Ninja Gaiden -sarjan isä Tomonobu Itagaki on tullut ulos kaapista uusimman pelinsä kanssa. THQ julkaisee Valhalla Game Studiosin kehittämän Devil's Thirdin Xbox 360:lle ja PlayStation 3:lle arviolta parin vuoden päästä.
Muun muassa Eurogamer tarjoilee Devil's Thirdin tuoreen trailerin, jonka perusteella peli yhdistelee akrobaattiset liikkeet, miekalla silpomisen ja aseilla tykittämisen näyttäväksi toimintapljäykseksi niin yksinpelin kuin moninpelinkin saralla.
Itagaki haluaa korostaa, että näennäisistä yhtäläisyyksistä huolimatta luvassa ei ole uutta Ninja Gaidenia tai Devil May Cryta.
Devil's Third sijoittuu lähitulevaisuuteen, maailmanlaajuisen katastrofin jälkeiseen maailmaan. THQ ja kehittäjät halusivat vielä pysyä vaiti tarkemmista yksityiskohdista, mutta ilmeisesti Kesslerin syndrooma eli avaruusromun tukkima Maan kiertorata liittyy keskeisesti pelin juoneen.
Itagaki lähti Tecmolta varsin myrskyisissä merkeissä kaksi vuotta sitten. Nyt hän sanoo kuitenkin olevansa hyvissä väleissä entisen työnantajansa kanssa.
Kommentit
Eipä tuosta tullut mieleen kumpikaan ...
Eipä tuosta tullut mieleen kumpikaan herran mainitsemista pelisarjoista. Trailerin perusteella lähin vertailukohde taitaisi olla WET, näin ainakin meikäläisen silmillä katsottuna.
Näyttää ja kuulostaa aika perkeleen h...
Näyttää ja kuulostaa aika perkeleen hyvältä. Odotan!
Itagaki-peli ilman hyppiviä tissejä? ...
Itagaki-peli ilman hyppiviä tissejä? Mihin maailma on menossa?
Näköjään myös Itagakin "360-fanittami...
Näköjään myös Itagakin "360-fanittamisesta" oli puhetta tuossa haastiksessa; "Well you know, when I'm talking to girls, I'll say I like one more than the other, but when we're talking about hardware I really don't have much preference."
"You said I was special!" *cries*
Kommentoi
Kirjaudu kommentoidaksesi