Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Activision aikoo lopettaa Guitar Hero -sarjan pelien valmistamisen, Eurogamer uutisoi. Sivuston mukaan kyseessä on vain yksi merkittävistä uutisista, joita pelijulkaisijan oletetaan paljastavan ennen tuloskatsaustaan.

Eurogamerin saamien tietojen mukaan Activison peruuttaa myös True Crime: Hong Kong -toimintapelin, jota on työstänyt vancouverilainen United Front. Vielä ei ole tietoja, kuinka uutinen mahdollisesti vaikuttaa itsenäisen studion toimintaan. Se on tähän mennessä saanut valmiiksi yhden pelin: PlayStation 3:n ModNation Racersin.

Osansa leikkauksista saa myös brittiläinen Freestyle Games, jolta irtisanotaan reilusti väkeä. Studio on kehittänyt DJ Hero -sarjaa.

GamesIndustry.biz puolestaan kertoo, että Activision-Blizzard keskittää jatkossa voimavaransa Call of Dutyyn, StarCraftiin ja World of Warcraftiin.

Activision ei ole vielä ehtinyt kommentoimaan huhuja. Viime vuonna Activisionin toimitusjohtaja Eric Hirshberg oli vielä sitä mieltä, että Guitar Hero -brändillä on vielä tulevaisuus pelialalla, vaikka musiikkipelien menekki onkin ollut laskussa.

Toisaalta yhtiöltä on ilmaistu pettymystä brittiläisen peliteollisuuden saamaan tukeen, kun jo luvatut verohelpotukset kariutuivat. Blurin ja uuden James Bond -pelin heikko menestys koituivatkin jo Bizarre Creationsin kohtaloksi.

Päivitys klo 23:50: Activision vahvistaa virallisesti lakkauttaneensa Guitar Hero -yksikkönsä ja lopettaneensa kuluvalle vuodelle kaavaillun Guitar Hero -pelin kehityksen. Myös True Crimen peruuttaminen sai vahvistuksen.

Galleria: 

Kommentit

Jos Geoff Keighleyn twiittausta tulkitsee oikein, Activision ei julkaise tänä vuonna Guitar Heroa, mutta pelisarjaa ei ole tyystin lopetettu.

Activision vissiin tehnyt johtopäätökset uusimpien Guitar Heron ja Rock Bandin kaupallisesta menestyksestä. Joskin jälkimmäinen taisi olla oikeasti hyvä peli.

Vihdoinkin!...Oli vain ajan kysymys koska Guitar Hero oli lypsetty loppuun ja pelaajat kyllästyivät jokavuotisiin julkaisuihin....vielä kun tämä sama tapahtuisi myös CoDille...vähintään sarja voitaisiin jäädyttää muutamaksi vuodeksi, itse en ainakaan sarjaa jäisi kaipaamaan yhtään.

Kyllähän GH myy,mutta bobby vain pelästyi RB3:sen heikkoa menestystä joten pisti GH jäihin ja hyvä niin.Nyt sitten se on selvä ainakin,Codeja alkaa tulvimaan joka raosta,ei hyvä :X

Lisätarkennusta uutiseen, DJ Hero -pelisarja ainakin lopetetaan kokonaan.

http://twitter.com/#!/DJHero/status/35518358803853313
"Due to continued declines in the music genre, the company will disband Activision Publishing's DJ Hero business."

http://twitter.com/#!/DJHero/status/35576725912039424
"@Mushroomer25 @Redstar57 , based on current demand, we simply cannot continue to profitably make these games."

http://twitter.com/#!/DJHero/status/35577734994333696
"@AMontyPython We will release the previously announced mix packs for February, but we will not be able to release new DLC packs."

Todella sääli.

Muovisten bändipelien aika on auttamatta ohi. Se on sinänsä aika ymmärrettävää, koska itse pelejä tai niiden mekaniikkaa on aika vaikeaa enää viedä eteenpäin (tuomatta jotain kallista "syntsaa" tms mukaan kuvioihin). Ladattavat kappaleet ja biisipaketit ovat myös suhteessa (saat itse levyn halvemmalla) aivan hemmetin kalliita, mikä ainakin multa vei tyystin innon ladata niitä.

R.I.P. Guitar Hero ja Rock Band. We hardly knew ya.

Rock band 3:lle kyllä toivois menestystä jotta uutta DLC:tä tulis tasasesti. Uusi peli on kuitenkin selvä parannus aikaisempiin ja RBN:n biisivalikoima kasvaa huimaa vauhtia. Guitar Heroa ei kyllä jää kaipaamaan.

Cobrettin kanssa hieman eri mieltä biisien hinnoitelusta. Perusbiisin hinta on ihan siedettävä mutta pro kitaran erillismaksu ei oikein saa täältäkään kannatusta (tiedetään iso homma tehä se, mutta silti).

Hienoa että Gh-kuppaus loppuu! RB:n kohdalla eniten harmittaa se että tänne Suomen perukoille ei koskaan edes rantautuneet RB2 tai RB3 soittimet. Itse olen joutunut Rockbandia pelaamaan GH3-kitaroilla jo vuosia koska alkuperäiset RB1:n romut olivat niin paskalaatuisia. Kitara on ihme löysä vempula, ja rummut hajonneet moneen kertaan ja ovat olleet käyttökelvottomia jo pari vuotta.

Thingy: Ne ovat kyllä molemmat samassa veneessä. RB on aivan yhtä lailla tiensä päässä, vaikka ehkä laadun puolesta GH sen takana onkin. 10/10 arvostelut eivät RB:tä enää pelasta.

^juu, senpä takia kirjoitinkin että harmittaa RB:n kohdalla tuo asia.. Aivan törkeän huono EU-alueen markkinointi sekä jälleenmyynnin toteutus.

Pelimaailman paskaläjä Activision nostaa jälleen könttinsä kokoa. Tottahan se on, että GH on jo tullut tiensä päähän ja DJ Herolle en kovin suurta markkinarakoa ole koskaan nähnyt kustannuksiin nähden. Pelaajia kohtaan on suuri vääryys, että niin moni hyvä kehittäjä on ajautunut Activisionin käsiin. Varsinkin Bizarren alasajo on sääli. Blur on erittäin hyvä ja hauska rällästely, mutta jäänyt tyystin ilman markkinointia.

Activisionin menneisyydestä löytyy mm. sellaisia nimiä kuin Interstate 76, Mechwarrior, mutta mielikuvitus on loppunut johtoportaalta tyystin ja panostetaan näihin muutamaan lypsylehmään. Voisin laittaa pääni pantiksi, että esim. Singularity ei tule koskaan näkemään jatkoa.

Thingy, RB3:n rumpuja, kitaroita, syntikkaa on näkynyt ainakin paikallisessa Anttilassa (Lahti). Käsittääkseni myös Verkkokauppa näitä myy.

RB3 on tulossa vielä se fender "oikea" mustang kitara+ohjain mitä pystyy käyttämään siinä "pro" pelitilassa.Jos tämä ei nosta yhtään pelin myyntiä,on RB:kin kuollut.

Kyllähän näitä heroja julkaistiin aika älyttömät määrät, että kuluttaja tuskin jaksaa innostua kun edellistäkään peliä ei pahemmin ole ehtinyt pelata ja taas on uusi osa tulossa. Varmasti taas parin vuoden päästä olis uudelle pelille kysyntää. Ja mielestäni bändikohtaiset pelit olisi pitänyt julkaista vain verkossa.

EA sentään on jo aika hyvin ymmärtänyt että pelaajat haluavat muutakin kuin uutta (eli samaa) need for speediä joka vuosi. Vois se activisionkin ottaa vähän riskiä ja laittaa vaikka tämän guitar hero tiimin kehittämään jotain ihan uudenlaista pelejä, sillä kyllä nuo codien myyntikäyrät varmasti alkaa kanssa laskemaan kohta ja mitäs sit on kuluttajalle tarjota. Tietysti voi myös ajatella että on hyvä kun on valinnanvaraa, mutta kun sitä saa liikaa kerralla niin tulee ähky ja sit ei jaksa enää ollenkaan, sellanen pieni nälkä on hyvä jäädä. Eli uusi peli sarjaan enintään 2 vuoden välein, joka on myös laadukkampi, enemmän sisältöa ja pahimmat bugit on ehditty hioa pois.

Bizarren kuoppaus oli kans todella huono juttu, ja aika outoa ettei sille muka löytynyt ostajaa. Uusi bond pelikin olisi varmasti vain tarvinnut paljon enemmän kehitysaikaa, eihän bizarre käsittääkseni ikinä kehittänyt muuta kuin autopelejä, niin tiimille toimintapelin tekeminen oli hyvin uutta.

kapa85: Haluaisin tietää, miten EA tässä tapauksessa eroaa "jokavuotisista päivityksistä"? Mielestäni tänä vuonna ainoa ero oli se, ettei NBA 11 tullutkaan ulos sen keskeneräisyyden vuoksi. Muutenhan juuri jokavuotiset jatko-osat tulivat hyvinkin pitkälti ulos myös EA:lta.

Activisionin "riskit" tehtiin jo muutama vuosi sitten. Se loi pelisarjaan Dj Herot ja Band Herot. Pelit eivät myyneet tarpeeksi, joten kokeiltiin siirtyä takaisin "alkuraiteille" Warriors of Rockin turvin. Sekään ei myynyt kuin murto-osan Guitar Hero World Touriin nähden. Se, että Guitar Hero-tiimi tekisi "jotain täysin uutta" on täysin typerää. Sama kun pistäisi autopeleihin keskittyneen Bug Bearin tekemään tanssipeliä.

Activisionin kokoisen firman ei kannata missään nimessä ottaa riskejä. Tuon kokoiset julkaisijat toimivat niin, että katsotaan miten peliala kehittyy, jossain vaiheessa jokin pelitalo alkaa näyttää kynsiään, jolloin se napataan talliin mukaan, vähän kuten musabisneksessä levy-yhtiöt tekevät.

Niin kyllähän noita jatko-osia ja urheilupelejä tulee toki joka vuosi ulos myös EA:lta, ja taitaahan se kyl niin olla että ea:n omat studiot ei kehitä juuri muuta kuin urheilupelejä, mutta se julkaisee myös paljon muutakin, kuten brutal legendin ja mirrors edgen, jotka ei ainakaan mitään varmoja hittejä olleet. Luulis nyt kuitenkin activisionilla, jos jollain rahaa talossa olevan, kun sen pelit ovat kuitenkin myyneet hurjia määriä, et toimis vaik jonkun pienen studion, joka kehittää jotain erilaista niin julkaisis tämän pelin. No julkaisihan se edes singularityn.

Eniten ehkä ärsyttää et jos keksitään jotain menestyvää niin se pitää sit lypsämällä lypsää, eikä edes haluta kehittää mitään kunnianhimoisempaa, vaan tehdään uusi peli pienillä muutoksilla, ja taas kansa ostaa. Eikös ne juuri hankkinut jälleen jonkun uuden kehittäjän tekemään uutta codia, niin minusta tämä on jo niin selvää rahastusta kyl. Toki pitää takoa kun rauta on kuumaa, mut jotain rajaa sentään. Kyllähän ea:kin tuota rahastusta harrastaa ja voisi nuo jokavuotiset urheilupelinsä myydä lähinnä lisälevynä reilusti pienemmällä hinnalla. Ea kuitenkin käsittääkseni antaa studioilleen aika vapaat kädet kehittää omanlaisiaan pelejä.

Eikös guitar herojen takana ole sama studio kuin tony hawk sarjassa, eli uskoisin kyl et tiimi kykenee kehittään jotain ihan muutakin kuin musapelejä.

"Eniten ehkä ärsyttää et jos keksitään jotain menestyvää niin se pitää sit lypsämällä lypsää, eikä edes haluta kehittää mitään kunnianhimoisempaa, vaan tehdään uusi peli pienillä muutoksilla, ja taas kansa ostaa."

No onko vika tällöin pelintekijässä vaiko pelin ostajissa?

"Eikös guitar herojen takana ole sama studio kuin tony hawk sarjassa, eli uskoisin kyl et tiimi kykenee kehittään jotain ihan muutakin kuin musapelejä."
Alunperinhän takana oli Harmonix, joka on tehnyt vain erilaisilla rytmipelejä, joista vasta 2005 vuonna Guitar Hero löi oikeasti läpi. Lisäksi ekassa Guitar Herossa oli RedOctane mukana. Molemmat eivät siis ole tehneet noiden jälkeen mitään musapelejä "ihmeellisempää".

Ja mitä Codin uudesta kehitystiimistä, niin nehän vastaa "vain" tulevan/tulevien Codien "yhteisöllisyydestä", eli olisiko tuo nyt sitten kuukausimaksullinen klaaniympäristö tai vain jokin isompi nettisivu, sitä ei voi vielä tietää.

Ja mitä EA:n studioihin tulee, niin taitaa vähän riippua enemmänkin studiosta kuin itse EA:sta. Eli onhan tuolla noita zombie-studioitakin, jotka vain tekevät samaa vanhaa pullamössöä.

En tiedä lukeeko tätä enää kukaan, mutta kyllä kapa85 on oikeassa siinä, että viimeisimpien Guitar Herojen tekijänä toimi Tony Hawkeistakin tuttu Neversoft, joka on myös tehnyt aikoinaan 3rd person Gun länkkäripelin. Tällä hetkellä tiimillä taitaa olla Crash Bandicootin "rebootti" tekeillä. Activisionilla on kyllä osaavia tiimejä, mutta niitä ei käytetä mihinkään muuhun kuin lypsylehmiin. Omaperäisyys ei ole ollut Activisionin kohdalla lähellekään samanlaista kuin EA:lla.

EA on viime vuosina ottanut tietoisia riskejä mm. Mirrors Edgen, Dead Spacen, Dantes Infernon ja Brutal Legendin kanssa. Näistä jatkoa ei toistaiseksi ole nähnyt kuin Dead Space mutta myös Mirrors Edgelle on huhuiltu jatkoa. Tästä nelikosta yksikään ei ollut mikään rahasampo, mutta isolta julkaisijalta hieno ele. Lisäksi EA toimii julkaisijana mm. Dragon Agelle, Mass Effectille ja Crysikselle. Need for Speedissäkin on nähty lähivuosina paljon enemmän variaatiota kuin vuosiin.

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi