Command & Conquer: Red Alert 3

Kommunisteja kuonoon

Tässäpä pelisarja, jolla on hieno historia. Vuonna 1995 PC:lle ilmestynyt Command & Conquer oli se tosiaikanaksuttelu, joka vei toiminnalliset strategiapelit kokonaan uudelle tasolle. Aiemminhan tietokoneella oli jo nähty samantyyppisiä Dune-pelejä, mutta vasta Command & Conquer lunasti lajityypin potentiaalin. Sittemmin kunniakasta sarjaa on jatkettu useilla jatko- ja lisäosilla, kuten Red Alerteilla. Kommunismikliseellä leikittelevät Red Alertit ovat nekin edenneet kolmanteen osaansa. PlayStation 3:lla pelaavia sarjan faneja peloteltiin aiemmin uutisilla, että tekijät kokivat Sonyn konsolin liian vaikeaksi alustaksi ja hyllyttivät siksi Red Alert 3:n. Onneksi takki kuitenkin kääntyi, sillä valmiin pelin ei kannata hävetä tovereittensa rinnalla.

Koska venäläisiä ei ole enää vähään aikaan ollut muodikasta pitää vihollisina, Red Alert 3 on satiirisella linjalla. Se ei ota itseään tosissaan. Pelin vaihtoehtoinen todellisuus on niin älytön ja grafiikaltaan karkkimainen, ettei sitä vahingossakaan erehdy pitämään oikeana. Red Alert 3:ssa kolme ryhmittymää, Liittoutuneet, Neuvostoliitto ja Japani, taistelevat toisiaan vastaan. Panoksena on tietenkin ei enempää eikä vähempää kuin koko maailman hallitseminen. Liittoutuneet, eli lähinnä Englanti ja Yhdysvallat, ovat tietenkin hyviksiä. He tarkoittavat parasta ja sotivat vain, koska on pakko. Neuvostoliitto ja keisarillinen Japani ovat puolestaan politiikkaan ja henkilöpalvontaan keskittyviä pahiksia, joiden mahdollisesta voitosta ei seuraa mitään hyvää.

Taustajuonessa on aikakonetta, puolivillaisesti näytteleviä Hollywood-tähtiä, sci-fiä ja muuta B-luokan elokuvista tuttua tauhkaa. Tekijät pitävät siis huolen, että huumori kukkii. Red Alert 3:n maailma on kitschiä mutta onnistunutta sellaista. Se ei yritä liikaa, kuten monet nykymaailman menoa ruotivat toimintapelit, vaan luottaa hyvään pelattavuuteen ja hassuilla aksenteilla naurattamiseen. Tässä se osittain onnistuukin.

Komentoketju kuntoon

Pelattavuus toimii hyvin. Hiiri ja näppäimistö ovat edelleen ylivertainen vaihtoehto, mutta joukkojen käskyttäminen onnistuu konsoliohjaimellakin. Käyttöliittymä on näppärä. Vasemmalla liipaisimella tuodaan esiin isompi kartta ja siitä klikataan sitten kohta, johon halutaan siirtyä. Järjestelmä ei tässä eikä missään muussakaan vaiheessa saavuta tietokonehiiren mahdollistamaa tarkkuutta mutta ajaa asiansa. Rauhallisimmissa tilanteissa, kuten alun tukikohdanrakennusvaiheessa, ei ole mitään hätää. Rakennuskäskyt annetaan komentopyörällä, joka mahdollistaa näppärästi esimerkiksi useamman yksikön kyhäämisjonot. Vasta taisteluissa järjestelmä joutuu koetukselle. Painamalla X:n pohjaan pystyy valitsemaan useamman yksikön kerrallaan, mutta tappeleminen menee yleensä silti säheltämiseksi. Onneksi joukot ovat edes hieman oma-aloitteisia, eivätkä jää tuleen makaamaan. Kanssakomentaja auttaa sekin. Tietokoneohjauksessa olevalle apukomentajalle voi antaa yksinkertaisia tehtäviä, kuten tietyn paikan puolustaminen tai johonkin hyökkääminen. Tämä auttaa, sillä mitä pidemmälle peli etenee, sitä suurempia joukkoja joutuu käskyttämään.

