1990-luvulla Sega otti yhteen Nintendon kanssa taistelussa pelikonsoliareenan herruudesta. SEGAbits-sivuston julkaiseman uutisen mukaan tämä taistelu kahden pelitalon välillä on kääntymässä sekä kirjan että elokuvan muotoon.
Tällä viikolla varmistui, että Blake Harrisin kirjoittama CONSOLE WARS: Sega, Nintendo and the Battle that Defined a Generation -kirja saapuu ainakin osaan Eurooppaa Atlantic Books -kustannustalon toimesta. Opus näkee nimittäin päivänvalon Britanniassa tämän vuoden elokuussa, kun amerikkalaislukijat puolestaan saavat teoksen ulottuvilleen jo toukokuussa.
Kirjaa kuvaillaan "mukaansatempaavaksi kulissien taakse kurkistavaksi trilleriksi, joka kirjaa aikakirjoihin kuinka Sega, epätodennäköisen visiönäärin johtama pieni ja hajanainen peliyhtiö, haastoi jättimäisen Nintendon ja mullisti videopeliteollisuuden".
Jotta Hollywood ei jäisi ilman omaa osuuttaan legendaarisesta konsolisodasta, on Sony Pictures puolestaan yhdessä Scott Rudinin kanssa työstämässä elokuvaversiota kirjasta. Rudin on toiminut aiemmin muun muassa The Social Network -filmin tuottajana. Valkokangasmuotoon tekstin muokkaavat Seth Rogen sekä Evan Goldberg, ketkä myös toimivat elokuvan ohjaajina.
Kirjan kirjoittanut Blake Harris toimii filmin vastaavana tuottajana, minkä lisäksi hänellä on myös oma dokumenttimuotoinen filmiversionsa tekeillä tarinasta.
Kommentit
Tuohon aikaan kuuluttiin selkeästi Ma...
Tuohon aikaan kuuluttiin selkeästi Master Race -luokkaan. Vuosikymmenen loppupuolella Sony PlayStation palautti uskon pelikonsoleihin ja sellainen löytyikin Tekkenin todistaessa konsolin elinvoimaisuuden.
Yllättävää et tääl on taas eräs hehku...
Yllättävää et tääl on taas eräs hehkuttamassa pleikkaria, uutisessa mikä ei liity mitenkään pleikkariin. Täysin käsittämätöntä miten voi olla noin rakastunut sonyyn. Suorastaan ihailtavaa. Not.
Nämä olivat niitä Kulta-Aikoja. Sony ...
Nämä olivat niitä Kulta-Aikoja. Sony PlayStationin jälkeen muuttui paskaksi
Vanha kunnon Micromachines oli ihan p...
Vanha kunnon Micromachines oli ihan paras.
Kommentoi
Kirjaudu kommentoidaksesi