Kuluneen vuorokauden aikana lukuisat käyttäjät ympäri maailmaa ovat törmänneet 8001050F-virhekoodiin PlayStation 3 -konsolillaan.
Toistaiseksi tuntemattomasta syystä vanhempien PS3-mallien sisäinen kello hyppäsi vuoteen 1999 aiheuttaen ongelmia muun muassa pelien käynnistymisessä, pelitallennuksien lataamisessa sekä Trophy-tietojen näyttämisessä. Myöskään PlayStation Networkiin kirjautuminen ei onnistu aikahypyn kokeneelta laitteelta.
Ongelma ei Sonyn mukaan koske ns. Slim-malleja. KonsoliFIN kuitenkin suosittelee, ettei PlayStation 3 -järjestelmää käynnistetä ennen kuin vian syy on selvinnyt.
Tilanteen kehittymistä voi seurata Sonyn viralliselta Twitter-sivulta tai lähdelinkistä KonsoliFINin foorumilta.
Kiitokset nimimerkeille Timppa ja Berdu uutisvinkistä ja tiedottamisesta foorumilla.
Päivitetty klo 19:55: Euroopan PlayStation.Blogissa tiedotetaan syyn todellakin olevan PlayStation 3:n sisäisessä kellossa. Sony toivoo saavansa tilanteen selvitettyä 24 tunnin sisällä ja pyytää, että ei-Slim-mallien omistajat eivät käyttäisi konsoliaan toistaiseksi.
Kommentit
Patteri irti Pleikasta ja kiinni, jon...
Patteri irti Pleikasta ja kiinni, jonka jälkeen saa taas laittaa manuaalisesti kellon oikeaan aikaan. Tämän jälkeen toimii taas normaalisti. Tämä siis tehty tiltanneelle originaali-läskille. Eli ei mitään ole mennyt sekaisin tai muuta vastaavaa. Mikäli takuuta on jäljellä ei kannata avata värkkiä koska tuo aiheuttaa takuun raukeamisen.
Ei siis mitään mene hukkaan / vinoon / vikuraan eli paskaksi mikäli tuon pleikkarin tökkää päälle. Tosin itseäni hivenen ihmetyttää miten mainaavat tuon fiksata etänä. Oletan, että sallivat pleikan logata verkkoon vaikka päivä olisi 31/12/1999 ja pistävät samaan syssyyn FW updaten tulemaan alas.
Toinen konsti on (hypoteettisesti) ottaa värkki virroista irti ja antaa kellon akun tyhjentyä. Tosin itselläni ei ole mitään hajua kuinka kauan tuossa akussa riittää virtaa. Mikäli ei pidä yllä muuta kuin sisäistä kelloa potenttiaalisesti todella kauan.
Kaverilla oli vahingossa kone irti tö...
Kaverilla oli vahingossa kone irti töpselistä kaksi viikkoa ja kello vaan jaksoi. Eiköhän siellä ole sellainen lithium-patteri, joka jaksaa parhaillaan muutaman vuoden. Eikun mukavaa odottelua. Pari kirjaa vois vaikka lukea. Aloitan raamatusta.
Ite käynnistin koneen kun koulusta Tu...
Ite käynnistin koneen kun koulusta Tulin kotii, tarkotuksena oli saada mag ukkeli 60 ku eilen en jaksanu enäää... alko valittaa et psn on kirjannu mut ulos ja luulin et vetää sitä samaa bugii mitä veti koko viikonlopun... sit koitin AC 2 ja valittaa ettei Trophy tietoi voi synkronoida ja menin Loppujen lopuks netist kattoo Mikä hemmetin Error koodi se oikeen on :/ ja nyt Löysin syyn
Mihis aikaan näitä näitä virhekoodeja...
Mihis aikaan näitä näitä virhekoodeja on alkanut tulemaan? Yöllä kun vuorokausi vaihtui? Itse käynnistin PS3 viimeksi eilen klo. 13.00, ei ole siihen tainnut vaikuttaa.
Tänään en ole käynnistänyt enkä taida käynnistää vähään aikaan. Nyt on ainakin hyvä syy tehdä jotain muuta. ;)
Uskon että pelkkä käynnistys ei tee m...
Uskon että pelkkä käynnistys ei tee mitään pahaa. Kuhan ei yritä ruveta pelaamaan tai connectaan networkkiin.
Ite käynnistin, tarkistin päivämäärän ja löin kiinni. Toivotaan parasta ja pelätään pahinta.
Niin kauan kun rauta ei hajoa ei hätä...
Niin kauan kun rauta ei hajoa ei hätää.
Noilla trophyillä ja tallennuksilla ei ole väliä.
Mahdollisten ongelmien välttämiseksi,...
Mahdollisten ongelmien välttämiseksi, älkää käynnistäkö konsolianne edes tarkistaaksenne tilannetta.
Ongelma alkoi yöllä tasan 0200 Suomen aikaa, eli kun päivämäärä vaihtui GMT-ajan mukaisesti.
Itellä 80gb vanhan mallinen ps3 ja hy...
Itellä 80gb vanhan mallinen ps3 ja hyvin toimii, ja päivämääräkin näyttää 1.3.2010 ...
Onko Slimin käyttäjillä mitään kokemu...
Onko Slimin käyttäjillä mitään kokemuksia vioista. Minulla (Slimiä käytän) kun pelasin noin klo. 10-13 aamulla/päivällä ei tullut mitään virheilmoituksia ja pystyi pelaan Burnout Paradise ja Assassin's Creed 2 ilman mitään virhe juttuja. Ja molemmissa peleissä on trophyt. ja päivämäärä näytti 1.3.
Pakollinen linkki: http://www.neogaf....
Pakollinen linkki: http://www.neogaf.com/forum/showpost.php?p=20043386&postcount=4462
Itelä tuli pelailtua eilen jonnekki k...
Itelä tuli pelailtua eilen jonnekki kello 3:een Heavy Rainia ja ongelmia ei ollu ainakaan sillon. Tulipa sitten tänään mieleen jatkaa peliä niin d´oh!
Vanha ja luotettava läski 40 giganen muhii nyt sammutettuna ja toivottavasti vika korjataan pian!
Tässähän tuli tiskivuoriki tiskattua ja lumetki kolattua :D
Ei slimeissä eikä tuoreemmissa 80-gig...
Ei slimeissä eikä tuoreemmissa 80-gigaisissa ole ongelmia. Niissä on uudempi BIOS(tjsp)-kello, joissa päivämäärä muuttuu oikein. Olis kiva tietää onko jollain sonyn koodareista ollut tiedossa ko. ongelma, koska uusissa malleissa vikaa ei ole. Onko joku vaan pitänyt turpansa kiinni?
Itse juuri äsken pelasin Valkyria Chr...
Itse juuri äsken pelasin Valkyria Chroniclesia ja päivämäärät, trophyt yms. oli ihan kunnossa vaikka konsoli netissä (en kyllä kirjautunut sisään) ja mallikin on paksu 80 giganen. Ehkä nyt vain kuitenkin kannattaa pitää kiinni kunnes tulee lisätietoa.
Mulla 60gb malli, ja sekaisinhan se o...
Mulla 60gb malli, ja sekaisinhan se on..pelasin kuitenkin yhden matsin nhl:ää, eipä käynyt mielessä että vois siitä mennä paskaks..enkä usko että menee..mut jos menee niin käyn vaatimassa uuden slimin tilalle.
Pörkele, ei katsella tänä iltana star...
Pörkele, ei katsella tänä iltana stargatea :) eihän tuo maailmanloppu ole, pelataan poksua tämä ehtoo sitten. Tuli onneksi pelattua Uncharted kakkosen vika chapteri eilen läpi, oisi voinu hieman jurppia jos tosiaan kävisi niin huono säkä että savet korruptoisi, kahtellaan mitä tapahtuu.
Just tänään ostin vihdoin ton MAGin j...
Just tänään ostin vihdoin ton MAGin ja nyt sitte tällane... Meinasin juuri käynnistää pleikkarin, mutta päätin sitte lukea eka uutiset, ja onneksi luin. :D Pitääpi sitten odotella...
Ongelman laajutta ja vakavuutta kuvaa...
Ongelman laajutta ja vakavuutta kuvaa varmasti sekin, että uutinen on päässyt mm. netti-Hesarin etusivulle, eikä sinne yleensä ihan pikku-uutisia pääse http://www.hs.fi/talous/artikkeli/PS3-pelikonsoleissa+vakavia+ongelmia+k...
Ongelmasta tietämättömänä tuli tuossa hetki pelattua iltapäivällä ja vasta kun yritti kirjautua PSN:ään alkoi pukata virheilmoitusta. Nyt sitten toivotaan, ettei mitään vahinkoa päässyt tapahtumaan. Ja n. vuoden vanha 80 gb malli istuu tv:n vieressä.
"Pakollinen linkki: http://www.neogaf...
"Pakollinen linkki: http://www.neogaf.com/forum/showpost.php?p=20043386&postcount=4462"
Jenkkien miehittämättömät stealth-koneet putoilee taivaalta kuin kärpäset.
Pelasin tänään klo 14 jotain 3 tuntia...
Pelasin tänään klo 14 jotain 3 tuntia kaverinin kanssa, eikä tullut mitään, mutta en enää kyllä aio käynnistää ennen ongelman ratkaisua konsolia ja minulla siis 80gt versio.
Joo, itekki pelailin tänään ja eipä m...
Joo, itekki pelailin tänään ja eipä mitään ongelmia. Mallilla 80 gt.
Ainahan sen nettipiuhan voi kiskaista...
Ainahan sen nettipiuhan voi kiskaista irti jos tahtoo pelata ei ne örrimöykyt sähköäpitkin kulje.
Nestesaippua: Ainahan sen nettipiuhan...
Nestesaippua: Ainahan sen nettipiuhan voi kiskaista irti jos tahtoo pelata ei ne örrimöykyt sähköäpitkin kulje.
Wlan ja automaattinen sisäänkirjaus, ei paljoa viitsi käynnistellä.
Ainahan sen nettipiuhan voi kiskaista...
Ainahan sen nettipiuhan voi kiskaista irti jos tahtoo pelata ei ne örrimöykyt sähköäpitkin kulje.
Nikki: Tuollaisessa tapauksessa kanna...
Nikki: Tuollaisessa tapauksessa kannattaa sammuttaa se WLAN-tukiasema.
Nikki: wlan-lootasta virta pois?
Nikki: wlan-lootasta virta pois?
Paaville kymppi linkistä XD. Oli hyvä.
Paaville kymppi linkistä XD. Oli hyvä.
"Päivitetty klo 19:55: Euroopan PlayS...
"Päivitetty klo 19:55: Euroopan PlayStation.Blogissa tiedotetaan..."
Siis he vain odottavat ja toivovat vian korjautuvan itsestään ensi yönä?
No toivotaan nyt, että he pystyvät todellakin korjaamaan vian.
Itsellä ei ongelmia ja 80gt löytyy
Itsellä ei ongelmia ja 80gt löytyy
Ei ne örrimöykyt tuu sinne pleikkaril...
Ei ne örrimöykyt tuu sinne pleikkarille jos sen modeemin tuikkaa kiinni. Loogista hah?
karbaasi92: Eivätpä nuo tarkempia yks...
karbaasi92: Eivätpä nuo tarkempia yksityiskohtia kerro, mutta tällaisella insinöörin järjellä ajateltuna kyse on juuri tuosta; odotetaan vuorokauden vaihtumista ja toivotaan, että PS3:n sisäinen kello tulisi taas tolkkuihinsa.
Kuulostaa että vika saattaa olla ROM ...
Kuulostaa että vika saattaa olla ROM koodi tasolla. Voi olla pahimmassa tapauksessa hankala korjata. Toivotaan että joku workaround löytyy nopeasti.
Edit: Yksi ominaisuus mikä itseä on muutenkin kiusannut omassa Pleikassa on PS3 40GB mallin kellon epätarkkuus. Kuukaudessa kello edistää/jätättää kolmisen minuuttia. Saisivat tehdä pakolliseksi tai vähintään valinnaiseksi optioksi kellon synkronoinnin joka kerta kun Pleikka menee verkkoon.
Jees hienoa. Koneethan mulla on tiete...
Jees hienoa. Koneethan mulla on tietenkin aina päällä foldaamassa. Slim toimii hyvin mutta 60fatti on tilessä. Päivämäärä viturallaan, pelannu en ole vähään aikaan joten pelien tallennuksista en tiedä. Ikävä kyllä joidenkin teemojen kohdalla lukee "corrupted data". Noh katsotaan miltä näyttää huomenna..
Vilhotus: Ostetut teemat näkyvät Corr...
Vilhotus: Ostetut teemat näkyvät Corrupted Datana, koska Pleikkari ei osaa nyt lukea niihin vaadittavaa DRM-käyttölisenssiä. Ts. kun se PS3 elää jossakin vuoden 2000 alussa, ja käyttölisenssi on ostettu joskus 2007-2010, ei se osaa tuollaista tulevaisuuden dataa käyttää.
Itse teematiedostot todennäköisesti ovat ihan kunnossa, ja tilanne normalisoituu, kunhan Pleikkari löytää taas oikealle vuosikymmenelle.
toivottavasti tuo nyt ei vain hajoa.....
toivottavasti tuo nyt ei vain hajoa...muutenkin tänään jo muutamaan otteeseen käynnistetty tuo vehje...-_-...320GB kovo tuossa 60GB mallissa kiinni ja sielä noin 100GB tärkeitä pelitiedostoja/asennustietoja ja mitään ei ole vielä edes varmuuskopioitu :O (vaikka asennustiedostoja ei voikkaan edes varmuuskopioida)
Toivottavasti ei mee nyt kone rikki. ...
Toivottavasti ei mee nyt kone rikki. Onneksi ei oo tällä hetkellä mitään pelattavaa. Tai sitten sony vaan lahjoittaa kaikille fat ps3:n omistajille slimin :D
Onneksi ittellä pitäis olla kaikki save tiedostot tikulla tallessa.
Janssoni: Asennustiedostotkin voi kyl...
Janssoni: Asennustiedostotkin voi kyllä varmuuskopioida, mutta ne voi palauttaa vain siihen PS3-järjestelmään, josta varmuuskopio on otettu. Jos haluaa siirtää kaiken datan PS3:sta toiseen, on parempi vaihtoehto käyttää Tiedonkuljetustyökalua. Ohjeet sen käyttämiseksi löytää manuaalista (http://manuals.playstation.net/document/fi/ps3/current/settings/transfer...).
Joo en ole päässyt sisään. Sitten on...
Joo en ole päässyt sisään. Sitten on tullut outoja muita ongelmia, jotka eivät välttämättä tästä johdu...
kyllä tuon tiedonkuljetustyökalun käy...
kyllä tuon tiedonkuljetustyökalun käyttö onnistuu varmasti ongelmitta mutta ainut ongelma on se että en omista toista pleikkaria :D että sillai..noh ei auta kuin odottaa huomiseen ja katsoa että meneekö se totaalisesti sekaisin sen kellon uudelleen asetuksesta vai ei...
Aamulla ei mun julkasun 60 gigasen ka...
Aamulla ei mun julkasun 60 gigasen kanssa ollu mitään ongelmia
Ei viitti wlan härdelliä sammuttaa, s...
Ei viitti wlan härdelliä sammuttaa, sitten menee lähes jokainen hyödyllinen elektroniikka romu pimeäksi.
Tässä tuli juuri mieleen että juuri t...
Tässä tuli juuri mieleen että juuri tälläsia ongelmia DLC:n ja ladattavien pelien DRM "suojaus" pahimmassa tapauksessa aiheuttaa.
