Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

PS3:lle ensi viikolla odotettu LittleBigPlanet myöhästyy ainakin Euroopassa ja Sonylta odotetaan ilmoitusta uudesta julkaisupäivästä pian. Ainakin jotkut jälleenmyyjät arvioivat julkaisun siirtyvän marraskuun puoliväliin.

Virallista syytä ei vielä mainittu, mutta epäilykset kohdistuvat virallisilta PlayStation-foorumeilta löytyvään ketjuun, jossa huomioitiin pelin Afrikka-teemaisen alueen taustalla soivan malilaisen Toumani Diabate's Symmetrical Orchestran 'Tapha Niang' -kappaleesta löytyvän pari sanaa Koraania laulettuna. Jotkut muslimit kokevat Koraanin yhdistämisen musiikkiin loukkaavana.

Päivitys klo 19.15: Sony on virallisesti ilmoittanut, että se on tarkastuksissaan löytänyt LittleBigPlanetista musiikkiraidan, joka sisältää kaksi ilmaisua, jotka voidaan löytää myös Koraanista. Sony on ryhtynyt toimenpiteisiin asian korjaamiseksi ja pyytää anteeksi kaikilta, joita tilanne on mahdollisesti loukannut.
Uuden julkaisupäivän ilmoitusta saadaan kuitenkin vielä hiukan odottaa.

Päivitys klo 20.30: Alkuperäinen lähde (GI.biz) on päivittänyt uutistaan ja vahvistaa LittleBigPlanetin myöhästyvän nyt maailmanlaajuisesti. Viivästyksestä ei tosin odoteta pitkää ja uusi julkaisupäivä ilmoitettanee ensi viikon alussa.

Galleria: 

Kommentit

Voi luoja jos pitää paikkansa....

Tän on pakko olla vitsi?

Jos pitää paikkaansa, niin mitäköhän ne tekee jo tehdyillä levyillä. Päivityksellä saa tietty muutettua, mutta kuluttajan pitää se ladata ja asentaa että muuttuu.

Ja eikös nyt jossakin koraanissa ole tuhottomasti sanoja. siis yleisestikkin käytössä olevia, niin eihän mitään lauluja saisi tehdä.

Myöhästyminen on tosiasia, mutta syy on vielä hyvin epävirallinen.

X: Levyt vedetään takaisin kaupoista ja painetaan uudet. Hommaa ei hoideta päivityksellä.

Voi pyhä sylvi. Motorstormin uutukaisen version demossa soi Ministryn "Jesus Built My Hotrod" -biisi. Miksi kukaan ei loukkaannu tästä? :D

Tämähän on jo perhana joissakin kaupoissa jenkkilässä. Ei kyllä taas pysty ymmärtämään pelintekijöiden järjenjuoksua.

The words are:

1- In the 18th second: ("kollo nafsin tha'iqatol mawt", literally: 'Every soul shall have the taste of death').

2- Almost immediately after, in the 27th second: ("kollo man alaiha fan", literally: 'All that is on earth will perish').

Onkohan siellä Media Moleculella jotain terroristeja töissä. =)

Voi kiesus sentään.. Loistavaa vetää uskontokin nyt videopeleihin mukaan, kohta sitten pelataankin mukavia Nooan Arkki pelejä ja ties mitä jos tälläsestäkin nykyään nillitetään.. Jotenkin todella pöyristyttävää sanon minä!!

EDIT: Tämä vetohan tulee loppu peleissä Sonylle todella kalliiksi jos lättyjä pitää alkaa uudestaan painamaan. Pelihän myöhästyy kevyesti kuukaudella tälläisestä läpästä.

Päivän naurut...
Pakko saada bannittu versio >: )

Heh, mitäköhän kaupat jotka jo myivät peliä selittävät kun eivät pysty toimittamaan takasin samaa määrää kuin saivat levyjä.

Voihan V****. No eihän tälläistä voida sallia... sieltähän tulee muuten joku pommimies sonyn putiikkiin.

Naurettavaa paskaa.. Mutta saapahan pelailla Fable kakkosta ihan rauhassa.

Juu kohta ebayssä myynnissä noita ''bannittuja'' versioita :D

Sony tuskin kaipasi tätä, kun muutenkin ollaan vähintäänkin haasteen edessä joulun lähestyessä. Ainut lohtu on se, että vielä tuo homma ehditään tekemään niin, että peli silti saadaan kohtuu ajoissa hyllyyn ennen joulua.

EDIT: pelaajan kannaltahan muutama viikko sinne tänne on ihan sama, mutta Sonyn kannalta tämä ei voi olla kirpasematta.

Ei voi olla totta! Eihän tää ollukkaan ku vaan vuode odotetuin peli mulle

Eli pelien pitäisi jatkossa käydä läpi ikärajaluokitus, epilepsiatesti ja vielä jokin hengellinen suodatus ennen julkaisua. Nämä kaikki vielä teknisen sertifioinnin lisäksi. Anna mun kaikki kestää...

