitten ohjelmoida ihan hyvin"
Katsopa esimerkiksi täältä, kuinka hyvin PS3-kehittäjät osaavat ohjelmoida, kun vertailukohteena on hyvin suunnitellulle laitearkkitehtuurille kehitettyjä peliversioita:
http://www.eurogamer.net/article.php?article_id=202449&page=1
Niin.. ja nuo hyvälle laitearkkitehtu...
Niin.. ja nuo hyvälle laitearkkitehtuurille kehitetyt versiot häviävät silti suurimmalle osalle oikeiden PS3-kehittäjien kehittämille teoksille.
Ja näin puoliksi on-topic, Valve on kevyesti yliarvostetuin yhtiö pelimarkkinoilla.
Itselläni ainkaan mitään ongelmaa ps3...
Itselläni ainkaan mitään ongelmaa ps3:n orange boxin kanssa. Team fortresskin on hyvin pelittänyt.
Valve ei todellakaan ole yliarvostett...
Valve ei todellakaan ole yliarvostettu IMO. Team Fortress 2:sen PC-versio on aivan unelma, Portal on parhaita puzzle-pelejä ja Half Lifet ovat ihan legendoja jne.
Cyrus: "nuo hyvälle laitearkkitehtuur...
Cyrus: "nuo hyvälle laitearkkitehtuurille kehitetyt versiot häviävät silti suurimmalle osalle oikeiden PS3-kehittäjien kehittämille teoksille."
Kaikkien innokkaimpien fanien mielikuvituksessa näin kenties onkin, mutta hieman objektiivisemman näkökulman voi tarkistaa paitsi Eurogamerin vertailuista myös esimerkiksi Metacriticista.
Alkaahan se Newellkin nöyrtymään, kun...
Alkaahan se Newellkin nöyrtymään, kun PS3:n markkinaosuus kasvaa. Ei ole enää suunsoittamiseeen varaa. :P
"Kaikkien innokkaimpien fanien mielik...
"Kaikkien innokkaimpien fanien mielikuvituksessa näin kenties onkin, mutta hieman objektiivisemman näkökulman voi tarkistaa paitsi Eurogamerin vertailuista myös esimerkiksi Metacriticista."
Ja innokkaimpien "fanien" mielestä Eurogamerin arvostelut voivat olla Jumalan sana. Ei taida PS3-ohjelmoijia käydä moittiminen, väitän nääs vakaasti, että siihen ei kykenisi kukaan tällä foorumilla. Kaikki noista artikkelin peleistä ovat tod.näk. kehitetty XO:lle ja portattu PS3:lle. Paitsi UT3, joka on tehty tunnetusti huonosti PS3-yhteensopivalla Unreal-enginellä. Noh, meni ehkä liialliseksi puolustuspuheeksi (off-topiciksi), mutta toinpa pointtini ilmi.
ihme sota taas ja vain siitä kun uuti...
ihme sota taas ja vain siitä kun uutisoidaan että jotain ps3 peliä ei päivitetä
Frozen9999 ^^ Ja kaikki lähti taas ke...
Frozen9999 ^^ Ja kaikki lähti taas kerran siitä liikkeelle, kun Paolo ja Xbugs tulivat kertomaan tuntojaan ties kuinka monennen tuhannennen kerran siitä, kuinka "niiden konsoli on siinä ja siinä jutussa parempi kuin meidän konsoli". Taas sitä 10-vuotiaan muksun tasoista itkua ja kitinää ihan turhasta.
PS3-pelaaja ^^ Ja kaikki lähti taas k...
PS3-pelaaja ^^ Ja kaikki lähti taas kerran siitä liikkeelle, kun Paolo ja Xbugs tulivat kertomaan tuntojaan ties kuinka monennen tuhannennen kerran siitä, kuinka "niiden konsoli on siinä ja siinä jutussa parempi kuin meidän konsoli". Taas sitä 10-vuotiaan muksun tasoista itkua ja kitinää ihan turhasta.
