Epic Gamesin tuottaja Rod Ferguson myöntää, että Gears of War 2:n seuranhakujärjestelmän kanssa on ongelmia, joiden takia osalla pelaajista seuran löytäminen kestää liian kauan. Hän kertoo studion ratkovan tilannetta parhaimmillaan.
– Etsimme ongelmaan ratkaisuja, mutta tilanne on monimutkainen, sillä kyse on useamman tekijän yhteisvaikutuksesta. Kokoluokka on selvästikin yksi niistä, sillä meillä on ollut miljoonia onnistuneita matseja, mutta pienellä osalla pelaajista on ongelmia, mikä ei ole hyväksyttävää, Ferguson kirjoittaa.
Hän toivoo, että ongelmat ratkaiseva päivitys saadaan valmiiksi lähiaikoina yhteistyössä Microsoftin kanssa. Tilapäisinä ratkaisuina hän ehdottaa, että seuraa pyrittäisiin hakemaan kahden, kolmen tai viiden pelaajan ryhminä. Pelaajien kannattaa lisäksi tarkistaa konsolin verkkoasetuksista NAT-tila.
Ferguson paljasti samalla myös joitakin mielenkiintoisia faktoja Gears of War 2:n moninpelin tilastoista. Seuranhakujärjestelmän avulla on mätetty jo lähes kolme miljoonaa ottelua. Pelimuodoista suosituin on Horde, kun taas kartoista kovimmalla käytöllä on River. Haulikko on puolestaan osoittautunut aseista käytännöllisimmäksi keräämällä lähes kolmasosan tapoista tililleen.
Kommentit
saisivat korjata lagi ongelmatkin sam...
saisivat korjata lagi ongelmatkin samalla... ja monet muut pikku propleemat
Ehkä Bleszinskin kannattaisi päivittä...
Ehkä Bleszinskin kannattaisi päivittää kantaansa beta-testien suhteen. Vähän avoimempi lähestymistapa saattaisi auttaa näihin ongelmiin. Ei ole pakko lähteä CoDin mainoslinjalle, mutta että edes testaisivat pelien toimintaa isommalla väkimäärällä ennen kaupallista julkaisua. Tuskin on liikaa pyydetty. Josko sitä itse pääsisi onlinen puolelle, mutta toisaalta ei ole mikään kiire ennen kuin patchäilevät peliä.
Voisivat kyllä vähän korjata myös sit...
Voisivat kyllä vähän korjata myös sitä hurjaa imuri-/magneettisahaa.
"Haulikko on puolestaan osoittautunut...
"Haulikko on puolestaan osoittautunut aseista käytännöllisimmäksi keräämällä lähes kolmasosan tapoista tililleen."
Ja tyypit vielä valittaa, että haulikko on alitehoinen...
Eniten ottaa päähän kun ei osata edes...
Eniten ottaa päähän kun ei osata edes lobbyssa ottaa puuttuvien pelaajien tilalle väkeä.
Fin V0dka: "saisivat korjata lagi ong...
Fin V0dka: "saisivat korjata lagi ongelmatkin samalla... ja monet muut pikku propleemat"
Juu.
On aika pahasti rikki tuo NePe tällä hetkellä... Otan itse suosiolla taukoa GOW2, ja odottelen ongelmien korjaantumista/patchaamista.
Kommentoi
Kirjaudu kommentoidaksesi