Grand Theft Auto IV

Muistan kun näin ensimmäiset kuvat Grand Theft Auto 4:stä. En uskonut niihin hetkeäkään. Peli, jota mainostetaan maailman kalleimpana, ei vaan yksinkertaisesti voi olla hyvä. Mikään niin hehkutettu ei voi olla kiinnostavaa. Etenkin kun kyseessä on jatko-osa konsolimaailman kliseisimmän pelityypin matkituimmalle julkaisulle. Olin väärässä. (Tämä on jo toinen kerta: väitin täsmälleen samaa Taru sormusten herrasta -elokuvasta, ennen kuin se julkaistiin.)

Grand Theft Auto 4:n dollarihuurteen alta löytyy ihan oikeasti viihdyttävä peli. Itse asiassa jopa niin viihdyttävä, että julkaisemme siitä yleisön pyynnöstä useamman arvostelun. Olkaa hyvät:

Idän ihme kohtaa lännen kauhut

Jos ette ole vielä ehtineet lukea XO-version arvostelua, lienee pieni yhteenveto paikallaan: Neljännen GTA:n sankari on nuori ja sympaattinen Balkanin veteraani, Niko, joka saapuu serkkunsa innostamana kuvitteelliseen Liberty Cityn suurkaupunkiin jahtaamaan unelmiaan ja vähän muutakin. Ikävä kyllä serkun lupaukset amerikkalaisesta unelmasta eivät ole ihan ajan tasalla. Kämppä on murju, rahaa ei ole ja ainut elanto lohkeaa tekemällä hommia alamaailman juoksupoikana. Nikosta tulee oman onnensa seppä ja Liberty Citystä hänen alasimensa.

Kaikki Itä-Helsingissä käyneet tietävät, että verkkareihin ja mahorkankatkuisiin nahkatakkeihin sonnustautuneet siilitukat eivät lupaa hyvää. Niin on asian laita myös Liberty Cityssä. Venäjän mafiamiehet pistävät Nikon hoitamaan iljettävimmät tehtävänsä. Suojelurahojen keruu, kiristys ja tappotaksin hommat pitävät sankarin kiireisenä, kunnes maine ja mammona nostavat miehen rötösmaailman ylemmille tikkaille. Vaikka Grand Theft Auto 4 on satiiria siinä missä Arpinaamakin, alkaa pelatessa välillä omatunto kolkuttaa. Minulla ei ainakaan ole sydäntä paiskata kauhuissaan anelevaa miestä katolta alas tai kiristää viattomia. Onneksi pelin juoni tarjoaa silloin tällöin vaihtoehtoisia ratkaisutapoja tilanteisiin, joissa pelaajan tekemisillä voi olla kauaskantoisia seurauksia. Lopetuksiakin on useampia pelityylistä riippuen. Ehdin kylläkin nähdä vain yhden.

Liberty City, rappioromantiikkaa pikselimuodossa

Liberty Cityn kaupunki on valtava kauniisti mallinnettu miniyhteiskunta, joka elää omaa elämäänsä aamuruuhkineen ja auringonlaskuineen. Pelkkä virtuaalikaduilla haahuileminen on jo itsessään mielenkiintoista ajanvietettä. Matkaa voi taittaa joko jalan tai pelin nimen mukaisesti erilaisilla ajoneuvoilla, joita löytyy aina moposta helikopteriin. Ja jos aika käy pitkäksi, voi Niko kilauttaa kaverille kännykällä. Sen kautta voi sopia treffejä ja ryyppyreissuja pelihahmojen kanssa tai moninpelimittelöitä tosimaailman ystävien kesken. Näin mobiiliaddiktin näkökulmasta kännykän hyödyntäminen pelin sisäisenä käyttöliittymänä on älyttömän nerokas ratkaisu. Pikkukivana yksityiskohtana kännykkä alkaa soidessaan tehdä häiriöääntä autoradioon.

Pelissä on edeltäjiensä tapaan pääjuoni ja lukuisia sivutehtäviä. Pääjuoneen liittyvien tehtävien suorittaminen on pakollista vain jos tahtoo nähdä miten Nikon tarina jatkuu. Minä halusin, koska tällä kertaa sankari tuntui kiinnostavammalta kuin GTA-sarjan aiemmissa osissa. Juonta on myös pilkottu hallittaviin kokonaisuuksiin, eli oikeissa töissä käyvilläkin on mahdollisuus joskus nähdä loppuratkaisu. Ihan loogista sinänsä, pelihän on tehty aikuisille.

