Töppöset jalkaan ja menoksi!
Segan nopeaakin nopeampi ja ketterääkin ketterämpi vauhtisiili Sonic on haalinut uransa varrella mainetta ja mammonaa. Vielä jokunen vuosi takaperin hahmo olikin ainoa varteenotettava haastaja Nintendon pastaa popsivalle italialaisputkimiehelle, ja olisi ollut pyhäinhäväistys nähdä nämä kaksi kilpakumppania sulassa sovussa saman katon alla. Ajat kuitenkin muuttuvat, etenkin pelibisneksessä. Segan heitettyä pyyhkeen kehään konsolisodassa, on sininen siili löytänyt tiensä Nintendon GameCubelle jo pariinkin otteeseen. Sonic Adventure 2: Battlen ja Sonic Mega Collectionin vanavedessä konsolille on ilmaantunut käännös Dreamcastin ensimmäisestä Sonic Adventure -pelistä. Tässä DX: Director’s Cut -alaotsikkoa kantavassa versiossa lellitään kuitenkin enemmän retroilijoita, kuin tavallisempia pelaajia.
Suuri seikkailu lähtee käyntiin itse Sonicin kyydissä, kun kaupungin katukuvaan yllättäen ilmaantuu tuhoa kylvävä vesiolento. Myöhemmin selviää, että hirviö on Dr. Robotnikin vapauttama muinaisolento Chaos. Sen alati kasvavilla voimilla tohtori yrittää päästä kertalaakilla eroon pelimaailmasta, jotta hän voisi rakennuttaa sen raunioiden päälle uuden ja entistä ylväämmän kaupungin. Sitä ennen hänen on syötettävä oliolle seitsemän erityistä smaragdia, jotta tämän tuhovoimat pääsisivät oikeuksiinsa. Sonic ei tietenkään jää seuraamaan tilannetta tumput suorina, vaan lähtee vastaliikkeenä itsekin kadonneiden aarteiden metsästykseen. Matkan varrella sinisiili törmää viiteen enemmän tai vähemmän tuttuun kasvoon, jotka haluavat auttaa sankariamme henkilökohtaisista syistä. Ennen pitkää nämä viisi hahmoa, Tails, Knuckles, Amy, Big ja E-102 Gamma, tulevat myös pelattaviksi, joten valinnanvaraa riittänee tarpeeksi.
Vauhdin viemää
Jokaiselle hahmolle on punottu omat juonikuviot, jotka kuitenkin sivuavat toisiaan useampaankin otteeseen. Tehtävätavoitteet ja etenemistavat poikkeavat toisistaan, vaikka pelialueet ovat kutakuinkin samat. Koska Sonic on pelin johtotähti, on hänen seikkailunsa huomattavasti muita pidempi ja vaihderikkaampi kokonaisuus. Siilin vauhdikas luonne on yksi pelin viehätyksistä, ja hänellä pelatessa täytyykin edetä mahdollisimman nopeasti kentän loppupuolella odottelevan esineen luokse. Loput poppoosta turvautuu erilaisiin menettelytapoihin, jotka eivät kaikki toimi edukseen. Etenkin Amyn pakoilu- ja Bigin kalastustehtävät ovat tappavan puuduttavia kokemuksia muiden sankareiden edesottamuksiin verrattuna. Hidastempoisuutta löytyy myös E-102 Gamma -robotin osuudesta, mutta räiskintään painottuva kokonaisuus on sentään viihdyttävä. Tails ja Knuckles sen sijaan tarjoavat jo astetta mielekkäämpää puuhasteltavaa. Tailsin on pärjättävä tehtävissään Sonicin nopeudelle, apunaan kätevä lentokyky, kun taas Knuckles etsiskelee kentistä kolmea timantinpalasta eräänlaisen skannerin avulla.
Pelattavaa siis riittää, mikäli sama pätee myös hyviin hermoihin. Pelimekaniikkaa ei ole paranneltu sitten alkuperäisversion, mikä näkyy jo melko simppeleissä kontrolleissa. Hahmoilla on hyppynapin lisäksi käytössä toimintanäppäin, jonka liikkeet vaihtelevat hahmokohtaisesti - Sonic kierähtää palloksi, Knuckles lyö nyrkeillä ja sitä rataa. Myös ikävänpuoleiset seikat ovat ennallaan, mukaan lukien pelihistorian kenties tökeröin kameratyöskentely sekä seinien lävitse putoamiset. Molemmat ongelmat tulevat parhaiten ilmi sokkeloisemmissa kentissä, joissa vauhtiin ei turvauduta kuin tietyissä tapauksissa. Kamerakulmaan voi vaikuttaa itsekin L- ja R-näppäimillä, sekä lisäksi myös C-tatilla, mutta manuaalisäätäminen voi aiheuttaa vielä katastrofaalisemman lopputuloksen. Pelaajat voivat vahingossa vaikkapa syöksyä vihollista päin ja menettää vaivalla keräämänsä kultarenkaat. Mikäli renkaita ei satu löytymään takataskusta lainkaan, ryhtyy kuolema korjaamaan satoaan. Siksi pelin parhaimmat hetket löytyvätkin suoraviivaisemmista kentistä, joissa hahmot pinkoilevat flipperipallon tavoin tuhatta ja sataa paikasta toiseen. Erilaisia pomotaisteluitakin löytyy kiitettävästi, ja ne tarjoavatkin simppeliä hupia ilman omaan nokkeluuteen kaatumista.
Alkuperäisversioon nähden Sonic Adventuren peruspeli ei ole siis muuttunut pätkän vertaa. Pieniä kosmeettisia parannuksia on havaittavissa, tosin suurempiin muutoksiin ei tämänkään suhteen olla ryhdytty. Pelin syövereistä löytyvät uudistukset eivät oikeastaan oikeuta pelin hieman rehvastelevaa nimeä, vaikka 60 uutta tehtävää ja tusina Game Gearin vanhaa Sonic-klassikoa riittävät pitämään innokkaimmat pelaajat televisioruudun ääressä astetta pidempään. Vaikka kaiken löytämiseen kuluukin useita tunteja, palkkio ei ole aina kaiken vaivan arvoinen. Sonic-fanaatikot saattavat tuntea olonsa kotoisaksi, mutta muille loppujen lopuksi jää käteen melko tarpeettomia nippelibonuksia.
Hieman kyseenalaiseksi jää myös pienten Chao-otusten kasvatuksen hyödyllisyys. Näihin veijareihin pelaajat törmäävät erityisissä Chao-huoneissa, joita matkan varrella tulee vastaan parisen kappaletta. Kuoriuduttuaan heitä voi kouluttamalla ja ruokkimalla kasvattaa vauvasta aikuisuuden kynnyksen yli. Huolellisella työllä Chaoista voi muokata vaikka ties minkälaisia kasvatteja, mutta harvemmin television ääressä jaksaa leikkiä uudenlaisella Tamagotchilla. Siksi omat otukset voidaankin siirtää GameCuben Game Boy Advance -linkkikaapelin avulla taskukonsolin ruudulle jatkamaan elämäntaivaltaan. Samalla päästään kokeilemaan muutamaa mukiinmenevää minipeliä, joissa voi hankkia lisää valuutan virkaa toimittavia renkaita kattamaan kasvatukseen meneviä kuluja. Jotta GBA:lla tehdyt saavutukset jäisivät talteenkin, on masiinasta löydyttävä joko Sonic Pinball Party- tai jompikumpi Sonic Advance -peli. Tietenkin Chaot ja renkaat voidaan siirtää takaisin GameCube-versioon ennen taskukonsolin virran katkaisemista.
Homma hanskassa, hanskat hukassa
Dreamcastin aikoihin Sonic Adventure oli kenties ihan toimivannäköinen ulkoasunsa suhteen. Sonic DX:n pienenpienestä ehostuksesta huolimatta kokonaisilme on auttamattomasti vanhentunut. Vaikka täysin toivottamasta tapauksesta ei olekaan kyse, on söpön pelimaailman yksityiskohdat melko vaatimattomat. Alueet eivät ole kovinkaan laajoja, eikä niiden suunnittelutyökään aina jaksa vakuuttaa edellä mainittujen kameraongelmien takia. Pelihahmot ovat suhteellisen edustavan näköisiä, vaikka liikkeet ja kasvoanimaatiot ovat kehitetty ehkä liiankin humoristisella otteella. On kuitenkin hieman harmillista, ettei kehittäjiltä ole löytynyt tarpeeksi vaivannäköä klassikon päivittämistä uuteen uskoon, GameCubesta kun löytyisi tehoja huomattavasti enemmän. Tämän tiedon valossa rupeaakin ihmetyttämään, miten ruudunpäivitys onnistuu laskemaan vähän väliä pelin aikana, kun alkuperäisessä versiossa tätä ongelmaa ei juurikaan esiintynyt.
Uudemmanpuoleisissa Sonic-peleissä turvaudutaan jostakin käsittämättömästä syystä rokkipainotteiseen musiikkitarjontaan, mikä ei todellakaan tunnu iskostuvan pelin luonteeseen. Tietenkin asiasta voi olla montaa eri mieltä, mutta alkuintron suhteellisen tarttuvaa rytmiä lukuun ottamatta musiikki raastaa hermoja käsittämättömällä tavalla. Juonta kuljettavissa välipätkissä äänityöskentely jää ikävästi laulunsanojen ja kitaranvingutusten alle, tosin tietyssä mielessä tämä ei haittaa tippaakaan. Dialogi ja äänityöskentely ovat nimittäin tasoltaan musiikkipuoltakin kehnommassa jamassa, mikä osittain jopa pilaa klassikkohahmojen viehätystä. Audiomaailman loppuantikaan ei onnistu nostamaan tasoa ylöspäin, joten pelin Dolby Pro Logic II -tukikin tuntuu menevän kokonaan hukkaan.
Sonic Adventure DX: Director’s Cut on hieman ristiriitainen pelipaketti. Kehittäjien päätös jättää suuremmat uudistukset kokonaan pois suunnitelmista on kieltämättä pettymys, sillä lopputulos on täysin samanlainen kokemus kuin usean vuoden takainen Dreamcast-versiokin. Siksi sitä on hieman hankala suositella alkuperäisen omistajille ja nykypäivän laatutasoa vaativille pelaajille. Mikäli nimike ei ole entuudestaan tuttu ja haluat tehdä pelihistoriallisen aikamatkan, voi se tarjota rattoisaa puuhasteltavaa hieman pidemmäksikin aikaa. Vaikka rahaa voi tuhlata huomattavasti turhempiinkin asioihin, Sonic DX ei tuo täysihintaisena vastinetta koko rahalle. Silti suosittelen pelin testaamista, sillä vioistaan huolimatta se voi yllättää vauhdikkaalla vetovoimallaan.
