Bioshock

"Mies valitsee itse, orja vain tottelee." Andrew Ryan, mies Bioshockin kulissien takana, teki oman valintansa ja rakensi huikean merenalaisen metropolin, Rapturen. Rapturen piti olla kaupunki, jossa menestys on itse kunkin omissa käsissä. Moralistit eivät rajoittaisi tieteen kehitystä, taiteen ilmaisunvapaus olisi absoluuttinen ja jokainen saisi nauttia itse työnsä hedelmistä. Utopistinen anarkia, siis.

Mutta anarkia ei toimi, koska voimakastahtoisimmat pyrkivät saamaan itselleen enemmän kuin oman kohtuullisen osansa. Ajan mittaan Andrew Ryanista itsestään tuli suuruudenhullu tyranni, jonka valvovan silmän alle pelaajakin vaikuttavan alkukohtauksen aikana vajoaa. Bioshock kertoo tarinan tästä murskautuneesta unelmasta.

Tervetuloa Raptureen...

Vuosi sitten Xbox 360:lle julkaistu Bioshock oli odotettu tapaus, joka nousi tarinan ja tekniikan puolesta ansaitusti vuoden 2007 palkituimpien pelien listalle. Etäisesti Orson Wellesiä muistuttavan megalomaanisen visionäärin Andrew Ryanin rakentamaan merenalaiseen kaupunkiin sijoittuva surrealistinen seikkailu valloitti sekä kriitikot että pelaajat. Nyt myös Playstation 3:n omistajat pääsevät kokemaan Rapturen taian.

Bioshock sijoittuu 1960-luvulle, jolloin vain nimellä Jack tunnettu päähenkilömme joutuu lento-onnettomuuteen Atlantia ylittäessään. Kone syöksyy mereen, ja Jack on ainoa henkiinjäänyt. Kone on kuitenkin osunut meren keskellä seisovan majakan viereen, ja majakan sisältä löytyy yksinäisen selviytyjän merenalaiseen kaupunkiin kuljettava sukelluskello.

Uhmakasta optimismia pursuava tervetulotoivotus johdattaa sankarimme henkeäsalpaavan upeaan pilvenpiirtäjien viidakkoon, mutta kaupunkiin saapuessaan hän huomaa jonkin olevan pielessä: vastaanotto on kaikkea muuta kuin ystävällinen ja luvatun utopian sijaan pelaaja joutuukin tallaamaan verentahraamia käytäviä. Ainoa valopilkku on radion välityksellä yhteyttä ottava Atlas, joka yrittää auttaa Jackia selviämään hengissä vihamielisessä ympäristössä.

.. älä menetä ihmisyyttäsi

Rapturen sortuneiden hallien ja tuhoutuneiden haaveiden läpi kulkeva pelaaja oppii ymmärtämään pala palalta kaupungin historiaa. Rapturea on hallinnut – hyvässä ja pahassa – ADAM-niminen geenimanipuloinnin mahdollistava aine. ADAMin avulla asukkaat ovat voineet hankkia yli-inhimillisiä kykyjä, mutta kaikella on hintansa. Kaikkialta löytyy ADAMin rujouttamia splicereita: ainetta liikaa käyttäneitä ihmisiä, joiden ihmisyys on prosessin myötä karissut lähes olemattomiin. Nämä mielipuoliset olennot eivät pysty juuri hallitsemaan käytöstään, vaan sairaalloisessa adamin-himossaan käyvät välittömästi päälle.

Splicereitakin karmaisevampia otuksia ovat Pikkusiskot. Nämä pikkutyttöjä muistuttavat oliot kulkevat jättimäisen injektioneulan kanssa ja imevät sillä lattioilla lojuvista ruumiista niistä löytyvän ADAMin. Pikkusiskojen työskentelyä suojelevat massiivisia sukelluspukuja muistuttaviin haarniskoihin pukeutuneet Isukit. Aina välillä pelaaja pääseekin todistamaan taisteluita, joissa ADAMia janoavat splicerit yrittävät hyökätä Pikkusiskon kimppuun vain joutuakseen Isukin rujosti teurastamiksi.