Ketuttaa pikkasen kun vihdoinkin olis aikaa Bayonetalle ja ehkä myös Super Stardust HD:lle mutta kummatkaan eivät suostu toimimaan, Bayonetta jumittaa main menu:n lataamiseen ja Stardustia ei edes saa käynnistymään...
jonatz: Jep, saahan sen toki manuaali...
jonatz: Jep, saahan sen toki manuaalisesti synkronoitua asetuksista.
Itselläni ei netti pelannut ollenkaan päivällä joten kone ei yhdistänyt PSN:n. En ollut vielä kuullut koko hommasta enkä kattonut päivämäärää. Nyt sitten pelaillaan varman päälle ja huomenna vois kokeilla pistää tuon aamulla päälle.
Pitikin sattua jotain tällästä just kun on Heavy Rain ja God Of War 3 melkein kätösissä!
Itselläni ei 80 gigasen kanssa ollu m...
Itselläni ei 80 gigasen kanssa ollu mitään ongelmia tänään. Nykäsin varmuudeksi verkkopiuhan irti kun aloitin pelaamaan. En tiedä oliko vaikutusta yms. Voishan ton toistaiseksi pitää kiinni mut ku ei millään malttais :D
Ei ole uskaltanut pelata yhtään, mutt...
Ei ole uskaltanut pelata yhtään, mutta täydellisiä naisia ei voi olla katsomatta :)
Hoho, meikä on pelannu fättipleikalla...
Hoho, meikä on pelannu fättipleikalla pitkin päivää eikä ole ollut mitään ongelmia.
Jaa-a. Hyvä nyt sitten lukea näistä "...
Jaa-a. Hyvä nyt sitten lukea näistä "varoituksista" ettei saisi konetta käyttää. :/ Lähes koko päivän (no ei ihan) tullut kateltua Simpsoneita DVD:ltä ja yhessä välissä tuli kokeiltua paria peliäkin (eri käyttäjätilillä, ettei trophyt sekoa tms.), mut esim. Tekken 6:sta ei päässyt pelaamaan, kun tuli tuo trophy-virheilmoitus ruutuun heti käynnistäessä. Sen sijaan Rock Bandia (ykköstä) pystyin pelaamaan normaalisti, kun siinä ei trophyjä ole, eikä mitään tallennuksia yms. löydy sille, joten ei tarvinnut murehtiakaan minkään tietojen menettämisestä tms.
Mut kyllä ärsyttää. Päivä ilman Pleikkaria. :o
Piti ihan mennä testaamaan jha hyvinh...
Piti ihan mennä testaamaan jha hyvinhän se MAG:i pyöri...(slim)
itsekkin ajattelin kokeilla modern wa...
itsekkin ajattelin kokeilla modern warfare 2 että olisin kerännyt kaikki intel itemit nii sitten kun missionin sai käynnistettyä niin tuli: Trophy-tietoja ei voida päivittää. Peli suljetaan... -_- ei voinu muuta sanoa kuin voi vittu :D itse kanssa kokopäivän ollut koskematta tuohon pleikkaan lukuunottamatta testejä että toimiiko vai ei :D
"Piti ihan mennä testaamaan jha hyvin...
"Piti ihan mennä testaamaan jha hyvinhän se MAG:i pyöri...(slim)"
"Ongelma ei Sonyn mukaan koske ns. Slim-malleja"
Mulla ainaki koko päivän ollu pleikka...
Mulla ainaki koko päivän ollu pleikka käytössä eikä oo mitään ilmennyt. Vanha 40GB malli kyseessä ja ihan hyvin se tossa porskuttaa. Tossa hiljattain tuli jo YLOD ja nyt sitten heti tämmöstä tulee perässä. Trophyt sun muut näyttäis olevan ihan kuosissa eikä oo kertaakaa mitää poikkeavaa tullu. MW2 täs melkein koko päivän pyörinyt ja tulee varmaanki pyörimää.. :D
Toivottavasti ei tuu mitään kauhean vakavaa.
Kommentoi
Kirjaudu kommentoidaksesi