Rahaa riehumiseen saa edelleen malmikentistä. Timantit ovat ilmeisesti loppuneet kesken maailmasta, sillä niitä ei Red Alert 3:ssa enää kerätä. Rahaa myös kertyy hitaammin, sillä jokaista jalostamoa ja malmikenttää kohden on vain yksi keruuauto. Yksiköitä ei siis enää niin vain kyhätäkään. Armeijat kootaan hitaasti. Erilaisia sotakoneita on saatavilla maa-, meri- ja ilmakäyttöön. Useimmilla tankeilla ja vastaavilla pystyy huristelemaan vaivattomasti vedessä, joten puolustustykkejä on syytä rakentaa myös rannoille. Periaate on edelleen Command & Conquereista tuttu: malmi tuo rahaa, voimalat sähköä, tehtaat suoltavat tykinruokaa. Tällä peruspelaamisella pääsee jo voittojen makuun.

Kolme eri osapuolta eroavat toisistaan kiitettävästi. Liittoutuneet jyräävät ilmavoimilla, kommunistit panssarivaunuilla ja keisarilliset joukot laivastolla. Etenkin ihmispelaajaa vastaan taistellessaan joutuu todella miettimään, minkä taktiikan valitsee. Tietokonetta vastaan kannattaa luottaa vain ja ainoastaan raakaan voimaan. Tekoäly on molemmissa leireissä keskinkertaista, eikä kykene muihin hyökkäyksiin kuin Neuvostoliitto-tyylisiin massarynnäköihin. Vaikeustasoja on neljä. Näistä viimeisin on käytettävissä ainoastaan Skirmish-yksittäistaisteluissa. Pääkampanja on helpohko, eikä erityisen kiinnostava. Välianimaatiot ja juonenkäänteet jaksavat sentään naurattaa. Kampanjankin pelastaa oikeastaan vain yhteistyöpeli. Toisen ihmisen kanssa pelaaminen on haastellista ja mukavaa.

Ihmispelaajia vastaan voi valitettavasti tahkota vain yksittäisiä taisteluja, mutta ainakaan tekniikka ei petä. Verkkopelaaminen on vaivatonta. Karttoja on riittävästi ja lisää on ladattavissa maksullisena sisältönä. Pelaajiakin riittää, sillä servereillä käy jatkuva kuhina. Verkkopelin toimiva tekninen toteutus ja runsas ottelijamäärä nostavat Red Alert 3:n laadultaan perusstrategiapelin yläpuolelle.

Keskinkertaista kunnollisempi

Pelin yliampuva huumori ulottuu grafiikkaankin. Värejä riittää jopa harmaudestaan tunnetuilla neuvostoliittolaisilla. Musiikkikin on samalla lailla jylhää ja yliampuvaa. Command & Conquer -veteraanit tunnistavat ääniraidalta useita tuttuja kappaleita. Ne on otettu sarjan aiemmista julkaisuista ja lisätty Red Alert 3:een hieman muunneltuina. Äänipuolelta löytyy kuitenkin arvostelun kirjoitushetkellä yksi paha moka, joka voi estää pelinautinnon. DD 5.1 -äänillä peli saattaa nimittäin käynnistyä ilman ääniä tai jäätyä kokonaan. Ainoa ratkaisu tähän ongelmaan on tiettävästi tahkota ilman DD 5.1. -ääniä. Jos tätä epäkohtaa ei lasketa, ääniraita on hyvätasoinen ja sopii hyvin eri kenttätyyppien luomaan tunnelmaan. On lumikenttää, kaupunkia ja tropiikkia. Synkällä pimeydellä tai runsaalla valolla ei pelattavuuden kannalta ole mitään merkitystä, mutta näyttäväthän ne hienoilta. Vaihtelu virkistää. Teslamuuntajien ampuvat sähkösäteet ja muut tehosteet ovat nekin tyylikkäitä.

Red Alert 3 ei ole millään osa-alueella täysosuma. Kun ottaa huomioon sarjan maineikkaan historian, peli ei varsinaisesti yllä palkinnoille. Se ei ole huono, lähinnä vain tavanomainen tosiaikanaksuttelu. Sellaisista on kuitenkin PlayStation 3:lla akuutti puute, joten Electronic Arts osuu julkaisullaan hyvään rakoon. PC-pelaajat älköön vaivautuko, mutta muille kyseessä on käypä pelikokemus.