Ryanin utopian rippeet ovat myös läsnä. Fyysisen kauneuden orjaksi jumiutunut plastikkakirurgi tohtori Steinman, taiteellisessa hybriksessä hurmosteleva Sander Cohen ja paratiisimaista puutarhaansa huolella vaalinut Julie Langford ovat kukin omalla tavallaan traagisia hahmoja ja osoituksia siitä, miten erilaisia haaveita Rapturen asukkailla oli, ja kuinka erilaiseen asemaan he joutuivat Ryanin diktatuurissa.

Kaikki Bioshockissa on arvoituksellista, alkaen päähenkilön omasta historiasta. Kuka on tämä lentokoneeseen astunut mies? Kuka on häntä auttava Atlas, ja miksi Andrew Ryan vainoaa tämän perhettä? Ja ennen kaikkea: mitä Rapturessa on oikein tapahtunut? Kokonaisuus paljastuu kerros kerrallaan, suurimmaksi osaksi joka puolelta löytyviä nauhoitteita kuuntelemalla. Rapturen mytologia pursuaa yksityiskohtia, ja vähitellen pelaaja alkaa ymmärtää sekä lukuisien henkilöhahmojen välisiä suhteita että näiden osuutta aavemaisen kaupungin historiassa.

Epätodellisen kaunista

Koska Bioshockin suurin vahvuus on sen tarinassa, tuntuu tekniikasta puhuminen kovin banaalilta. Sanottakoon kuitenkin, että edes vaativimmat grafiikkafiilit eivät pety. Rapturen hienostunut art deco -arkkitehtuuri on toteutettu rakkaudella, ja vaihtelevat miljööt tyydyttävät kaikin tavoin. Visuaalisuutta vaikuttavampaa on kuitenkin pelin äänimaailma, erityisesti musiikki. Garry Schymanin orkesterisävellykset sopivat tunnelmaan ja kiteyttävät Bioshockin hengen täydellisesti. Myös gramofoneista ja radioista kuultavat 30-, 40- ja 50-lukujen ikivihreät laulut on valittu osuvasti. Roolihahmoista täytyy erikseen mainita Andrew Ryanin äänenä kuultava Armin Shimerman, jonka aiempien TV-roolien perusteella ei moista majesteettista mahtipontisuutta osaisi odottaa.

Bioshockin täydellisyys kuitenkin säröilee hiukan. Peli on aavistuksen liian pitkä, edestakaisin juoksua vähentämällä ja muutaman geneerisen taisteluosuuden leikkaamalla läpipeluuajasta olisi voinut pudottaa pois pari-kolme tarpeetonta tuntia. Lisäksi normaaliasetuksilla Bioshockissa ei ole – aivan lopputaistelua lukuunottamatta – sellaista haastetta, joka vaatisi edes kovimmalla vaikeustasolla niinkään taitoa kuin uutteruutta. Syynä tähän ovat Vitachamberit, eli taistelussa kaatuneen pelaajan elvytysputket. Kuolemaa seuraa henkiinherääminen lähimmässä putkessa. Vihollisille aiheutettu vahinko on säilynyt, joten kärsivällisellä toiminnalla ne saa tapettua vaikka vain pelkällä jakoavaimella huitoen.

Silti Bioshock on yhä, vuotta myöhemmin, yksi upeimmista peleistä mitä olen pelannut, ja siitä pystyvät nauttimaan yhtä lailla sekä syvällistä juonta että karkkigrafiikalla kuorrutettua toimintaa kaipaavat. Jos siis tämä teos on jäänyt Xboxilla syystä tai toisesta kokematta, nyt on hyvä hetki korjata tilanne. Meren pohjassa on kova paine, mutta palkinto on sen arvoinen.