Jopa 12 tuntia yhtä mittaa Xbox-konsolinsa ääressä viettänyt 20-vuotias Chris Staniforth Iso-Britanniasta kuoli toukokuussa syvään laskimotukokseen. Hänen isänsä uskoo, että tilanne saattoi aiheutua pitkistä pelisessioista.
Yleensä alaraajoissa esiintyvä syvä laskimotukos saattaa muodostua, kun ollaan pitkän aikaa liikkumattomana ja jos tukos lähtee liikkeelle, voi se esimerkiksi keuhkoihin joutuessaan johtaa kuolemaan. Staniforthin tapauksessa vasempaan jalkaa muodostunut tukos oli siirtynyt keuhkoihin.
– Tutkimukseni perusteella Chrisin istumisella konsolinsa äärellä ja esimerkiksi pitkillä lentomatkoilla ei ole eroa. Paikallaan istuessa ollaan kirjaimellisesti vaaravyöhykkeellä. Chris rakasti pelaamista ja saattoi valvoa läpi yön. Miljoonat ihmiset ympäri maailmaa pelaavat näitä pelejä ja he ovat vaarassa, päätteli Chrisin isä David Staniforth.
David Staniforth ei kuitenkaan syytä pelikonsoleita, mutta haluaa korostaa liikkumattomuuteen liittyvää laskimotukoksen kohonnutta riskiä. Microsoft kertoi omassa lausunnossaan, että he ovat aina rohkaisseet vastuulliseen pelaamiseen eri kampanjoissaan.
– Suosittelemme, että pelaajat pitävät säännöllisiä liikuntataukoja, sekä käyttävät aikaansa muihinkin harrastuksiin.
Kommentit
KFIN goes tabloid?
KFIN goes tabloid?
Vaikka pelaaminen onkin välillä pirun...
Vaikka pelaaminen onkin välillä pirun hauskaa, niin on tämä hyvä muistutus taas siitä, että kohtuus kaikessa.
Muistakaa käydä välillä jääkaapilla h...
Muistakaa käydä välillä jääkaapilla hakemassa virvokkeita. Se voi pelastaa henkenne.
kuinka joku voisi olla täysin liikkum...
kuinka joku voisi olla täysin liikkumatta 12 tuntia jos pelaa konsoolilla
Ei tarvitse olla "täysin" liikkumatta...
Ei tarvitse olla "täysin" liikkumatta. Jos pelaaja on ylipainoinen ja huonokuntoinen, ja vielä kittaa energiajuomia ja mättää roskaruokaa, 12 tunnin vähäaktiivisilla sessioilla voi olla jo selvä vaikutus - yleensä ei kuitenkaan näin vakava.
Mitenkäs jos pelaat makuultasi, niin ...
Mitenkäs jos pelaat makuultasi, niin aiheuttaakohan sekin näitä laskimotukoksia?
Kyllähän varmaan makuulta vaikuttaa i...
Kyllähän varmaan makuulta vaikuttaa ihan samalla tavalla jos ei pitkiin aikoihin liiku.
Näistä saa vain nykyään vähän sellaisen kuvan että ihmisen pitäisi liikkua jatkuvasti,mutta se ei ole täysin mahdollista,ei kukaan jaksa koko aikaa heilua.Ehkä myös pelisessioiden raivokohtaukset voivat pelastaa henkesi kun veri kiehuu ^^
Itse yritän syödä terveellisemmin muutenkin,aika varmasti kun kuten ylempänä puhuttiin,oli syömiselläkin suuri vaikutus tähän tapaukseen.
Jalo kuolema.
Jalo kuolema.
Mikä se semmonen liikunta on? empä oo...
Mikä se semmonen liikunta on? empä oo koskaan harrastanu.
Jenkkilässähän olisi haastettu Mikkis...
Jenkkilässähän olisi haastettu Mikkisofta oikeuteen.
hyvä elämänohje "kohtuus kaikessa" pä...
hyvä elämänohje "kohtuus kaikessa" pätee myös pelaamiseen. Ei tainnut tämän uutisen kaveri sitä noudattaa.
Hui kauheeta! Jos kahdentoista tunnin...
Hui kauheeta! Jos kahdentoista tunnin pelisessioista seuraisi kuolema niin vähentyisi konsolifininkin käyttäjäkunta radikaalisti.
Ei tule makuullaan ollessa läheskään ...
Ei tule makuullaan ollessa läheskään niin helposti laskimotukoksia. Muutenhan ihmisiä kuolis näihin moninkertaisia määriä.
