Kauhunväristyksiä-blogissa käsitellään populaarikulttuurin kauhuteemaista tarjontaa.
Arkham Horror: Mother's Embrace (PC, PS4, Switch, Xbox One)
Kosmisen kauhun ystävät ovat viime aikoina saaneet nauttia lukuisista H.P. Lovecraftin teoksiin perustuvista videopeleistä. Cthulhu tai muut suuret muinaiset eivät vaivu unholaan tänäkään vuonna, ja ainakin indie-puolella on luvassa muutamia herkullisia nimikkeitä. Eräs mielenkiintoisimmista tulokkaista on digitaalisiin lautapeleihin keskittyvän Asmodee Digitalin Arkham Horror: Mothers Embrace. Vuoteen 1926 sijoittuvassa murhamysteerissä pelaajan täytyy kerätä johtolankoja sekä kuulustella todistajia selvittääkseen kuka murhasi tähtitieteilijän hänen omassa kartanossaan. Vaikka pääpaino on maailman tutkimisessa ja kiehtovassa tarinassa, ei kyseessä ole kävelysimulaattori, vaan mukana on myös vuoropohjaista taistelua.
Happy Game (PC, Switch)
Kehittäjä Samorostin ja Chuchelin takaa eli Amanita Design julkisti viime vuoden joulukuussa esitetyssä Indie World -lähetyksessä uuden Happy Game -teoksensa. Kovinkaan paljoa ei tulevasta pelistä vielä tiedetä, mutta kuvien ja trailerin perusteella meno näyttää iloisen värikkäältä sekä melkoisen psykedeeliseltä. Söpöyttä ja kauhua yhdistelevässä pelissä seikkaillaan pienen pojan painajaisissa, ja yritetään selvitä hengissä epäilyttävien hymynaamojen ja pinkkien pupujen täyttämässä unimaailmassa.
Lust from Beyond (PC)
Seksuaalisia teemoja ja suoranaista pornoa sisältävistä videopeleistä puhutaan harvoin julkisesti. Kuitenkin esimerkiksi Steamissa on tarjolla tuhansittain pelejä, joissa tarkoituksena on päästä vällyjen väliin puuhailemaan söpöjen animehahmojen kanssa. Näiden pelien pelaamisessa ei ole mitään hävettävää, mutta jos kaipaa vähemmän söpöä tai realistisempaa toimintaa ovat vaihtoehdot vähissä. Movie Games Lunarium yrittää paikata tätä puutostilaa tulevalla Lust from Beyond -roolipelillään. Lovecraftin ja H.R. Gigerin teoksista inspiraatiota ammentava nimike on jatkoa vuonna 2018 ilmestyneelle Lust for Darknessille, ja luvassa on erotiikan lisäksi hirviöiltä karkuun juoksemista, taistelua sekä okkultistisia teemoja. Lust from Beyond julkaistaan 11.2.2021 Steam-palvelussa. Pelistä on jo nyt saatavilla ilmainen demo, sekä itsenäinen lisäosa Lust from Beyond: Scarlet.
Alla oleva traileri sisältää K-18-materiaalia.
The Alien Cube (PC)
Steam ja muut pelikaupat ovat ääriään myöten täynnä pieniä indie-tuotoksia. Suurin osa niistä on kammottavaa kuraa, joten piilotettujen helmien löytäminen roskan seasta on joskus kovan työn ja tuskan takana. Onneksi useista teoksista on nykyään saatavilla ilmaisia demoja, joita kokeilemalla voi selvittää sopiiko peli omaan makuun. Yksi demon perusteella laadukkaalta vaikuttava teos on Alessandro Guzzon kehittämä lovecraftmainen, psykologinen kauhuseikkailu The Alien Cube. Se on henkistä jatkoa hänen edelliselle nimikkeelleen The Land of Painille. Tuleva kauhuilu kertoo tarinan yksinäisestä Arthurista, jonka elämä mullistuu omituisten tapahtumien myötä. Pelissä tutkitaan ympäröivää maailmaa, ratkotaan pulmia sekä yritetään pysyä hengissä vihamielisten luonnonvoimien armoilla.
Strangeland (PC)
Seikkailupelien ystävät kaipailevat usein aikaa, jolloin point and click -genren pelit olivat voimissaan. Nykyään pulmien ratkontaa ja jännittäviä kertomuksia sisältäviä teoksia ilmestyy harvemmin, mutta kyseinen genre ei onneksi ole täysin kuollut. Tänä vuonna kulttiklassikko Primordian tekijöiltä Wormwood Studiosilta on ilmestymässä uusi osoita ja klikkaa -periaatteella toimiva teos nimeltään Strangeland. Kehittäjän mukaan synkkä seikkailu kestää noin viisi tuntia. Tänä aikana ratkotaan monipuolisia pulmia, tutkitaan surrealistista huvipuistoa sekä tehdään valintoja, jotka vaikuttavat pelin kulkuun. Strangelandin julkaisusta vastaa legendaarisen Wadjet Eye Gamesin Dave Gilbert, joten luvassa on varmasti erittäin laadukasta kauhuilua.
Nyt vain jännitetään, kuinka moni näistä peleistä ilmestyy tänä vuonna!
Kommentit
Kovin kauhukokemus peleistä
Kovin kauhukokemus peleistä on täällä saavutettu kombolla PSVR + Resident Evil 7. Iho kananlihalla vähän väliä.
Kommentoi
Kirjaudu kommentoidaksesi