Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Pelikonsolin videovuokraamossa pyörivät miljoonat

Xbox 360:n videovuokraamo on ehtinyt nousta merkittäväksi tekijäksi digitaalisen sisällönjakelun saralla, viihdealan verkkojulkaisu Variety kertoo. Microsoft avasi palvelun Pohjois-Amerikassa marraskuun lopulla. Sen avulla käyttäjät voivat vuokrata elokuvia ja ostaa TV-sarjoja suoraan konsolilleen Internetin välityksellä.

Viime vuosi ei ollut latauspalveluille helppo. Esimerkiksi Amazon-verkkokauppa avasi oman Unbox-palvelunsa suurin odotuksin, mutta menestys on jäänyt monien muiden yrittäjien tavoin vaisuksi.

Varietyn mukaan Xbox 360:n videovuokraamo on pärjännyt kilpailussa tasaväkisesti ja paikoin jopa muita paremmin, vaikka konsolin laitekanta on merkittävästi Internetin käyttäjämäärää pienempi.

- Sisältömme tarjoaminen pelikansalle Xbox 360:lla on ollut valtaisa menestys, ja se on ylittänyt odotuksemme, Warner Brothersin Andrew Mellet kertoi GamesIndustry.biz-sivustolle viikko sitten.

Menestyksen avaimeksi on nostettu käytön helppous. Koska konsoli on suoraan yhteydessä televisioon, asiakkaan ei tarvitse painia kirjoittavan DVD-aseman kanssa saadakseen ostoksensa näkymään optimaalisimmassa katseluympäristössä.

Toinen tärkeä tekijä on se, että Microsoftin palvelussa osa sisällöstä on tarjolla HD-muodossa. Terävä kuva kiinnostaa ihmisiä jopa siinä määrin, että monet heikosti menestyneet elokuvat pärjäävät hyvin Xbox 360:lla.

- Myyntitilastoistamme selviää, että elokuvat kuten The Perfect Storm, Unforgiven ja Swordfish menestyvät kaikki kohtuuttoman paljon paremmin kuin niiden odottaisi. Ainoa selitys sille on se, että ne on saatavilla HD-muodossa, palvelua johtava Ross Honey arvioi.

Edes HD-sisällön suuret tilavaatimukset, pitkät latausajat tai korkeampi hinta eivät ole lannistaneet pikselinnälkäisiä ihmisiä. Microsoft veloittaa HD-elokuvista ja -sarjoista vajaan euron enemmän kuin DVD-laatuisesta materiaalista, mikä kääntyy suuremmiksi voittomarginaaleiksi studioille ja ohjelmistojätille.

Warnerin lisäksi palvelua tukevat tällä hetkellä esimerkiksi Paramount, Lionsgate ja MTV. Microsoft neuvottelee jatkuvasti suurimpien studioiden kanssa uudesta sisällöstä. Ainoa poikkeus on Sony, jota pidetään yhtiön pahimpana kilpailijana konsolimarkkinoilla. Tarkoituksena olisi myös laajentaa palvelun saatavuutta Pohjois-Amerikan ulkopuolelle.

Tutkimusyhtiö Emerging Media Dynamicsin alustavan tutkimuksen mukaan Xbox 360:n videovuokraamon liikevaihto kasvaa voimakkaasti tulevien vuosien aikana. Tänä vuonna palvelun liikevaihdoksi odotetaan yli 71 miljoonaa euroa, mutta vuonna 2011 tuloksen ennustetaan nousevan jo noin 562 miljoonaan.

Galleria: 

Kommentit

HD-elokuva vajaan euron kalliimpi kuin dvd-versio? No ei ihme, että HD-materiaalia menee kuin leipää.

Kovalevyn gigatavut pitäisi vielä olla päälle sadan niin helpottaisi lataajien elämää.

Tässä se on tulevaisuus jo lähes käsillä. Nyt nopeasti tämä meillekin!

Kyllähän tuo palvelu olisi tosiaan kiva saada tännekin. Isompi kiintolevy laitteessa saisi kyllä olla ja epäilemättä sellainen julkaistaan jossain vaiheessa lisävarusteena.

Ainoa mutta asiassa on se, että Xbox360 ei ole järin hiljainen, vaikkei DVD-asema huutaisikaan. Ne pikkuropelit pitävät ärsyttävähköä ääntä, joka taatusti tunkee läpi elokuvien hiljaisemmissa kohdissa.

Miksi Unforgiven mainitaan Sword Fishin ja Perfect Stormin kanssa heikkona leffana? Mielestäni ainakin kyseessä hieman eri kaliiberin tuotos.

"Miksi Unforgiven mainitaan Sword Fishin ja Perfect Stormin kanssa heikkona leffana? Mielestäni ainakin kyseessä hieman eri kaliiberin tuotos"

Ei siinä minusta heikkoudesta mainita mitään. Vaan varmaan väite perustuu siihen, etteivät leffat menestyneet ilmestyessään niin hyvin ja nyt myyvät suhteessa ilmestymismyynteihinsä nähden paljon paremmin.

Minusta Swordfish on myöskin ihan kelpo leffa :P

Swordfish on kuvottavan huono ja säälittävä elokuva.

Mutta itse aiheeseen, ei sitä leffakeräilijänä tee kyllä todellakaan mieli ostella pelkälle kovolle leffoja vaan haluaa ne kannet hyllyyn, maksoi mitä maksoi.

Tässähän puhutaan vuokrabisneksestä?

Kyllä minäkin tykkään ostella leffoja, mutta ei se silti sulje vuokraamista pois.

Kyllä tuolta vuokraaminen aina vuokraamoon raahautumisen voittaa. Eikä tartte pelätä että on leffa myöhässä ja että täytyisi jotkossa vältellä puljua kuin syöpää....

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi