Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Seuraava SSX sittenkin ilman lisänimeä

Electronic Arts on päättänyt tehdä SSX-lumilautailusarjalle Medal of Honorit ja julkaisee sarjan seuraavan pelin ilman lisänimeä tai järjestysnumeroa.

Aikaisemmin ilmoitettu Deadly Descent säilyy kuitenkin nimenä pelimuodossa, jossa on tarkoitus selvitä lumivyöryjen, putoavien tippukivien ja muiden vaarojen keskeltä hengissä vuorenjuurelle. Mukana ovat myös tutut nopeus- ja temppukisat ja kaikkiaan pelistä löytyy vähintään 70 vuorta vallattavaksi.

Uusien lautojen ja asujen lisäksi pelaajat voivat kerätä myös muita varusteita, joita voi käyttää kisoissa hyödykseen. Esimerkiksi jäähakulla voi yrittää pelastaa itsensä lyhyeksi jääneen hypyn jälkeen. Lisäksi luvataan laajaa moninpeliä, mutta siitä ei vielä suostuttu kertomaan enempää.

PS3:lle ja Xbox 360:lle julkaistavaa uutta SSX:ää on lupa odotella ensi talven lumille.

Galleria: 

Kommentit

Ulkoasu vaikuttaisi ainakin parantuneen kammottavasta julkistusteaseristä merkittävästi. Tyrmäävä nettipalaute on tainnut kerrankin tehdä tehtävänsä.

saa nähdä meneekö taas sinne Nippon-adhd-suuntaan. Eka ja toka SSX olviat vielä ihan jees ja jopa hyviä, mutta sitten on menty sellaisella rytinällä päin puita että huhhuh.

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi