Terminator: Salvation

Paha kone, hyvä Connor

Terminator: Salvation on esiosa samannimiselle kesäelokuvalle. Tuomionpäivä on koittanut. Raunioituneen Los Angelesin katuja tallustavat terminaattorit ja muutama hassu ihminen vastarinnassa. John Connor, tuo leffassa messiaaksi esiteltävä vapaustaistelija, hyökkää ystäviensä kanssa pahan robottikorporaatio Skynetin ytimeen. Pieni joukko uhmaa – ja lukuisat sivuhahmot kohtaavat – kuolemaa vain pelastaakseen kourallisen miehiä.

Vaikka leffa oli melkoista hömppää, tarjosi se sentään pauketta koko rahan edestä. Peliversio puolestaan on pelkkää hömppää ja kestoltaan vain tuplasti elokuvan verran. Sen toimintakaan ei täyttäne kuin suurimpien terminaattorien tuhosta nauttivien intohimoja. Harvoja oikeasti hyviä puolia onkin mahdollisuus pelata tarina kokonaan yhteistyönä läpi.

Koneen kankeus on ihmisen voitto

Terminaattorista tulee monelle mieleen kankeasti liikkuva järkälemäinen kyborgi, luultavasti Kalifornian kuvernöörin näköinen. Pelissä vastaan tallustaa vain muutama erilainen panssarikasa: yksi näyttää hämähäkiltä ja toinen isolta luurangolta. Ja sitten on se lentävä kapistus. Juuri muita tappajarobotteja ei esitellä tuhottavaksi tässä kolmannen persoonan räiskinnässä.

Päähahmo John Connor etenee ryhmänsä kera taistelusta toiseen pitkälti samalla kaavalla. Yleensä räiskintäpätkää edeltää lyhyt hiljainen hetki, checkpoint-tallennus ja jonkun ryhmäläisen huuto vihollishavainnosta. Sitten annetaan aseiden laulaa kunnes terminaattorit muuttuvat sinisenä hohtavaksi pölyksi ja katoavat. Kyseessä lienee jokin elokuvissa esittelemätön tuhoutumismekanismi tai yritys minimoida ruudunpäivityksen ailahtelut, jota muutamassa kohtaa selkeästi esiintyy.

Räiskintä on oikein kelvollista, mistä kuuluu kiitos toimivalle ohjaukselle. Esteiden taakse voi suojautua, ja suojasta saa ammuttua tähdättyjä laukauksia tai sokkotulta. Lisäksi suojista pääsee Gears of Warin tyyliin näyttävästi syöksymään parempaan paikkaan. Tähtäys tuntuu helpolta alusta alkaen, ja vaikka toiminta on kovin yksipuolista, vastenmieliseltä se ei ala tuntua. Välillä päästään myös ajoneuvon vauhdikkaaseen kyytiin, jolloin pelaajan vastuulle jää ahdistelevien moottoripyörärobottien torjunta.

Kauneus on katsojan tähtäimessä

Sama Bionic Commandoakin pyörittävä grafiikkamoottori piirtää tuhoutuneen Los Angelesin kohtuullisen näyttävästi. Ympäristöissä on lukuisia pahoin kärsineitä rakennuksia, jotka tosin eivät näytä sisältä lainkaan niin kiehtovilta kuin ulkoa. Näkymät ovat monin paikoin kuin köyhän miehen versio Fallout 3:sta. Henkilöistä tunnistaa ne muutamat elokuvastakin tutut, mutta kummallisesti käytetyt efektit sumentavat hahmomalleja turhan usein. Muhkeissa räjähdyksissä ei ole häpeämistä, ja kivana yksityiskohtana ladatessa aseen lipas todella irtoaa.

Pelimoottorilla kuvatut välivideot ovat surkuhupaisaa katsottavaa. Hahmot joko kävelevät tönkösti tai säntäilevät kulmikkaasti kääntyillen paikasta toiseen. Suupielet hädin tuskin liikkuvat repliikkien aikana, minkä vuoksi puhuvia henkilöitä varmaan kuvataankin harvemmin. Tapahtumia siivittävät mukiinmenevät elokuvamaisen tunnelmalliset orkesterisävellykset.

Terminator: Salvation -elokuvaa ei voi kehua hyväksi, peliversiota vielä vähemmän. Se on aivan liian lyhyt, teknisesti hieman kömpelö ja toisaalta anteeksiantamattoman yksipuolinen, eikä näin ollen täyden hintansa väärti. Alelaarista poimiessa elokuvien ystävä voi yllättyä positiivisestikin, jos ei liikoja odota. Terminaattorit jauhavat tällaisia blu-ray-kiekkoja välipalaksi.