Istuminen on pahin mahdollinen asento, koska tällöin jalat on selvästi alempana kuin sydän. Laskimot eivät kuljeta aktiivisesti verta eteenpäin vaan lihasten supistuminen saa aikaan verenvirtauksen laskimoissa. Makuullaan veren ei tarvii kuitenkaan laskea vapaasti ylöspäin maanvetovoimaa vastaan, vaan veri virtaa jotenkuten laskimoissa. Istuessa tulee vielä sekin ongelma, että kun raajat on koukussa, niin letkut menee ns. linttaan mikä kanssa vähentää verenkiertoa. Kun veri seisoo suonissa pitkään paikallaan rupeaa se hyytymään. Hyytymä kun lähtee sitten liikkeelle, niin se myös pysähtyy johonkin. Hengenvaaralliseks tilanteen tekee jos hyytymä pysähtyy sydämän omiin verisuoniin (sydäninfarkti), keuhkojen verisuoniin tai aivojen verisuoniin (aivoinfarkti). Voihan se monesti jäädä ihan jalkoihinkin saaden aikaan jalkaveritulpan, joka on äärimmäisen kivulias ja välitöntä sairaala hoitoa vaativa tila.
Sinänsä mikään terveellinen ruoka ei tuohon auta tai energiajuoma altista. Mutta tosiaan jos on huonokuntoinen ja lihava, niin yleensä ne verisuonetkin on jo tukkoiset valmiiks, jolloin hyytymiä syntyy helpommin. Tässä toki tullaan niihin ravintotottumuksiin, mutta ei se salaatin syöminen auta jos kunto on silti huono ja kroppa huonossa kunnossa.
Noin pitkissä pelisessioissa ei oo missään mielessä mitään järkeä. Ei varmasti ole mitenkään nautinnollista. Haittoja tuollaisessa on enemmän kuin tähän kukaan jaksaa luetella (fyysisiä, psykologisia, sosiaalisen elämän, taloudellisen elämän). Kertoo lähinnä siitä että on pahasti riippuvainen. Mikään asia ei sais hallita ihmisen elämää noin vahvasti (ei työ, ei urheilu, ei pelamaaminen, ei päihteet).
Uutisen aihetta kannattaa noin yleise...
Uutisen aihetta kannattaa noin yleisesti omalla kohdalla miettiä (Eikä vain pitkään pelaamisen yhteydessä, vaan ihan istumisessa esim töissä -> säännölliset jalottelu tauot) ja Veeksi kirjoittaa täyttä asiaa. Ja mitä enemmän ikää tulee, sitä enemmän kannattaa ottaa tauot pelaamisen välissä ihan vakituiseksi ohjelmanumeroksi.
Veeksin "artikkeli" oli kyllä valaise...
Veeksin "artikkeli" oli kyllä valaiseva.
Tuntuu ettei missään ole turvassa,ei edes omassa kehossa.On se elämä ihmeellistä?
Pitääköhän aloittaa juoksentelu talon ympäri? Juoksee aina joka päivä 20 kertaa talon ympäri,kaikki vaan ihmettelee,et mikä tolla on? Sanon vaan et: Kun haluan päästä viihteelle!
Huonoin vaihtoehto on alkaa pelkäämää...
Huonoin vaihtoehto on alkaa pelkäämään veritulppaa. Turha terveyden kanssa stressaaminen on myös vaarallista. Tällaiset uutiset kertovat äärimmäisistä poikkeustapauksista mutta ne aiheuttavat ahdistusta, josta on luultavasti kokonaisuudessa enemmän haittaa kuin lähes olemattomasta mahdollisuudesta kuolla laskimotukokseen liiallisen pelaamisen seurauksena. Vuosittain noin 2 promillea väestöstä saa laskimotukoksen ja pitkään istuminen on vain yksi lukuisista riskitekijöistä. Liikkumattomuus ja pitkään istuminen aiheuttaa kuitenkin monia muita terveyshaittoja, joten liikkuminen kannattaa viimeistään siinä vaiheessa kun paikkoja alkaa kolottamaan.
Varmasti pelaamisesta johtuvat laskimotukokset lisääntyvät siinä vaiheessa kun pelaajien ikähaitari venyy lähemmäksi eläkeikää. Liian pitkästä istumisesta johtuvat tuki- ja liikuntaelinsairaudet ja ylipainosta seuraava aikuistyypin diabetes aiheuttavat silti silloinkin moninkertaisesti ongelmia.
2 promillea väestöstä on kuitenkin yl...
2 promillea väestöstä on kuitenkin yli 10 000 henkilöä. Vuosittain. Ja miten suuri osa ihmisistä _istuu_ paikoillaan 12 tuntia putkeen tai pidempään? Ei toki kannata alkaa neuroottiseks, mutta kyllä veritulppa on ehdottomasti asia mikä kannattaa pitää mielessä, jos haluaa vetää tuollaisia överipelisessioita ja silloin riski on varmasti "vähän" suurempi kuin mikään tilastollinen keskiarvo. Mutta tosiaan kellään joka elää ns. normaalia elämää ei ole kuitenkaan mitään pelättävää.
Kommentoi
Kirjaudu kommentoidaksesi