Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Capcom vahvisti huhut uudesta Resident Evilistä

Capcom kehittää yhteistyössä Slant Six Gamesin kanssa uutta Resident Evil -peliä Xbox 360:lle, PlayStation 3:lle ja PC:lle. Resident Evil: Operation Raccoon City ilmestyy kauppoihin ensi talvena.

Operation Raccoon City sijoittuu nimensä mukaisesti Raccoon Cityyn, jossa pelaajat pääsevät kokemaan pelisarjan toisesta ja kolmannesta osasta tuttuja tapahtumia Umbrellan palkkasoturien näkökulmasta. Zombien ohella pelaajia kiusaavat Yhdysvaltain hallituksen omat puhdistusjoukot.

Pelin kerrotaan sisältävän tuttuja maamerkkejä sekä hahmoja. Esimerkiksi pelaajien yhtenä tavoitteena on listiä nuori Leon S. Kennedy.

Kampanjaa pelataan joko yksin tai neljän pelaajan yhteistyönä tiimipohjaisena räiskintänä. Lisäksi pakettiin kuuluu kilpailullinen moninpeli, jonka luvataan hyödyntävän uniikisti kolmen osapuolen välistä konfliktia.

Slant Six on aikasiemmin tuottanut SOCOM-räiskintäpelejä PlayStation 3:lle ja PSP:lle.

Capcom ilmoitti myös, että 3DS:n Resident Evil: The Mercenaries 3D sisältää demon Resident Evil Revelationsista.

Galleria: 

Kommentit

Heh, tällainen Opposing Forces -tyylinen käsittely voisi sopia monellekin peli(sarja)lle! Mielenkiintoista.

Mietiskelin tuossa viikonloppuna Crysis 2:ta pelatessani, että voisi olla jännittävää pelata jotain räiskintää netissä, jossa olisi kolme osapuolta samaan aikaan kartalla ja kappas, nyt tuli tällainen ilmoitus. Jäädään mielenkiinnolla odottelemaan.

Toivottavasti tämä RE ei petä.

RE5 oli messevä co-op-peli, joten jospa nyt saadaan kunnon tiimimoninpeliä. Aika monta erilaista RE-peliä tulossa..

Resident Evil -fanaatikkona odotan tätä kyllä suurella mielenkiinnolla, mutta kuitenkin pienellä varauksella. Sitten hieman offtopicina että tietääkö kukaan että mitä oikein Resident Evil Portablelle on käynyt? -09 E3-messuilla se esiteltiin pikaisesti, mutta sen jälkeen ei ole kuulunut yhtään mitään. Onkohan se kuopattu kaikessa hiljaisuudessa? Vai onkohan sitä siirrytty kehittämään NGP:lle?

@Sentient6
Uskoisin Resident Evil Portablen olevan nykyinen Resident Evil Revelations 3DS:llä

@Kalifornia Jani
Joo oon kans miettiny sitäkin vaihtoehtoa. Mut eipä se ny paljoa haittaa jos psp:lle ei mitään RE:tä tuukaan. Eiköhän NGP:lle kuitenkin sit tuu, toivottavasti.

Olisipa tehty niinkuin Outbreakit. Kun oman hommasin niin oli servut keretty jo sulkea, mutta mitä olin katsellut videoita, kun jotkut suomalaiset pelasivat niin aika hauskalta näytti :3

Vetäisipä Capcom jotku remaket/HD päivityksen niistä + moninpeli takas niin niin olis kyllä herkku.

Vähän varovaisesti odotellaan tätä Socom-tiimin Resiä, mutta tämän uutisen paras osio on, että saadaan Revelationsin demo Mercenaries 3D:n mukana, wuhuu! Mercenariesia odotellessa...

Veikkaan, että RE Portable on tavallaan "siirretty" NGP:lle. Konsolihan tarvitsee muutaman kovan julkaisupelin. En tosin sano, että tiedän sen julkaisupeleistä vielä mitään..

Kauhu elementit ovat varmasti poissa.

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi