Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

CES 2007: Emmy DualShockin eikä Sixaxisin ansioista

Yhdysvaltojen National Academy of Television Arts and Sciences on korjaillut SCEA:n lausuntoja siitä, että yhtiö olisi saanut PlayStation 3:n Sixaxisin ansiosta Emmy-palkinnon. Todellisuudessa palkittiin uuden ohjaimen edeltäjä DualShock analogisine ominaisuuksineen.

Sony ei myöskään ollut ainoa ohjainten kehitystyöstä palkittu, sillä lisäksi Nintendo sai tunnustusta ristiohjaimensa ansiosta.

Galleria: 

Kommentit

Hmm, minusta tuossa vanhassa kapulassa ei kyllä mitään järisyttäviä analogiominaisuuksia, vaikka kuinka tuota hiplaisin. Vielä vähemmän palkittavaa kuin ps3:n ohjaimessa... Noh, samapa tuo mitä nuo apinat sanovat, minä nostan hattua XBox 360:n JA Wiin ohjaimelle (Wiitä en ole testannut mutta uskon että se on OK ja paljon parempi kuin ps3:n ohjain. XBoxin ohjain taasen on niin ergonominen ja jämpti kaikin puolin että sekin ansaitsee kunniamaininnan).

Mielenkiintoista kyllä, että palkitaan iänvanhoja ideoita, vaikka viime vuonna molemmmilta palkituilta tuli uudet ohjaimet.

EDIT: Eka Pleikkarikin näköjään palkittiin vasta 2005, joten aika hitaalla tuo NATAS taitaa käydä.

Onko tuo DualShock sitte ensimmäinen ohjain missä on analogiset napit? Veikkaan että jotain tällasta liittyis kans tuohon palkitsemiseen.

Rasenger: Mitä jos lopettaisit ton hössöttämisen ja odotettais edes siihen asti, että saat PS3:sen tai Wiin ohjaimen käsiis niin tuomitse vasta sitten.

"...en ole testannut mutta uskon että se on OK ja paljon parempi kuin..."

Pölväästi :D

Mielestäni PS3:n ohjain kaikin puolin hyvä. Itse asiassa ohjaimissa ollaan otettu kaikkien yhtiöiden puolelta suuria harppauksia. PS3:n ohjainta ollaan jonkinverran moitittu, mutta itsestäni se vaikuttaisi hyvältä. Microsoftin ohjain ei taas ihan niin hyvä Xbox 360:ssä. Harppauksia ollaan otettu paljon parempaan Xboxin ohjaimesta. Wiin ohjaimesta en sano mitään. Kaapeli varsinaisen ohjaimen ja lisäohjaimen välillä näyttää hankalalta. Lisäksi liikkeentunnistus mielestäni vähän yliarvostettu. Ohjaimen ollaan kuitenkin sanottu sopivan hyvin käteen ja tämä korvaa monia muita (tosi pieniä) asioita.

Tulikettu, Rasengerin kommentti oli ihan asiallinen eikä mikään Fanboy-viesti. Wiin ja Xbox360 ohjaimet ovat todella hyviä ( Omistan kummatkin laitteet). Uskon että tuo ps3 on hyvä, mutta FPS pelaamista haluaisin kokeilla. PS2 ohjaimesta on jääny kakkamaku suuhun. Myös videoitten perusteella ohjaimen liiketunnistuksessa on viive ( Se warhawk video missä typerän näköinen äijä pelaa sitä ). Toivottavasti kun laite julkaistaan tulee demokoneet suomeen, niin pääsee niitäkin koittamaan.

Mun mielestä DS on paras ohjain ikinä

"Tulikettu, Rasengerin kommentti oli ihan asiallinen eikä mikään Fanboy-viesti."

Mitä asiallista on siinä että kommentoi asioita joista ei edes tiedä mitään? Mun mielestä vitun turhaa paskanjauhantaa tuollanen, jota ilman kaikki pärjäis vallan hyvin :/

EDIT: Ja yllättipä todella paljon että sunkin profiilissa lukee jotain "X360 4ever!!!"...

Ja toisten haukkuminen pölvästikseiksi on todella asiallista, eix jea?

"Pölväästi :D"

Kiitos, mutta eiköhän Wiin ohjain silti ole innovatiivisempi kuin ps3:n, ps3:n ohjainta voi testata niin että ottaa tuon ps2:n ohjaimen käteen ja kuvittelee että siinä on liikkeentunnistus ja liipaisimet (ja että tärinää ei ole), muuta Sony kun ei ole mokomalle tehnyt vaikka korkea aika olisikin.

Minusta jotenkin tuntuu että jotkut puolustavat ps3:a ihan sillä perusteella että ps2 jyräsi aikoinaan ja jyrää kai vieläkin. Ei se pleikkarin ohjainkaan huono ollut ennen kuin kilpailijat tekivät paljon paremman. No, ainakaan Sony ei matkinut ketään jäämällä jälkeen (noh, tästäkin voi olla eri mieltä, mutta ei jauheta siitä nyt).

Pitää sitä konsolisotaa tunkee kaikkialle

"Kaapeli varsinaisen ohjaimen ja lisäohjaimen välillä näyttää hankalalta."

Tulossa huhujen mukaan myös langaton nunchuck kaikille sähläreille, vaikka kaapeli ei sotkeennu, eikä ole liian lyhyt jos ohjainta käyttää ohjeen mukaan. Erilliset ohjaimet ovat paljon ergonomisempi vaihtoehto staattiselle padin pitelemiselle.

Tunnustus liittynee kahden analogisen tatin innovaatioon. Pakkohan sen on melko hyvä olla, jos jopa Nintendo valitsi saman tyylin retro-ohjaimensa kanssa :)

"Pakkohan sen on melko hyvä olla, jos jopa Nintendo valitsi saman tyylin retro-ohjaimensa kanssa :)"

Tuosta saa sen käsityksen ettet tiedä että Gamecubessakin oli kaksi tattia ja luulet Nintendon apinoineen sonyä retro-ohjaimessa.

Ja oikeita käsityksiä tämä paikka on tulvillaan? Sanavalinnat eivät kuitenkaan johda suoraan kyseisiin oletuksiisi. Cuben omistin kyllä oman aikansa.

Näin valinnan ainoastaan huvittavana, koska kyseessä on ns. "retro-ohjain".

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi