Gamescom-pelimessujen yhteydessä ilmoitettiin PS3:n MAG-massiiviräiskinnän saavan syksyn aikana tuen Move-liikkeentunnistusohjaimelle, mutta sen lisäksi luvassa on joukko uusia ominaisuuksia, joita pelin jo omistavat pääsevät testaamaan uuden betatestin yhteydessä.
Tulevaisuudessa klaanijohtaja voi esimerkiksi valita minkä tahansa pelimuodon ja ottaa mukaan jopa 128 jäsentä tiimiksi. Muutoksia on myös luvassa muun muassa pelin sisäiseen talouteen. Lisäksi testaajat voivat ottaa tuntumaa myöhemmin ladattavaksi tulevaan Escalation-pelimuotoon, jossa taistellaan kolmella kokonaan uudella kartalla uusissa ympäristöissä.
Lisää tulevaa herkkua löydät lähdelinkin takaa.
Kommentit
Move on nyt virallisesti HC.
Move on nyt virallisesti HC.
Eipä ole aikoihin tullut pelattua mag...
Eipä ole aikoihin tullut pelattua maggia. Nyt vaan toivotaan että move toisi pelille uutta potkua.
...ja ottaa mukaan jopa 128 jäsentä.....
...ja ottaa mukaan jopa 128 jäsentä... !!! Voin vain kuvitella tulevia viikonloppumatseja KF-klaaneissa. Heräsin juuri, joten kuitenkin tämä on vain unta.
On se hyvä että perustettiin nämä Kon...
On se hyvä että perustettiin nämä KonsoliFINin omat klaanit. Massiivista sodankäyntiä kirjaimellisesti luvassa pian!
Nyt viimeistään lähtee MAG tilaukseen...
Nyt viimeistään lähtee MAG tilaukseen. Aioin jo aiemmin tilata, kun makso 26e, mut nyt se on varmaa. :D
KAIKKI HETI ostamaan MAG, joilla sitä...
KAIKKI HETI ostamaan MAG, joilla sitä ei vielä ole! Saadaan sellaiset KFIN-bakkanaalit kohta pystyyn, että oksat pois!
^ Nimenomaan ton takia haluan tän MAG...
^ Nimenomaan ton takia haluan tän MAGin. Betassa jo sillon harmiteltiin, kun ei voinut ottaa niin montaa tyyppiä mukaan klaaniin, mut nyt saadaan varmaan aikaseks jotain pelejä tyyliin KonsoliFIN (128) vs. GameSpot (128). No ei nyt ehkä, mut ainaki melkein. :D
Tuleeko nämä uudet kartat taas hintal...
Tuleeko nämä uudet kartat taas hintalapun kanssa? On nimittäin sen verran huono maku suussa se edellisen jälkeen. Viikon sai yrittää että pääsi edes kerran pelaamaan.
Kommentoi
Kirjaudu kommentoidaksesi