Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Mass Effect 3:n loppuratkaisua viilaava lisäsisältö saapuu myös pelin Wii U -versiolle. Muille konsoleille julkaistusta korjaussarjasta poiketen, ei Nintendon tulevalle konsolille tätä lisäsisältöä tarvitse ladata erikseen, vaan se löytyy jo valmiiksi pelilevyltä.

Mass Effect -pelisarjan fanien tyytymättömyydestä alkunsa saanut laajennettu Extended Cut muokkaa nimikkeen loppuratkaisua. Loppua ei muuteta kokonaan uuteen uskoon, vaan nimikkeen viimemetrejä laajennetaan entisestään.

Muiden alustojen Massat saavat ilmaista lisäsisältöä moninpeliin tällä viikolla. Xbox 360:lle ja PC:lle Earth-laajennuksen voi ladata jo tänään, kun taas PlayStation Storesta DLC:nsä hankkivat saavat lisäpelattavaa huomenna keskiviikkona. Tarjolle saapuu muun muassa uusia kenttiä, hahmoluokkia ja aseita. Wii U:lle tämän laajennuksen saapumisesta ei ole vielä varmuutta.

Viime kuun E3-messuilla julkistetun Wii U -version saapumista Eurooppaan ei ole vielä päivätty, sillä myös itse konsolin julkaisupäivämäärä on pimeän peitossa.

Galleria: 

Kommentit

Eli käytännössä Extended Cut on nyt kaanonia. Toisin kuin BioWare alunperin ilmoitti, että saa jättää lataamatta jos ei tykkää. No, eipä tuolla suurtakaan merkitystä ole; laiska käsikirjoitus on laiska.

En edelleenkään voi ymmärtää miksi joku haluaisi Mass Effect 3:n Wii U:lle, kun peli on niin kiinteä osa koko sarjaa. Yksinään se on vain pätevä scifi-räiskintä, mutta koko sarjana niin paljon enemmän.

^ Mä olen pelannut Mass Effect 1:den ja 2:den 360:llä, mutta pidättäydyn kolmannen ostosta siihen saakka kunnes se tulee Wii U:lle (sikäli mikäli se versio tarjoaa mielenkiintoisia uusia tablet controllerille laadittuja juttuja)

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi