Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Soulcalibur V ensi vuonna

Namco Bandai on vahvistanut Soulcalibur -taistelupelisarjan saavan jatkoa vuonna 2012 PlayStation 3:lle ja Xbox 360:lle.

Soulcalibur V:n tapahtumat sijoittuvat 17 vuotta edellisen pelin jälkeen. Tuttujen hahmojen lisäksi luvassa on myös uusia tuttavuuksia, kuten päähenkilöksi nostettu Sophitian (kuvassa) ja Rothionin poika Patroklos.

Taistelysysteemin monia osia on jälleen viilattu paremmiksi ja mukana on myös täysin uusia ominaisuuksia, jotta taistelut olisivat entistäkin jännittävämpiä.

Lisätietoja panttaillaan kesäkuun alun E3-messuihin asti.

Galleria: 

Kommentit

2012? Veikkaampa että tämä osa nähdään myös eräällä kolmannellakin konsolilla. ;)

Eräs pelitalo tarvitseekin enemmän mätkintöjä. ;)

Mutjoo, nelonen oli kyllä loppupeleissä kasuaali kamaa. Peli kulki hitaasti kuin etana mikä lopulta pilasi pelattavuuden fiiliksen. Ja jos eräällä pelitaktiikalla pitää vieläkin kärsiä kuolemanrangaistuksesta, sielu kaliiberi voi syödä päänsä.

En odota seuraavasta sielusta kuitenkaan paljoa, suurin osa hahmoista himmeitä nelikymppisiä mikä kyllä on hieman outo juttu mutta kunhan Zasalamel pistää haisemaan viikatteilansa niin hyvin tässä vielä käy. =)

Poika pääosassa!?
Voi ei, megalomaanisten tissien sijaan sarjan tekijät ovat päättäneet mennä naisyleisön perään ja tekevät päähenkilön jolla on anakonda lahkeessaan ;_;

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi