Electronic Arts on julkaissut muutamia tuoreita otoksia syksyllä julkaistavasta NHL 10 -jääkiekkopelistään. Samalla saatiin liuta yksityiskohtia pelin uudistuksista.
Kiekkosarjan tuoreimman osan luvataan sisältävän yli 200 uudistusta pelattavuuteen. Pelistä on tehty aikaisempaa fyysisempää lisäämällä toimintaan uudenlaiset laitakahinat, joissa painitaan ja potkitaan kiekkoa.
Mainospuheiden mukaan karvaamisella on entistä suurempi merkitys, sillä kovat taklaukset ja aktiivinen painostus ajavat vastustajat virheisiin. Toisaalta sitä kuuluisaa "momenttumia" voi hakea kujeilemalla vihellysten jälkeen.
NHL 10:n tappeluissa kuvakulma siirtyy ensimmäiseen persoonaan. Vastustajansa paitaa voi repiä iskujen jakelemisen ohessa.
Uudistukset eivät rajoitu pelkästään fyysisyyteen, sillä myös syöttelemistä ja maalintekoa on kehitetty. Pelaajat osaavat nyt muun muassa huitaista kiekkoa ilmasta. Lisäksi yleisön kerrotaan elävän aikaisempaa vahvemmin mukana matseissa.
Oheiset kuvat ja uudistukset koskevat NHL 10:n PS3- ja Xbox 360 -versioita, jotka tulevat kauppoihin syyskuussa.
Kommentit
Itku ja valitus alkakoon: "Byäää, näy...
Itku ja valitus alkakoon: "Byäää, näyttää ihan samalta qu edellinenkin änäri en osta pasce EA ei osaa mitään valivali."
Miksihän yleisö muuten edelleen katselee suoraan eteenpäin lasittunein katsein, vaikka pelin tapahtumat pyörivät siinä ihan niiden nenien alla? ;)
Hyvältähän tuo näyttää ja kuulostaa. ...
Hyvältähän tuo näyttää ja kuulostaa. Saas nähdä jaksaako sitä silti, joka vuosi uutta lätkäpeliä alle ostaa.
Ja Kapanen Kalpassa!!! Saattaa jäähä ...
Ja Kapanen Kalpassa!!! Saattaa jäähä kuiteskin ostamatta armyn takia. Jospa tässä ei yleisö olis enää yhtä robottimainen ja pelaajat liikkuis omaan tahtiin vaihtoaitiossa eivätkä nyökkäillen samaan tahtiin kaikki yhessä
"NHL 10:n tappeluissa kuvakulma siirt...
"NHL 10:n tappeluissa kuvakulma siirtyy ensimmäiseen persoonaan."
Heheh, tästä väännettiin muutama vuosi sitten vitsiä, mutta nyt siitä tulikin totisinta totta. :D
Jokohan ois mahdollisesti tulossa Wii...
Jokohan ois mahdollisesti tulossa Wii versiota ku ei kiinnostais ostaa pleikkaria tai boksia pelkän änärin takia!
ei herranjumala, kun näyttää noi kuva...
ei herranjumala, kun näyttää noi kuvatki namilta ! tekee nyt jo nii kovaa mieli että huh huh, ja sitten ku vähä vihellyksen jälkee kinastelee nii tulee kaikkee kahinaa. NAM ISO NAM pakko ostos
Tappelut tuntuu noissa olleen ihan al...
Tappelut tuntuu noissa olleen ihan alusta asti vähän sivuasia, mutta laitakahnausta ja puolustukseen tulee tarpeellisia uudistuksia. Myös verkkopeliin saisi tulla jotain uutta, joka lähinnä vähentäisi valikoissa pyörimistä ja vähentäisi muutenkin verkon takkuilua.
Näyttää ainaki tossa vikassa kuvassa ...
Näyttää ainaki tossa vikassa kuvassa molempien joukkueiden fanit juhlia kun blackhawksin capitaano tuulettaa maalia...
Viel vaan torikokoukset maalineteen :P
Viel vaan torikokoukset maalineteen :P
Jälkipelistä penaltia! Niin se on oik...
Jälkipelistä penaltia! Niin se on oikeassakin kiekossa.
'09:n jälkeen uusinta odotetaan innolla ja kieli pitkällä. :)
"momenttumia" voi hakea kujeilemalla ...
"momenttumia" voi hakea kujeilemalla vihellysten jälkeen.
YES, sikailua tässä onkin odotettu... Toivottavasti koneen saisi provosoitumaan samaan tyyliin kuin 2001 pelissä, tosin muu pelattavuus saa pysy 09:n tasolla sitten kiitos.
Jospa se sitten tänä vuonna ois sella...
Jospa se sitten tänä vuonna ois sellanen nhl mistä ei olis valittamisen sanaa.
Sorge. Vaikka olisi kuinka hyvä, niin...
Sorge. Vaikka olisi kuinka hyvä, niin linjassa pysytään; joka neljäs Änäri ostetaan. 2001, 2005, 2009 ---> 2013. ;)
Näyttäisi muuten nyt olevan sitten na...
Näyttäisi muuten nyt olevan sitten naisiakin katsomossa.
Entäs kaksinpelin tappelut? (samalta ...
Entäs kaksinpelin tappelut? (samalta pleikkarilta)
Täällä kanssa hyvin tietoa: http://...
Täällä kanssa hyvin tietoa:
http://sports.espn.go.com/videogames/news/story?id=4164444
Jotenkin tuli semmonen fiilis että kä...
Jotenkin tuli semmonen fiilis että käänne huonompaan on tapahtumassa.
"200 uudistusta pelattavuuteen." Vauv...
"200 uudistusta pelattavuuteen." Vauvauviuvau. Mutta toivottavasti korjaavat kaikki ne lukuisat virheet mitkä on 09:ssä! Ärrinmurrin...
"Miksihän yleisö muuten edelleen kats...
"Miksihän yleisö muuten edelleen katselee suoraan eteenpäin lasittunein katsein, vaikka pelin tapahtumat pyörivät siinä ihan niiden nenien alla? ;)"
Ehkä vastakkaisessa katsomossa cheerleaderit teki saksihyppyjä minihameissaan. :>
Mut joo sama pisti silmään.
Voishan tänkin ainakin vuokralle napata ensin.. katsoa onko oikeasti saatu jotain lisää vai onko senverran pientä viilausta että voi 09:n omistajana pitää taas välivuoden änärin ostamisesta.
Kommentoi
Kirjaudu kommentoidaksesi