Lol! Niin se metsä vastaa, kun sinne huutaa...
Anteeksi vaan Cactus, mutta olin huom...
Anteeksi vaan Cactus, mutta olin huomaavinani tämän olleen PS3 puoli. Lisäksi itse ainakin aloitin uutisen kommentoinnin hyvin humoristisella kommentilla, joka ei loukannut ketään(tai no ehkä vähän kuittailua kohti Valvea) ja sitten olikin jo Paolon vuoro tulla kuittailemaan täysin asiayhteyteen kuulumattomasta asiasta.
Anteeksi vaan PS3_pelaaja, mutta mi...
Anteeksi vaan PS3_pelaaja, mutta mielestäni elämme vapaassa maailmassa jossa Sony ei ole kaikille pyhä ja sen arvosteleminen tabu. Kaikkien ei tarvitse syödä lantaa ja kuvitella sen olevan marmelaadia. Itse lähdin tälle OT linjalle, kun pisti ihmettelemään miten ihmiset jaksaa vielä eilistenkin tapahtumien jälkeen itkeä jostain pelikonsoleista. En häiritse enempää...
"tse lähdin tälle OT linjalle, kun pi...
"tse lähdin tälle OT linjalle, kun pisti ihmettelemään miten ihmiset jaksaa vielä eilistenkin tapahtumien jälkeen itkeä jostain pelikonsoleista."
Olematta kylmä, sanon vain, että elämä jatkuu. Turha sitä on jäädä itkemään, kun huominen tulee kuitenkin meidän kanssa tai ilman meitä.
Back to topic: EA hoitaa homman selvästi kotiin, eipä tässä voi Valvea mistään syyttää. Todella paska homma PS3-pelaajille, eikä tällainen ole missään nimessä hyväksyttävää toimintaa EA:lta. Mutta tiedättehän miten voitte vaikuttaa asiaan tulevaisuudessa.
Cactus, tottakai asiasta voi tulla pu...
Cactus, tottakai asiasta voi tulla puhumaan, mutta moderointi on muistaakseni ilmoittanut kantansa näihin uutisten kommentointeihin, jos kommentit sisältävät sitä samaa huttua "PS3:lle ei oo pelattavaa/multaplattarit on huonompia sillä ja sillä/X360 on huonolaatuinen jne". Auta armias, jos X360 uutiseen olisi joku mennyt edes huumorilla heittämään juttua X360:n laatunäkökohdista, niin bannia olisi tullut heti ilman varoitusta.
Mutta oli niin tai näin, meikäläiseltä loppui nyt OT tähän uutiseen, kun kaikki tähän liittyvä on tullut jo sanottua. Tätä "juupas-eipäs väittelyä" voidaan jatkaa sitten konsolisodan puolella.
Vosi olla tekemättä pelejä alustalle ...
Vosi olla tekemättä pelejä alustalle jolle eivät aio julkaista mokia korjaavaa päivitystä. :(
PS3:n Star Warsi on IGN:n mukaan pare...
PS3:n Star Warsi on IGN:n mukaan parempi kuin X0:n versio ;)
Tuna: "PS3:n Star Warsi on IGN:n muka...
Tuna: "PS3:n Star Warsi on IGN:n mukaan parempi kuin X0:n versio ;)"
No lukaiseppa GameSpotin arvostelu. ;)
Juu, ja sinä uskot Gamespotia, minä I...
Juu, ja sinä uskot Gamespotia, minä IGN. Eipä siinä mitään, molemmisa versioissa ongelmia, mutta on kieltämättä mielenkiintoista tuo, että IGN sanoo, että X0-versiossa frameraten kanssa ongelmia, Gamespot taas sanoo, että PS3-versiossa. Muistaakseni joku muukin peli oli näiden saittien kanssa juuri samanlaisessa tilanteessa, tosin Gamespot taisi silloin(kin heh heh) olla väärässä ;)
Kommentoi
Kirjaudu kommentoidaksesi