No on se hyvä ettei ne perkeleen muslimit vaan harmistu. Ne kiihkoilijat vielä pommittelis jossain ton takia.

Tästähän alkaa tulla Sonyllä jo tapa...Resistance ja kirkkohässäkkä.

Juurikin tälläisten idioottimaisuuksien vuoksi KAIKKI maailman uskonnot pitäisi kieltää ja kieltoa uhmaavat pitäisi.........PIIP!

Varautukaa nyt myös siihen, kun peli yhteisö näin valpastuu ja on varpaillaan, ei mene sekunttiakaan kunnes ne tajuavat että Far Cry 2:ssa ja Re5:ssa ammutaan tumma ihoisia. Saadaan lisää Bännättyjä lättyjä ebayhin.

Tää on vaan jotenkin niin naurettavan surullista.. XD lol ja wtf...

Kun tietää miten eräät uskonryhmät suhtautuvat tuollaisiin asioihin, ihmetyttää että tuollaista on yleensäkin laitettu peliin mukaan. Mahtaa tulla tappiota.. Toivottavasti ei näy hinnoissa..

Sonyhan jo kerran talloi "uskonnon" varpaille Resistancen kanssa, mutta muslimit onkin ihan eri asia. Niiden kanssa ei kannata alkaa vittuilemaan (muistuu mieleen se tanskalainen pilapiirros ja sen sotkut).

Kohta nähdään videokuvaa kun muslimit polttaa PS3:sia ja huutelevat uhkauksia.

Pelinkehittäjältä ala-arvoista pistää tuollaista peliin. Etenkin tietävät miten herkkiä eräät uskonnot ovat.

Mistäpä nuo ei valittaisi

SCEA ftw

Onko nyt joku aprillipäivä... Pitää kai vain yrittää ymmärtää islamia koska islam ei yritä ymmärtää meitä? Mitäs sitten tehdään kun joku keksii muokata säkkipojastaan muhammedin kuvatuksen?

Heh ei tiedä pitääkö itkeä vai nauraa, mut onneksi ei mulla tämä peli ole kiinnostavien pelien listalla.

Surkuhupaisinta tässä on se, että huhuilevat kappaleen olevan muslimin tekemä :/ Eli mistäpä MM porukka olisi voinut moista hoksata, jos kappaleentekijä ei itsekään ole asiaa kokenut ongelmaksi.

Weldomite: "Pelinkehittäjältä ala-arvoista pistää tuollaista peliin. Etenkin tietävät miten herkkiä eräät uskonnot ovat."

Tuskin edes tiesivät, mitä biisissä laulettiin. Ja ovathan suomalaisetkin hämmästyttäneet japanilaisia tyrkkäämällä videopeliin tekstejä pornoleffojen kansista: http://plaza.fi/edome/uutiset/suomipelin-pornoilu-hammastytti-japanilaisia

Tekee mieli painaa pää myötähäpeästä alas... Siis rajansa jo kaikella. Erityisesti fanaattisuudella.

Uskonto... sotkeentuu kaikkialle -.-

huoh kun piti mennä myöhästymään, laskin jo öitä..Onneks tulee Far Cry 2 sentään niin pitää se ostaa :E

Mistähän tämä kyseinen uutinen on kotoisin? Onko tämä uutinen lähtenyt vyöryämään vain tuolta foorumilta? Itse en nopealla selailulla löytänyt mitään virallista uutista, saati tähän asiaan liittyvää jutun juurta.

Ainoa joka löytyi(tämä juuri päivitettynä) löytyi Kotakun sivuilta: http://kotaku.com/5064974/littlebig-planet-facing-european-delay
Jossa puhutaan jopa kolmen viikon myöhästymisestä VAIN tänne Euroopaan.

Tästä myöhästymisestä pitäisi kait olla raivoissaan, mutta itse en osaa tällä hetkellä muuta kuin nauraa koko sekoilulle. :D

Foeman: "Mistähän tämä kyseinen uutinen on kotoisin? "

Uutisten alareunassa on lähdelinkki. Epävirallinen syy-yhteys on oma päätelmä.

Lisäsin hiukan painotusta tuolle Euroopalle. Vaikkakin kyse on "vain" Euroopasta, uskoisin sen koskevan valtaosaa lukijoistamme. ;-)

Jaahas. Kaikkea maailmassa tulee tapahtumaan..

Markkinointikikka ;)

On muuten jännä näin uutisen kommenttien lukemisen jälkeen lukea tuo itse postaus PS-foorumeilla. Sehän on hyvinki kohtelias ja lopussa vielä kiitetään erinomaisesta pelistä =)

"Pelinkehittäjältä ala-arvoista pistää tuollaista peliin. Etenkin tietävät miten herkkiä eräät uskonnot ovat."

Säästä meidän kaikkien aikaa Weldo ja mene vaikka vaahtoamaan Santanan Supernatural-levystä. Sieltäkin koraanilausahduksia löytyy, ja sillä jopa voitettiin grammypalkintoja ilman minkäänlaista protestointia. Jos biisin tekijä on todellakin kyseisen uskontokunnan edustaja niin ihmeellistä mutinaa aivan turhasta.

Jep, mikään ei yllätä uskonnolta jossa raiskatut teloitetaan epäsiveellisyydestä =/

Voi helvetti miten tyhmää. Eikä syy ole niissä, joiden kuvitellaan ärsyyntyvän, vaan niissä, jotka kuvittelee näiden ärsyyntyvän.

Ketään ei oikeasti kiinnostaisi.

No voi Jeesus (pun intended)

On tuo nyt todella paha juttu, että on pari sanaa Koraanista eksynyt sekaan. Eihän tuota edes kukaan ymmärrä, paitsi tietysti muslimit.

Pitäisi varmaan bannia koko peli niin ei vahingossa tule kenellekään hyvä mieli.

Jaa vielä nykyaikanakin meininki on keskiaikais-tyyliä. Ei voi olla totta että näin pieni juttu sekoittaa kiihkouskovaisten, tässä tapauksessa varmaankin kaikkien muslimien, päät. Miksi hitossa jollakin on aikaa hoksata tuollaista pikkujuttua näin loistavasta pelistä?

Kuten Hex jo sanoi, ketään ei oikeasti kiinnostaisi, jonkun vain piti mennä tällaisestakin kiusallaan nurisemaan. Noh, pelataan sitten Fable 2:sta lomalla jos Xbox vain kestää.

Hah tästä herkesi makeat naurut. Onhan nää PS-pelit monesti julkaistu Euroopassa myöhemmin kuin muualla, mutta tämä tekaistu selitys vie kyllä voiton.

Feldir: "jonkun vain piti mennä tällaisestakin kiusallaan nurisemaan."

Siltähän se tosiaan kuulostaa: "We hope you act immediately to avoid any confusion and unnecessary controversy, and we thank you for making such an amazing game."

Fatwaa pukkaa.

Nyt meni tuleva viikonloppu pilalle!! x( Ainoa peli, jota todella olen odottanut päästä pelaamaan kunnolla myöhästyy jonkun tuollaisen syyn takia. Olen yleensä ollut kovin maltillinen eri uskontokuntien kohdalla mutta nyt kyllä ärsyttää. Olisi tämä pitänyt arvata. Simpuran terroristi-uskonto(Anteeksi mutta sellaisena sitä todella pidän. En kunnioita uskontoa jonka tarkoituksena on vain lietsoa väkivaltaa ja pahuutta "vääräuskoisia" kohtaan.) on taas vauhdissa. Tuskin siinä laulupätkässä oli edes mitään loukkaavaakaan. Kunhan muuten vaan kitistään. Kyllähän sen tietää että jos tuota asiaa ei korjata niin pommia tulee niskaan joko henkisellä tai fyysisellä tavalla :( Sääli. Niin sääli että tämä peli myöhästyy...

Koraani-lainaus on vain tekosyy. Oikeasti tämä liittyy ilmiöön nimeltä "This is waiting".

Toivon että olet oikeassa. Ovat ilmeisesti tulleet siihen tulokseen että kuluttajia saa odotuttaa...

"On muuten jännä näin uutisen kommenttien lukemisen jälkeen lukea tuo itse postaus PS-foorumeilla. Sehän on hyvinki kohtelias ja lopussa vielä kiitetään erinomaisesta pelistä =)"

Joo ja siis tälle hepullehan olis kelvannut kappaleen poistaminen pätsillä, niin miksi sitä ei näin tehty? Onko jotkut iskeneet Sonylle kirjepommia vai mitä?
Voin sanoa että hajoan kyllä niin pirun kovaa jos ko. kappaleen tekijä tosiaan on joku muslimi.. :p

e: pasi hauskalla tuulella.
Ja x, totta puhuen mua ihmetyttää jos joku oikeasti aikoo tätä pelata ilman nettiyhteyttä. Yhteilöllisyys pelin suola.. Mutta omapahan on menetyksensä =P

Ei se pätsi poista kokonaan ongelmaa. Moni pelaa melko varmasti peliä ilman nettiyhteyttä.

Tälläistä linkkiä löytyi tuolta foorumeilta: http://www.thesixthaxis.com/2008/10/16/lbp-not-delayed/

EI VOI OLLA TOTTA!Pystyy ny tollasesta alkaa valittamaan.Ei jumalauta,perkele!

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi