Ensimmäinen osa jätti suuresta hypestään ja täysiä pisteitä hipovista arvosteluistaan huolimatta kylmäksi, meno oli jotenkin.. tylsää. Sujuvaa ja näyttävää, mutta tylsää. Odotukset eivät siis olleet kovin korkealla kun peli alkoi - samaa kehuttua, mutta silti niin monesti nähtyä räiskintää tiedossa?
Mutta toisin kävi: jo parin tunnin pelailun jälkeen oli selvää, että Epic on korjannut suurin piirtein kaiken mikä ensimmäisessä osassa puudutti. Mtaisemat ovat komeita ja ennen kaikkea VAIHTELEVIA, vastustajilla on lukuisia uusia kikkoja käytössään ja jopa juoneen on panostettu riittävästi tämän genren peliksi. Aivan loppua kohden meno hieman puutuu suojasta suojaan hyppelyksi, mutta varsinkin keskivaiheilla ikimuistoiset kohtaukset seuraavat toinen toistaan kuin liukuhihnalta. Välillä ruutua täytyy tuijottaa suu auki - pitääkö minun taistella TUOTA vastaan? Enpä olisi uskonut Epicin peliltä! Vaikeustaso kannattaa suosiolla säätää Hardcorelle - ei ole liian vaikeaa edetä yksinkään, mutta tunnelmaa löytyy aivan erilailla kuin Normalilla. Kampanjan ainoa heikkous oli lopun lässähtäminen, mutta kai tämäkin lukeutuu nykyään niin suositun trilogia-ajattelun kiroihin.
Kun moninpeli toimii, se on pirun hauskaa. Sääli, että varsinkin vs. muotojen kohdalla tämä toimiminen on satunnaista, ellei jopa harvinaista. Pitäisi ilmeisesti hankkia enemmän oikeita kavereita, ettei tarvitsisi keskenkasvuisten, aina ennenaikojaan quittaavien teinien kanssa lagihelvetin keskellä pelata.
Vuoden pakko-ostos Xboxille. Myös niille, joille ykkösosa ei aivan "kybällä iskenyt".
Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!
Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!
Kirjaudu kommentoidaksesi
Pelin tiedot
Vierailija-arvostelu:
Arvosteltu versio: