The Last of Us

Vaikka uusi konsolisukupolvi häämöttää horisontissa, ei nykyisiä alustoja ole vielä unohdettu. Sonyn laitteille laadukkaita yksinoikeuksia työstäneen Naughty Dogin The Last of Us on yksi kesän odotetuimmista peleistä. Vanha koira taitaa sittenkin oppia uusia temppuja, sillä maailmanlopun tunnelmissa tapahtuva kauhuseikkailu on harppaus firman mukavuusalueen ulkopuolelle. Riski on kannattanut: The Last of Us on lajityypin piristävimpiä tapauksia pitkään aikaan.

Uuden ystävyyden alku

Jokseenkin 20 vuotta sitten outo sienivirus pyyhkäisi läpi sinisen planeettamme, muuttaen valtaosan väestöstä raivohulluiksi mutanteiksi. Yhteiskuntarakenteet sortuivat ryminällä, kun eloonjäämistaistelu romahdutti lait sekä moraalin. Vaikka lähimmäisen rakkaus ei koskaan ole ollut ihmisen vahvin piirre, pandemian jälkeisessä maailmassa toisen selviytyjän ensimmäinen kohtaaminen saattaa olla myös viimeinen. Ei ole helppoa säilyttää ihmisyyden rippeitä keskellä hulluutta, jossa kuolema voi vaania minkä tahansa nurkan takana.

Yksi selviytyjistä on keski-iän ylittänyt Joel, joka kantaa harteillaan menneisyyden raskasta taakkaa. Hän ansaitsee elantonsa hanttihommilla, kuten tarvikkeiden etsimisellä ja tavaran salakuljettamisella. Erinäisten sattumusten myötä Joel päätyy kuljettamaan 14-vuotiasta Ellietä kohti Tulikärpäsiksi kutsutun ryhmittymän turvapaikkaa. Vaikka aluksi mies suhtautuu tehtäväänsä vastentahtoisesti, ehkä onnistuminen voisi tuoda hänelle vapautuksen menneisyyden haamuista. The Last of Us käsittelee raskaita aiheita maailmassa, jossa hyvä ja paha ovat vain näkökulmille tilaa antaneita etäisiä käsitteitä.

Kauhun ja eloonjäämisen ohella valokeilaan nousee Joelin ja Ellien välinen suhde. Katastrofin jälkeen syntynyt Ellie tuntee vilpitöntä ihmetystä ulkoisen maailman monimuotoisuudesta ja tuo vastapainoa Joelin kyynistyneelle persoonalle. Mies kun on nähnyt ihmisyyden nurjan puolen, eikä ole voinut välttyä kyseenalaisilta teoilta pärjätäkseen muuttuneessa elämänmenossa. Epätoivoisen matkan edetessä heidän ystävyytensä kasvaa isä ja tytär -suhteen tasolle, mikä tarjoaa molemmille kaivattua turvallisuudentunnetta.

Käärmeitä paratiisissa

Pelattavuudeltaan The Last of Us tasapainoilee toiminnan ja hiiviskelyn välimaastossa. Viholliset vaihtelevat tartunnan saaneista raivohulluista eloonjäämisestä kamppaileviin ihmisiin. Sieni-infektion runtelemat sekopäät ja astetta vaarallisemmat naksuttelijat hyökkäävät kimppuun aggressiivisesti, kun taas ihmisvastustajat ovat aseineen huomattavasti maltillisempia vastustajia. Tilanteita voi lähestyä useilla eri tavoilla, mutta yleensä varovainen taktikointi tuottaa räiskintää paremman lopputuloksen. Etenkin kireämmillä vaikeustasoilla ammuksia on käytössä varsin niukasti, joten on parempi miettiä mihin niitä kohdistaa. Välillä tosin tulee tilanteita, joissa ammuskelu on ainoa vaihtoehto. Ylipäänsä toiminta lisääntyy pelin loppua kohden aivan liikaa tehden kokonaisuuteen ikävän särön.

Tartunnan esiasteilla olevat mutantit näkevät ympärilleen, joten varjoissa ja esteiden takana hiippailu on suotavaa, jos ei halua kiinnittää vihollisten huomiota osakseen. Naksuttelijat puolestaan ovat sokeita, mutta reagoivat pieniinkin ääniin, jolloin ne ryntäävät kohti apinan raivolla. Maastosta löytyvien pullojen ja tiiliskivien avulla vihollisia voi hämätä väärään suuntaan, mikä helpottaa niiden yllättämistä tai kiertämistä. Harhauttaminen toimii myös ihmisiin, mikäli itse onnistuu pysymään piilossa. Tarvittaessa Joel voi kuunnella ympäristöään, jolloin alueella partioivat viholliset pystyy aistimaan seinienkin läpi.

Valitettavasti tekoäly ontuu paikoitellen niin paljon, että pelimaailman uskottavuus kärsii. Hiiviskellessä Ellie tai joku ajoittain mukana seikkaileva apuri saattaa kesken kyykistelyn suorastaan törmätä viholliseen ilman minkäänlaista reaktiota. Joel kuitenkin huomataan pienimmästäkin virheestä ja silloin on piru merrassa. Jopa kesken kiivaimpien taisteluiden Ellie saa olla täysin rauhassa, kun taas Joel on jokaisen kynnelle kykenevän silmätikku. Ajoittain teinitytön suojeleminen tuntuu siis täysin yhdentekevältä. Pariin otteeseen Ellie meinasi koitua Joelin kuolemaksi seisoskellessaan pakoreitin edessä ilman huolen häivää.

Muuten pelattavuudessa ei valittamista ole. Hiippailu ja toiminta ovat sujuvaa puuhaa, eikä niistä puutu asiaan kuuluvaa jännitystä. Joelin kykyjä voi kehittää sieltä täältä löytyvillä pillereillä, joten heiluvan asekäden saa vakautettua etenemisen myötä. Matkan varrella kerätään myös erilaisia tarvikkeita, joista pystyy rakentamaan lähitaisteluaseita, sekä osia tuliaseiden parantamiseen. Maailmaan on siroteltu epätoivoisista kohtaloista kieliviä muistiinpanoja ja muuta kokemusta rikastuttavaa krääsää.

Matkalla maailmanlopun maisemissa

Grafiikan suhteen Naughty Dogin ei ole koskaan tarvinnut hävetä, eikä tarvitse nytkään. The Last of Us maalailee kauniita maailmanlopun maisemia, joissa riittää vaihtelua sekä ihasteltavaa. Ränsistyneet ja ahdistavat urbaanit ympäristöt saavat vastapainokseen muun muassa vehreitä metsäpolkuja sekä petollisesti auringonvalossa kylpeviä pienkaupunkihelvettejä. Upeita yksityiskohtia voisi kuvailla loputtomiin, mutta on parempi antaa pelin itse puhua puolestaan. Hahmoista on saatu uskottavan oloisia ja ääninäyttely on huippuluokkaa. Kolmikymppinen Ashley Johnson kuulostaa aavistuksen liian kypsältä Ellien rooliin, mutta ehkä kovat olosuhteet ovat saaneet teinin aikuistumaan ennen aikojaan. Muutenkin audiomaailma tunnelmoi edukseen niin efektien kuin maltillisesti käytettyjen musiikkien avulla. Paria satunnaista grafiikkabugia lukuun ottamatta vanhentuvasta raudasta otetaan paljon irti.

The Last of Us ei unohda moninpeliä. Verkon kautta käytävää toimintaa piristetään löyhällä kampanjamallilla, jossa pelaajan on kehitettävä perustamaansa klaania. Molemmat pelimuodot ovat pohjimmiltaan variaatioita tiimitappomatseista. Jokainen ottelu kuvastaa yhtä päivää klaanin elämässä ja ne sisältävät taistelun lisäksi erilaisia tavoitteita esimerkiksi ruoka- ja lääkevarastojen ylläpitämiseksi. Klaanin kehitys on kiinni oman joukon suoriutumisesta, jossa sooloilulle on harvoin tilaa. Mitä paremmin hommasta suoriutuu, sitä mehukkaampia palkintoja ansaitsee. Vaikka moninpeli viihdyttääkin, se on enemmän vain mukava lisä kuin koko paketin itsetarkoitus.

Jatkoa odotellessa

Tarinan lievästä kliseisyydestä huolimatta The Last of Us tempaa otteeseensa kuin pillastunut naksuttelija. Uskottavien hahmojen ja upeasti mallinnetun maailman avulla se luo kokemuksen, joka herättää tunteita. Pelillä on toki heikkoutensa ja meno alkaa hieman hyytyä loppua kohden, mutta silti se taistelee paikastaan modernien klassikoiden joukossa. Näillä näkymin trilogiaksi kasvava The Last of Us osoittaa myös, että selviytymiskauhu voi olla jännittävää valoisissa ja kauniissa maisemissa, unohtamatta kuitenkaan pimeitä ja ahtaita loukkoja. Ei tämä varmasti kaikille sovi, mutta jännityksen nälkäiset kyllä palkitaan. Viidennestä tähdestä ei paljoa jää puuttumaan.