Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

GT5 edelleen 90-prosenttisesti valmis

Inside Line -blogille antamassaan haastattelussa Kazunori Yamauchi kertoo Gran Turismo 5:n olevan 90-prosenttisesti valmis ja että projektin parissa puuhaa tällä hetkellä noin 140 henkilöä. Yamauchi tosin sanoi jo tammikuun CES-messujen yhteydessä pelin olevan 90-prosenttisesti valmis ja tuolloin peliä odotettiin ainakin Japaniin vielä maaliskuun loppuun mennessä.

Yamauchin mukaan peliä ei julkaista, ennenkuin se tyydyttää kaikkien odotukset ja vielä ylittää ne. Hän kuitenkin myöntää, ettei kaikkea hänen toivomaansa saada peliin mukaan, mutta ei kuitenkaan kertonut, mitä jäädään kaipaamaan. GT5:n luvataan olevan merkittävin askel eteenpäin sitten ensimmäisen pelin ja verkkopelaamisen sanotaan muuttaneen radikaalisti tapaa, jolla se on suunniteltu.

Kazunori antoi haastattelunsa Britanniassa Snettertonin radalla järjestetyn GT Academyn finaalin yhteydessä. Finaalin voittajaksi selviytyi Jordan Tresson ranskasta ja hän saa kunnian osallistua tässä kuussa starttaavaan European GT Cup -sarjaan Nissan-tallissa. Kazunori itse valmistautuu kisaamaan Nürburgringin 24-tunnin kisassa 15.-16. toukokuuta.

Galleria: 

Kommentit

Tämä mies osaa kyllä paskanpuhumisen jalon taidon. Jossakin kyllä joku kovasti luottaa tämän miehen tuotokseen :)

Heh, vanha projektitotuus: Jokainen projekti on 90% valmis 90% siihen käytetystä ajasta.

Yamauchi alkaa kuulostamaan ikävästi hra. G. Broussardilta, joka ei meinannut olla tyytyväinen mihinkään lopputulokseen, mihin DN Forever oli vuosien varrella menossa ja tämä koitui pelin kohtaloksikin. No, ehkä tämä peli sentään on tulossa jossain vaiheessa;)

(offtopic: DN Forever vielä elossa? Sellaista olen vähän kuullut.)

Gran Turismo: Forever

Jaahas... taitaa siirtyä ensivuoteen julkaisupäivä, jos katsoo, että kuinka kauan tätä on tehty ja siitä lasketaan rosentit, niin voi olla, että ei kerkeä ensi vuodeksikaan...

eiköhän vuonna 2012 päästä tätäkin ajamaan ;)

Mielenkiintoisestihan heput tuota väsäävät, kun kerran peli oli vuosi sitten täysin samassa jamassa.

Tää on niin vitsi jo että ihan hävettää. Voidaaks sopia Arvon Toimitus, jokaisen GT5 uutisen yhteyteen tulisi kauniita naisten kuvia valtavine silmineen? Edes hieman mielipahaa laskemaan. Kiitos.

Jos pyörii herra Yamauchilla sama levy haastattelusta toiseen, niin eipä täällä kommentoijienkaan keskuudessa ole levy hetkeen vaihtunut. Tässä haastattelussa käytännössä todettiin, että tilanne on suht sama kuin ennenkin - sitten täällä taas kommentoidaan asenteella "ei valmistu koskaan ja ranteet auki". Kärsivällisyyttä, kärsivällisyyttä...

Jos peli on ollut 90% valmis jo tammikuun puolivälissä niin mitä ihmettä ne noin 140 henkilöä oikein ovat koko tämän ajan tehneet? :D

Ehtii varmaan samoihin aikoihin markkinoille Forza 4:n ja Nintendon Wii*1½ tehokonsolin WiiRace ajosimulaation kanssa :C

Ne 140 heeboa vuorollaan koittaa hinkata S-classin viikonloppuja läpi Forzassa. :)

Parempi olisi nyt, ettei Yamauchi kertoisi medioille yhtään mitään, niin odotus ei tuntuisi loputtomalle..

Lähinnä uskon, että kilpailevien tuotteiden ominaisuudet pakottavat muuttamaan GT:n ominaisuuksia radikaalisti. Tämän takia näyttäisi, ettei peli ole "edennyt" hetkeen.

Vastaukseni otsikkoon:

En usko.

Olisipa yhtä valistunutta kommentointia myös, yhtä kauan työstetyn, Alan Waken uutisissa. Kas kummaa kun GT5 on se ainoa peli jota ei voi odottaa enää sekuntiakaan kauempaa.

Vai että "Gran Tursimo 5"? :D :D :D Tuoksi me sitä ekaa GT:tä aikoinaan skidinä kutsuttiin, eli Gran Tursimo... mitä jos kuitenki korjaisitte? :P

quassimon kanssa samoilla linjoilla. Turha tästä on mitään uutisoida vähän väliä ellei mukaan soviteta lohduttavaa materiaalia :D
Tulee kun tulee.. this is waiting!

karibu: Remedy ei ole jatkuvasti lipsunut määräajoista tai puhunut paskaa haastatteluissa.

Tämä on jo pelleilyä. Näköjään julkaisu dlc:t pukataan myös levylle.

Ja hei kukkuu Alan Waken kehityksen vertailu GT5.n ?

Remedy : 45 hengen studio in Finland

Polyphony digital = Sonyn multimiljoona yhtiö jossa reilu 140 henkeä töissä.

Täytyy olla päässä vikaa jos lähtee kahden kyseisen pelin kehitystä vertailemaan.

Itseäni lähinnä ihmetyttää miten yksi uusi autopeli voi enää edes ottaa suurta harppausta parempaan suuntaan, kun miettii millä tasolla ne jo on.

Tai siis.. mitä siihen voisi edes tulla niin mullistavaa että se hyppäisi niin paljon edelle muita?

Siis en provosoi riitaa, ihan vaan ääneen pohdin.

Remedyllä ei tainnut olla liiemmin määräaikoja joten peli venyi. Ja mitä sitten jos GT tehdään kunnolla valmiiksi. Jos ei tehtäisi, valitettaisiin siitä että ihme bugista shaibenia. Ja kyllä musta on niillä on oikeus lykätä ihan niin kauan kuin haluaa.

Forza 4 hits enemy GT5 with announcement!
It's super effective!
Enemy GT5 fainted and will be delayed even more!

vuosi 2012 ei vielä edes riitä julkaisuvuodeksi =D

Tällä Mr.Yamauchilla taitaa olla joitain pahoja perfektionistin oireita, pieni jutustelutuokio vaik psykologin kans vois auttaa. Sit vois kattoa sitä teostaan uudestaan ja tajuaakin että peli ei tarvi enää mitään lisättävää.

PS4:sen julkkaripeli? Tai vittu se varmaan lykkääntyy siitäkin...

Juuri tämän takia kehittäijiä pitää oikeasti julkaisijan puoleleta potkia perseseeseen ja sanoa että nyt julkaisette sen pelin pikkuhiljaa tai maksatte loput kehityskustannukset omasta taskustanne.

Tuo itse maksaminen kun on aika tehokas keppi jolla saa kehittäjiin ihmeen paljon vauhtia...

Siis tämähän on selvä juttu. Kun peli alkaa olemaan valmis tyyliin 99% niin Herra Tamagotchi keksii jonkun todella hienon lisän peliin ja projekti tipahtaa jälleen 90%, kunnes sama toistuu jälleen muutaman kuukauden päästä.

Tämä tuotos saa myydä melkoisen mukavia määriä, että pääsee plussan puolelle. Hemmetin iso tiimi vääntänyt hemmetin monta vuotta yhtä peliä. Ei oo ihan halpaa touhua tommonen..

Millään muulla ei oo mitään väliä, jos peli ilmestyessään on MaailmanParas.

Olisi ollut kannattavampaa julkaista tämä peli eri versioina vaikka joka toinen vuosi, niin olisivat päässeet varmasti JOPA plussan puolelle. :) Tätä menoa päästään ehkä kokeilemaan GT5 Betaa (vers. 13) vuonna 2024.

"Tämä tuotos saa myydä melkoisen mukavia määriä, että pääsee plussan puolelle. Hemmetin iso tiimi vääntänyt hemmetin monta vuotta yhtä peliä. Ei oo ihan halpaa touhua tommonen.."

Muistaakseni gaffissa oli sanottu että rahallisesti vitosen pitkällä kehitysajalla ei ole mitään väliä, koska pelkästään maksullisella demolla (prologue) PD tahkoi niin paljon rahaa, ettei sitä kaikkea ole vielä edes kulutettu vitosen kehitykseen. Tiedä sitten oliko vain spekulaatiota vaiko ihan faktaa?

kanbela: VGChartzin mukaan GT5P on myynyt sen 3,7M. Kymppi PD:lle käteen per peli, ja sillä ollaan saatu jo 37 miltsiä. GT5:n kehityskustannuksien arvellaan tätä nykyä olevan noin 60 miljoonan dollarin luokkaa, eli ei pelkällä Prologuella sentään vielä pärjätä. Mutta eiköhän GT5 itsessään myy vähintään saman verran kuin Prolo, joten viivan alle pitäisi jäädä mukavan positiivinen luku.

GT5P on silti täysin oma pelinsä, jolla ei oikeasti ole mitään tekemistä GT5:n kanssa. Melkoisia lukemia sekin kuitenkin möi nimensä takia.

Sarkasmi: "Itseäni lähinnä ihmetyttää miten yksi uusi autopeli voi enää edes ottaa suurta harppausta parempaan suuntaan, kun miettii millä tasolla ne jo on.

Tai siis.. mitä siihen voisi edes tulla niin mullistavaa että se hyppäisi niin paljon edelle muita? "

Uskon, että peli on paljon enemmän autopornoa, kuin muut. Forza 3 on hyvä ajettava, mutta olisi saanut pitää sisällään myös paremmat muut ominaisuudet, kuten videoeditin ja kuvamoodin, jotka ovat nykyään myös erittäin suuressa suosiossa autofriik... öö.. fanien keskuudessa.

Lisäksi uskon, että Forza 3 pistää kyllä ison auto-/ ratapaketin ulos juuri GT5:n julkaisun yhteydessä... milloin se nyt onkaan....

http://www.flickr.com/photos/playstationblog/4601879481/sizes/o/

Ei juurikaan mitenkään kummoisen näköinen. Eli ennakkotietojen mukaan juurikin sitä mitä on sanottu, erittäin komeita autoja, mutta tyhjiä radan reunoja.

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi