Yhteistyö- ja moninpeliominaisuuksia pidetään nykypäivänä jo välttämättömyyksinä pelin menestymiselle ja Electronic Artsin Iso-Britannian johtaja Keith Ramsdale uskoo pelaamisen menevän vielä pidemmälle.
– Jo nykyisinkin on mielenkiintoista, kuinka matka alkaa pelilevyllä ja kuluttaja jatkaa pelikokemustaan verkkopelin kautta. Yksinpelikokemuksilla ei selkeästikään ole enää tulevaisuutta. Tämä on muuttumassa erittäin nopeasti varsinkin matkapuhelinten, sosiaalisten verkostojen ja kaiken muun tulevan myötä, joten alalla on mielenkiintoiset ajat edessä, Ramsdale sanoi.
Electronic Artsin Ramsdale uskoi tietysti olevan hyvissä asemissa tulevaisuutta silmälläpitäen ja kertoi muun muassa FIFA Ultimate Teamin tuoneen EA:lle kaksinumeroisia miljoonia. Hänen mukaansa kuluttajien ruokahalu ladattavaa lisäsisältöä kohtaan on valtava ja helmikuussa julkaistavaa uutta FIFA Ultimate Teamia kohtaan on suuret odotukset.
Kommentit
Käsittämätön asenne. Itse uskon kyllä...
Käsittämätön asenne. Itse uskon kyllä, että yksinpelikampanjoihin panostetaan myös tulevaisuudessa. Moninpelin kautta ei pystytä samanlaiseen kerrontaan ja kokemuksien tuottamiseen. Toivon, että kaltaisiani yksinpelaajia on vielä tulevaisuudessakin sen verran, että on taloudellisesti kannattavaa tehdä heille tuotteita.
Kerpele jos yksinpeluut päätyvät unho...
Kerpele jos yksinpeluut päätyvät unholaan.... Siitä ei hyvä seuraa.
On joo käsittämätön asenne. Aika must...
On joo käsittämätön asenne. Aika mustavalkoinen näkemys. Kyllä ihan varmasti yksin pelatavia pelejä tarvitaan. Joskus vaan ei kertakaikkiaan nettipelaaminen maistu. Tuollaisilla ihme näkemyksillä ei kerta kaikkiaan ole tulevaisuutta.
Raha puhuu. Kyllä ne sitten aikanaan ...
Raha puhuu. Kyllä ne sitten aikanaan honaa että väite oli väärä. Itseäni on MMOissa ärsyttänyt se että jos haluan syventyä tarinaan ja esim lukea läpi mitä kontakti sanoo ja tiimikaverit sinkoilevat paikasta toiseen kuin paistetut popcornit ihmetellen miksi minä hidastelen.. Sinänsä mielenkiintoista että esim äskettäin julkaistu champions online on suunniteltu enemmän sooloilijaa silmällä pitäen.
Moninpeliin keskittyminen on videopel...
Moninpeliin keskittyminen on videopelien vastine tosi-TV:lle. Ei tarvitse antaa kuin puitteet ja pelaajat luovat itse sisällön. No samalla tavalla/mittakaavassa ei tietysti pelimaailmassa kustannusleikkaukset realisoidu mutta silti.
Mielenkiintoista, että nämä kommentit...
Mielenkiintoista, että nämä kommentit tulevat juuri EA:lta, firmalta jonka pelien verkkopelitoteutus ontuu huomattavasti useimpa kilpailijoita enemmän.
Itse kaipaisin peleihin offline monin...
Itse kaipaisin peleihin offline moninpelejä, ei paljo naurata kun kaverit on kämpillä ja kaikkien ps3 pelien takakannessa lukee että vain online multiplayer löytyy...
Ei saa unohtaa yksinpeluuta!!!!
Ei saa unohtaa yksinpeluuta!!!!
Eeppiset yksinpelikampanjat menevät a...
Eeppiset yksinpelikampanjat menevät ainakin omalla kohdalla aina moninpelin edelle. Esim. Halon ja CoDin kohdalla ottaisin mielummin 20-30 tunnin erinomaisen yksinpelin, vaikka se sitten tarkoittaisi kokonaan moninpelin puuttumista. Peliseura kun usein on mitä on, eli ärsyttäviä jenkki teinejä.
En ole jäänyt kiinni yhteenkään verko...
En ole jäänyt kiinni yhteenkään verkon yli pelattavaan moninpeliin. Vastustajan pitää kyllä istua samalla sohvalla, jotta hommassa on mitään järkeä.
Itse pelailen lähes ainoastaan yksinp...
Itse pelailen lähes ainoastaan yksinpelejä lukuunottamatta mättöpelejä. Mättöpeleissä on moninpeli on melkeinpä ihan must. Mutta joo, nykyään tulee liikaa pelejä, joissa on panostettu yksinpelin sijaan pelkkään moninpeliin :/ Kohtahan vois lopetella pelaamisen kokonaan.
Dynasty Warriors 6 on tullut kaverin ...
Dynasty Warriors 6 on tullut kaverin kanssa tahkottua ja on ollut hyvää vihdettä juuri siksi, että siitä löytyy tämä offline multiplayer. Mutta jos yksinpelit loppuvat kokonaan, niin loppuu myös oma pelaaminen.
Turha ottaa tätä jätkää vakavasti, pr...
Turha ottaa tätä jätkää vakavasti, provo-mainontaa vain.
Kunhan kärjistää. Yksinpeleihin voisi...
Kunhan kärjistää. Yksinpeleihin voisi kyllä tulla lisää yhteisöllisiä elementtejä, vähän Demons Soulsin tapaan. Pelataan sitä omaa tarinaa, mutta ei kuitenkaan ihan yksin vaan ympäristön muuttujista löytyy jotain muualta.
ja minkäköhänlainen esim heavy rain o...
ja minkäköhänlainen esim heavy rain olisi moninpelinä
Haistakoon huilun koko EA jatko-osa r...
Haistakoon huilun koko EA jatko-osa rahastuksineen (muutamat poikkeukset tietysti löytyy), varmasti pelaan yksinpelejä enemmän myös tulevaisuudessa.
Jeps, turhaa napinaa taas Konsolipela...
Jeps, turhaa napinaa taas Konsolipelaajilta. Eli hieman lukutaitoa mukaan. Mies korostaa, että moninpelaaminen on selkeästi yleistynyt, eikä pelien mukana voi enää myydä perus deatchmatchejä, vaan moninpeliä on oikeasti hiottava ja suunniteltava tarinan ohella. Itsekin olen useampia pelejä siirtynyt nettiin pelaamaan tarinamoodin jälkeen.
Lebe80, kyllä tuo on minusta melko se...
Lebe80, kyllä tuo on minusta melko selkeästi sanottu: "Yksinpelikokemuksilla ei selkeästikään ole enää tulevaisuutta." ja sama alkuperäisestä uutisesta: "Clearly single-player experiences are no longer the future." Jos mies tarkoittaa että yksinpeli säilyy edelleen tärkeänä (edes siinä määrin että se säilyy jossain määrin laadukkaana mukana) moninpelin ohella, niin se ei kyllä tuosta mielestäni tule ilmi. En tosin usko että hän oikeasti olisi tarkoittanut että yksinpelitarinat jäisivät kokonaan pois. Toivon ainakin.
No siis eihän tuossa mainita mitään y...
No siis eihän tuossa mainita mitään yksinpelin pois jättämisestä tai sen unohtamisesta.
Vaan juuri sitä, että peleissä panostetaan juuri moninpeleihin, koska se tuo oikein toteutettuna selkeästi paremmat fiilikset.
Fifat ja änärithän elävät moninpeleillä vaikkei yksinpeli "eroakaan" moninpelistä.
Omakohtaisena kokemuksena voisin väittää, ettei mikään tekoäly tuo esim. urheilupeleissä samanlaista vastusta kuin oikea ihminen.
Kommentoi
Kirjaudu kommentoidaksesi