Tehtävien suorittaminen tuntuu sujuvammalta myös siksi, että aseen käsittelyä on helpotettu. Napakka automaattitähtäys tekee osumisesta melkein liiankin helppoa. Haastetta saa sihtailemalla vapaalla kädellä, jolloin osumia voi kohdistaa erillisiin ruumiinosiin. Esimerkiksi napautus polveen on tutkitusti tehokas tapa muistuttaa erääntyneistä suojelurahoista. Muista toimintapeleistä lainatut komeat suojiin liukumiset ja tulituen antaminen ovat nekin kaivattuja uudistuksia. Pyssysankari saa tosin harvoin jäädä paistattelemaan voittojensa äärelle, sillä virkavalta karauttaa paikalle ennätysnopeasti. Yleensä tuloksena on vimmattu ajojahti pitkin katuja. Tavoitteena on päästä pois partioautojen havaintoalueelta, jolloin donitsidieetin uuvuttamat sinivuokot usein luopuvat takaa-ajosta.

Liberty City on iso, mutta hallittava kokonaisuus. Autonavigaattori kertoo aina minne pitää mennä, eli turha missä-mä-oon -harhailu on vihdoin historiaa. Vielä vapauttavampaa on hurauttaa kertaheitolla taksin kyydissä paikasta toiseen. Ihanaa vaihtelua Mass Effectin ja vastaavien loputtomaan matkantekoon. Lataustaukojakaan ei PS3-versiossa juuri esiinny, kiitos kiintolevyasennuksen. Mitä nyt ensimmäisellä käynnistyskerralla joutuu hieman odottelemaan.

Sarjan paras osa?

Siinä missä Grand Theft Auto: San Andreas oli ahdettu täyteen loputtomasti viilattavia ominaisuuksia, on Grand Theft Auto 4:ssä keskitytty tekemään perusasiat hyvin. Enää ei siis tarvitse juoksuttaa hahmoa vartin välein punttiksen ja salaattibaarin välillä. Näppäilijät löytävät silti tekemistä pelin lukuisista alitehtävistä. Esimerkiksi serkkupojan syöttäminen ja juottaminen avaa mahdollisuuden tilata taksin minne tahansa, luukuttajan hyysääminen mahdollistaa tavaroille normaalia huokeammat hankintahinnat, eikä ahkeraa deittailijaakaan jätetä palkitsematta.

Ainoat napisemisen aiheet löytyvät Grand Theft Auton konepellin alta. Olen onnistunut saamaan pelin täydellisesti juntturaan, törmännyt nykiviin ja äkkiarvaamatta katkeaviin välianimaatioihin sekä ampunut kymmeniä siviilejä sekoillessani tähtäyksen kanssa. Osa kämmeistä menee varmasti harjaantumattoman pelitoimittajan piikkiin, mutta kyllä Rockstar-pelitalo olisi voinut testata luomustaan hieman pidempään ennen julkaisua. Varsinkin pelin jumittuminen juuri sen vaikeimman tehtävän suorittamisen jälkeen saa miehen kyyneliin.

Mikään mielikuvituksen taidonnäyte Grand Theft Auto 4 ei myöskään ole. 'Vapaasti tutkittava kaupunkiympäristö' loksauttaa nykyään leuat auki korkeintaan haukottelun takia ja epälineaarinen tarinankulku alkaa sekin olla kopioitu jo kaikkialle. Ostaja varokoot: jos aikaisemmat GTA:t tuntuivat typeriltä, niin parasta jättää uusin osa kauppaan. Genren ystäville Grand Theft Auto 4 on toiveiden täyttymys ja joka sentin arvoinen viihdepommi.

Sitten ikuisuuskysymys: PS3- vai XO-versio? Ei väliä. PS3:n kiintolevyasennus on hieno juttu, mutta niin ovat Xboxin ladattava lisäsisältö ja Achievementitkin. Pelillisesti Grand Theft Auto 4 toimii kummallakin alustalla ihan yhtä hyvin. Tylsän pikselinmittailun sijaan suosittelen uppoutumaan pelin mielenkiintoiseen tarinaan, joka on loistava esimerkki siitä, miten hyvät pelit käsikirjoitetaan: se ei tunnu irtonaisten välinäytösten ja toimintakohtausten sotkulta vaan aidosti vuorovaikutteiselta kertomukselta. Näennäisen laajaan valinnanvapauteen yhdistettynä kokonaisuus tempaa todella mukaansa. Harvaan pelimaailmaan jaksaa uppoutua vastaavalla antaumuksella.