The Elder Scrolls V: Skyrim

Kohti Pohjolaa

The Elder Scrolls V: Skyrim esittelee muinaisskandinaavisesta mytologiasta ja Taru Sormusten Herrasta -kirjoista vaikutteita saaneen fantasiatodellisuuden, jossa riittää tutkittavaa ja tehtävää sadoiksi tunneiksi. Se on odotettua jatkoa viiden vuoden takaiselle Oblivionille, joka palautti fantasiaseikkailun länsimaisten konsolipelaajien kiinnostuksen kohteeksi. Menestyspaineet ovat valtavat, koska kilpaileva kehittäjä BioWare on julkaissut viime vuosina monia mainioita science fiction -roolipelejä, ja myös koska Bethesdalla vannotaan härkäpäisesti perinteisen seikkailun nimiin. Suuret odotukset huomioon ottaen Skyrim on kuitenkin yllättävän rennon oloinen julkaisu.

Oblivion sai ilmestyessään ylistävän vastaanoton, mutta aika ei ole kohdellut peliä silkkihansikkain. Oblivion tarjoaa kookkaan maailman, joka kumisee valitettavasti tyhjyyttään, sekä taistelupohjaista etenemistä, joka muuttuu nopeasti puuduttavaksi. Valtavan fantasiaympäristön luominen on toki erittäin haasteellista. Oblivionin suurimmat puutteet liittyvät keskinkertaiseen dialogiin ja epäkiinnostaviin maisemiin. Juoni ei ole tarpeeksi kiinnostava, eikä tasaisessa maastossa ja tuhansissa toistensa kopioilta näyttävissä havupuissa ole pidemmän päälle paljonkaan nähtävää.

Onneksi Skyrim tekee kaiken edeltäjäänsä paremmin. Bethesda julkaisi kahden fantasiaseikkailunsa välissä maailmanlopun tunnelmissa liikkuneen Fallout 3:n. Sivupolulla piipahtaminen kannatti, sillä viides The Elder Scrolls on lainannut Falloutista muun muassa parannellun tekoälyn ja eläväisemmän pelimaailman. Tietokonehahmot käyttäytyvät luonnollisemmin kuin sarjan edellisissä osissa. Jo tämä tekee Skyrimin maailmasta realistisemman, mutta rakkaudella suunniteltu ympäristö antaa kokonaisuudelle viimeisen silauksen. Pelin talvinen maailma sisältää monia hyvin erilaisia alueita, kuten lumihuippuisia vuoria, loskaisia laaksoja, kitukasvuisia metsiä ja valtavia ruohokenttiä. Pinnanmuotoja varioidaan kiitettävästi. Uusien paikkojen etsiminen ja tutkiminen on antoisaa puuhaa, ja esimerkiksi hylättyjä vartiotorneja löytyy metsän siimeksestä. Välillä pelaaja voi myös esimerkiksi joutua kiertelevän rosvojoukkion ryöstöyrityksen kohteeksi.

Lohikäärmeen poika

Skyrim alkaa vankeudesta. Pelaajaa ollaan viemässä mestauspölkylle, kun unholaan painuneet lohikäärmeet tekevät paluun ja pistävät ranttaliksi. Skyrimin tarina rakentuu näiden kaikkein kliseisimpien fantasiaolentojen varaan, mutta juoni on siitä huolimatta kiinnostava. Se tarjoaa runsaan määrän vapaavalintaisia sivupolkuja. Pelaaja voi esimerkiksi sekoittua laaksoa hallitsevan imperiumin ja sitä vastaan kapinoivien metsäläisten välisiin taisteluihin. Sisällissotateemaa olisi ehkä kannattanut käyttää pääjuonena, vaikka talon kokoisten ja vimmatusti mylvivien lohikäärmeiden paloittelu onkin kieltämättä miellyttävää.

Omaa hahmoa pystyy muokkaamaan luokkaa ja sukupuolta myöten, mutta tällä ei ole kummempaa merkitystä, sillä eri tyypit eroavat toisistaan numerotilastojen puolesta vähemmän kuin edellisissä The Elder Scrollseissa. Luokat ovat paremmin tasapainossa, sillä enää esimerkiksi pitkän matkan päästä ammuskeleva jousiampuja ei ole täydellinen surkimus. Juonen läpäisy onnistuu sutjakasti niin romuluisella sotilaalla kuin tulipalloja sinkauttelevalla maagilla. Jokainen pelitapa on erilainen, mutta kaikki perustuvat hahmon kehittämiseen nollasta jumalalliseksi. Valittu pelityyli muokkaa valittua miestä tai naista tietyn kaltaiseksi, joten esimerkiksi tapparoiden suurkäyttäjästä kehittyy osaava kirvesmies. Järjestelmä on Oblivionissa nähtyä toimivampi. Jo kohdatut viholliset eivät muutu voimakkaammiksi pelaajan kehittyessä, vaan peli vaikeutuu luonnollisemmin uusia alueita tutkittaessa.

Oblivionissa ja sitä edeltäneessä Morrowindissä oli isoja mutta tylsiä kaupunkeja. Skyrimissä on lähinnä pienempiä kyliä. Tämä ei kuitenkaan haittaa, sillä kompaktimpi koko mahdollistaa yksityiskohtaisemmat ja toisistaan selkeästi eroavat alueet. Skyrimin ilmasto on vihamielinen, joten luonto tuntuu olevan niskan päällä ihmistä vastaan käymässään taistelussa, mutta tästä syystä kyläpahasissa viettää mielellään aikaansa. Ne ovat keitaita raa'an erämaan keskellä. Kaupungeissa voi levätä, puhua ihmisten kanssa, täydentää lääkevarastojaan tai ostaa liikkumista nopeuttavia hevosia. Bethesda on onnistunut luomaan maailman, joka ei tunnu pystyyn kuolleelta vaan joka hengittää vapaasti.

Viihdettä koko rahalla

Taistelusysteemi perustuu ikävä kyllä edelleen nappien silmittömään hakkaamiseen. Suojausta ei tarvitse välttämättä käyttää lainkaan, sillä hyökkäys on paras puolustus mitä tahansa vihollista vastaan. Pelaaja pystyy myös valitsemaan erikoisliikkeitä, kuten vastustajat lentoon lähettävän lohikäärmehuudon, Prince of Persia -tyyppisen aikahidastuksen ja hirmumyrskykutsun, mutta perustaistelut ovat näistä hienouksista huolimatta hyvin yksinkertaisia. Skyrimin viehätys perustuukin ennen kaikkea vapaaseen harhailuun. Pelissä on salakapakoitten, sammaleen alle hautautuneiden muinaisten luolastojen ja hylättyjen vartiotornien kaltaisia paikkoja, joissa erikoispanssarit, terävämmät miekat ja rahapussit odottavat löytäjäänsä.

Skyrim kuuluu avoimen maailman pelien kärkikastiin. Sen ruudunpäivitys laskee ikävä kyllä kaikkein vauhdikkaimmissa taisteluissa, mutta muuten meno näyttää upealta. Sää vaihtuu reaaliajassa, puut humisevat tuulessa, revontulet välkkyvät taivaalla ja lumi piiskaa vasten päähahmon kasvoja. Menoa ryydittää Taru Sormusten Herrasta -elokuvista vaikutteita ottanut musiikki, joka on hiljaista maalailua rauhallisissa kohdissa ja pauhausta taistelujen alkaessa. Ääninäyttely on erityisen hyvää, eikä se kalpene esimerkiksi BioWaren Mass Effectien rinnalla. Käydyissä keskusteluissa voisi tosin olla enemmän kysymys- ja vastausvaihtoehtoja, mutta tämä uudistus saa jäädä ottamaan seuraavia The Elder Scrollseja.

Skyrimissa on pieniä ongelmia, mutta ne eivät ole kummoisia kokonaisuuden ollessa mielettömän laadukas. Grafiikka, äänet, pelattavuus ja juoni ovat ensiluokkaisella tasolla. Vapaan maailman peleissä kaiken pitää osua kohdalleen antoisan kokemuksen mahdollistamiseksi ja tässä siinä on onnistuttu. Bethesda ei keksi pyörää uudelleen, sillä Skyrim tarjoaa loppujen lopuksi varsin perinteistä fantasiaa imperiumeineen, suippukorvaisine haltioineen ja lohikäärmeineen, mutta seikkailu on hiottu lähes täydelliseksi. Skyrimin kiinnostavaan maailmaan on hyvä paeta kylminä ja pimeinä talvi-iltoina.