Xbox360Achievements.org on onnistunut kaivamaan sisäpiirilähteiltä tietoja, jotka selventävät vähän Microsoftin nykyistä politiikkaa saavutusten ja gamerscoren suhteen.
Yhtiö kertoi ohjeistuksistaan viimeksi vuoden 2007 alussa, mutta silloin asetettuihin sääntöihin on varsinkin viime aikoina ehditty saada useita poikkeuksia, räikeimpänä Halo 3:n 1750 pistettä ja 79 saavutusta.
Microsoft on ilmeisesti asettanut täysimittaisille peleille maksimiksi 1750 pistettä ja 80 saavutusta, joihin voidaan päästä Xbox Livessä julkaistujen laajennusten avulla. Lisäpojoja ja -saavutuksia saa kuitenkin julkaista vain 10 ja 250 vuosineljännestä kohti.
Tämä selittää muun muassa Halo 3:n, Gears of War 2:n ja Fallout 3:n nykyiset lukemat. Tietyt yksityiskohdat, kuten saavutusten mahdollinen rajaaminen maksulliseen sisältöön, jäävät kuitenkin hämärän peittoon.
Microsoft ei ole virallisesti vahvistanut sääntöjä.
Kommentit
"80 saavutusta" *Köh* The Orange B...
"80 saavutusta"
*Köh* The Orange Box, 99 saavutusta *köh*
Ei tua nyt niin iso juttu ole.. Eihän...
Ei tua nyt niin iso juttu ole.. Eihän niillä pisteillä edes tee mitään?? Ei sillä etteikö niitä olisi kiva kerätä ;D
hide: Kyseessä on edelleen poikkeus, ...
hide: Kyseessä on edelleen poikkeus, niin kuin silloin julkaisussakin. Valve sai erityisluvan.
mites sitten esim burnoutin kanssa ku...
mites sitten esim burnoutin kanssa kun nyt ainakin ps3:lla on 80 palkintoa ja varmasti tulee lisää siinä rosvot ja poliisit paketissa 30.4, jos esim tulee joku nappaa 10 rosvoa saavutus niin silloin olis jo 81 ja jos siinä lisäsaaressa tulee saavutuksia lisää niin mites sitten.
Öööhhh... Microsoftillahan on aivan h...
Öööhhh... Microsoftillahan on aivan hirveästi tekemistä sen kanssa minkälainen PS3:n Trophy-politiikka on...
ei mulla mistään trophyistä ollut puh...
ei mulla mistään trophyistä ollut puhe vaan siitä miten ne saavutukset on burnoutissa tehty oletin siis että kummallakin alustalla on samat saavutukset jos ei ole niin sorry, mutta jos on samanlaiset saavutukset niin boxilla on burnoutin saavutukset jo maksimissa kun taan ps3:lla voi tulla vielä lisää palkintoja ladattavasta lisäsisällöstä.
Kohtuu huvittavaa lukea achi-horojen ...
Kohtuu huvittavaa lukea achi-horojen valitusta kuinka heidän hienot prosenttinsa laskee kun pistemäärät per peli nousee
On aika epäsuhtaista että varsinaises...
On aika epäsuhtaista että varsinaisessa pelissä voi olla 1000 pistettä ja lisäsisällössä 250.
"mites sitten esim burnoutin kanssa k...
"mites sitten esim burnoutin kanssa kun nyt ainakin ps3:lla on 80 palkintoa ja..."
Boxi-versiossa on eri saavutukset, kuin mitä PS3-versiossa.
"On aika epäsuhtaista että varsinaisessa pelissä voi olla 1000 pistettä ja lisäsisällössä 250."
Riippuu toki vähän itse lisäsisällöstä, onko epäsuhtaista vaiko ei. Yleensä noilla lisäsisällöillä tulee peliin tuo neljännesosa lisää pelattavaa suhteessa koko peliin, niin lisäpisteetkin myötäilevät sitä ihan okei.
ok muistan vain lukeneeni että ainaki...
ok muistan vain lukeneeni että ainakin osassa ps3/boxi peleistä olisi ollut samat saavutukset mutta nähtävästi ei sitten burnoutissa.
Burnout on tosiaan ihan oma lukunsa. ...
Burnout on tosiaan ihan oma lukunsa. PS3:n trophy-vaatimukset ovat huimasti achievement-vaatimuksia köykäisemmät, mutta osaltaan tämän voi ymmärtää, kun trophyt julkaistiin päivityksenä vasta paaaaljon myöhemmin kuin itse peli tuli kauppoihin. Sen lisäksi Sony ei taida rajoittaa pahemmin noilla päivityksillä (ilmaisilla tai maksullisilla) lisättävien trophyjen määrää. Platinaa voi kuitenkin olla vain yksi per peli.
Funkee: "Boxi-versiossa on eri saavut...
Funkee: "Boxi-versiossa on eri saavutukset, kuin mitä PS3-versiossa."
Street Fighter IV:ssä oli aikalailla samat achievementit/trophyt....
Mikseiköhän kehitetä semmosta systeem...
Mikseiköhän kehitetä semmosta systeemiä, että pisteiden maksimi määrä olisi sen mukaan mikä olis lisäsisältö. Toi kun näyttää vähän rumalta kun ensin hankkinu suurimman osan saavutuksista ja sitten tulee joku laajennus ja sitten lukee esim. 990/1250. Tossa ei huomioida oikein sitä, että mitä saavutuksia pelaaja pystyisi maksamatta tai lataamatta vielä saamaan.
En nyt tämmösestä varmaan mitään hirveetä kärhämää nosta kunhan vaan mainitsin, että olis tossa hiukan parantamista kun en usein siellä acheja katsele. Ehkä vaan tämmönen temppu jolla yritetään porukka saada ostamaan lisäpakkauksia.
Muokin kiinnostaisi tosiaan, että millä ehdolla tämmöisiä erikoislupia saadaan. Toi uutinen kun ei taida olla ihan 100% varmaan tietoa.
Kommentoi
Kirjaudu kommentoidaksesi