Vastuuvapaa lausunto: Hypetystä oli tasan nolla, DigiExpo oli tarpeeksi kiltti ja sain pelin erikoispainoksen halvalla joten ennakko-odotuksia ei oikein ollut. Hassusta mieltymyksestä sarjaa kohtaan ei siis ole kyse.

= Se kaikki alkoi unesta =
Sinulla on pitsa. Siihen on laitettu kaikenmaailman herkkumausteita ja täytteitä siihen päälle mistä vain voisit tykätä ja palvoa talossa sekä puutarhassa täysipäiväisesti. Ja koko setti laitetaan uuniin. Noin kahdenkymmenen minuutin kuluttua siitä pitäisi tulla jotain hienoa, eeppistä, mielenräjäyttävää.

Valitettavasti Kingdom Hearts Birth by Sleepistä tulii kyseenalaisen hienoa, epäilyttävän eeppistä ja mielenräjäyttävää sontaa.

Peli sijoittuu tarinan mukaan ennen Kingdom Hearts ykköstä useampaa vuotta takaperin mikä antoi tekijöille täysin vapaat kädet tehdä haluamansa silti pitäen rankimmatkin Sora-fanit tyytyväisinä. Käytännössä pelaajalle annetaan uutta sisältöä millä ei tosin ole käytännössä mitään merkitystä pelin päättyessä sillä käteen jää vain miksi japanin yksinoikeus -pelissä Kingdom Hearts 2 Final Mixissa oli se outo haarniska keskellä ei-mitään mikä käytännössä tappoi kylmästi jokaisen vastaantulijan. Ja ettei vedellä sitten KH kolmosen kohdalla huulet pyöreänä outojen hahmojen läsnäolosta.

= Tuttua... (liian) turvallisena. Ja yksinkertaisena. =

Pelaaja viedään läpi Disney -maailmojen. On Tuhkimoa, on Lilo & Stitchiä. On Lumikkia ja ainaista Herkulesta.

Ensimmäisiin prinsessa -maailmoihin joihin mm. Tuhkimot sun muut kuuluvat nähdään aina jonkun olevan kaulaansa myöten lirissä. Joku pitää aina saattaa tiettyyn pisteeseen ja tämä nokkelasti kirottiin koko kolmikolle mistä ei allekirjoittanut oikein riemastunut, ainakaan Lumikin saattamisessa.

Samalla kun iloitaan Polle Koninkauluksen jälleen näkemistä myös pelaamasi hahmot jaksavat papattaa pimeydestä ja miten valo voi pelastaa blablablablabla. Joskus tämä ottaa itsellänikin päähän, minähän yleensä kestän kliseisen sonnan. Mutta en tänään.

Maailmojen suunnittelussa ja läpäisyssä ei ole oikein hurraamista. Noin 90 % ajasta hakataan vihollisia, mennään suoraan ja vain toiseen pisteeseen, hakatakseen lisää vihollisia. Sitten pitääkin jo palata takaisin lähtöpisteeseen ja laittaa pomo vastus kuriin.

Disney Town päästää helpolla, jos tykkää minipeleistä. Fiksusti kaupungista löytyy useampi minipeli pelattavaksi joten jokaisella läpi peluulla on aina eri minipeli vastassa. Näin muuten se on paikasta toiseen menemistä vihollisten kurmottamisen lomassa.

Mihin katosivat puzzlet, hieman vaivalloisempi ympäristö? Kaikki tuo on vielä melko nopeasti läpäisty ellet ole alle 10-levelinen jolloin taistelukohtauksiin täytyy laittaa muutakin kuin Attackin rämppäämisen koreografiaa.

Videopätkiäkin on odotetusti paljon, peli jopa tarjoaa teatteri tilan niitten uudelleen katsomiseksi pelin läpäistyä. Data Install tulee kuitenkin todelliseen tarpeeseen jos haluaa edes päästä yhteen sellaiseen alta kahdenkymmenen sekunnin.

Uuden teatteri tilan lisäksi myös ensimmäistä kertaa Japanin ulkopuolella asustelevat oliot saavat kokea Kingdom Heartsin todellisen karvaan kalkkinsa, Kingdom Hearts 2 Final Mixissa debytoinut Critical Mode tarjoaa Proud Modeakin vaikeampaa elämystä, mistä olin henkilökohtaisesti mieluissaan.

= Eivät asiat tosin niin pahasti ole =

Moninpeli ja siihen sisältyvät minipelit ovatkin pelin todellinen pihvi. Kavereitten kanssa on paljon mukavempi mättää toisiansa, ajaa kilpaa ja pelata lautapelejä. Myös yhteistyökin onnistuu, joten vihamiehiin ei ole pakko tyytyä. Rumble Racing -ajelukin saadaan pelattavaksi kun radat tunnistetaan ja jarru otetaan parempaan käyttöön.

Yhdistämällä muitten pelaajien kanssa hyödynnetään myös D-Linkiä mikä on kutsuloitsujen vahva vaihtoehtoinen pelillinen ratkaisu. Muitten pelaajien kanssa kommunikointi mahdollistaa kyseisten pelaajien sen hetkisen command deck -setin lataamisen mitä voi taas sitten hyödyntää yksinpelissä sikälimikäli kaveri ei ole pelannut päin metsiä. Myös Finisher -komentoja voi myös päivittää näinkin helposti. Hyvä vetonaula moninpelille vaikka itse sanonkin.

Yksi varsin mielenkiintoinen ominaisuus pelissä onkin eri taikojen ja erikois iskujen yhteensulattaminen. Leikkimällä fyysikkoa ja kemistiä sen kymmenen sekunnin pelaajat voivat sulattaa kaksi taikaa tai fyysistä magiaa yhteen tehden niistä mitä eriskummallisimpia liikkeitä. Kaksi tulitaikaa (Fire) on yhtä kuin Fira. Lisää siihen kristallia, saat myös kaupan päälle liitettyä taidon mikä lyhentää pakkasi sisällön uudelleen latautumista.

Tästä tulikin mieleen Deck Commandin ihanuus. Kahdeksan paikkaa ja ne pitäisi täyttää magialla, iskusarjoilla ja esineillä. Parannustaikoja voi vaikka laittaa pari kappaletta, sitten vähän miekalla leikkimistä Quick Blitzin ja Sonic Bladen muodossa. Laita vielä lesoaminen ja johan alkaa pakka olla täydellinen. Kaikki komennot esineitä lukuunottamatta latautuvat yhä uudelleen ja uudelleen. Ei siis olla aivan poski kaulassa kesken kamppailun jos vain varaa itselleen aikaa.

Aikaa tosin pitää varata itse läpipeluuseen, kolme hahmoa plus päättävä episodi mikä laskee esiripun takaisin alas tämän näytöksen jälkeen. Pentti Perus Pelaajalla saattaa upota 8-12 tuntia per hahmon tarina.

Kolme pelattavaa hahmoa onkin aikamoinen plussa, sillä vaihtelua piisaa... jonkin verran. Terra ja hänen hitautensa tekee hänestä helpomman maalitaulun kun ei voi kuperkeikkailla ympäri areenaa selvitäkseen hengissä.

Idioottimaisuuteni takia tykästyin juuri siihen hahmoon jolla on helpointa ottaa turpaan koko pelissä.

= Mutta sitten mentiin päin helvettiä =

Sitten alkaakin tämä todellinen Birth by Shit saarnaus. Pelin läpäistyä Critical -tilassa 1-levelisenä tämä tulee kokemuksesta, eivätkä kohtaamani suuttumisen aiheet tietysti miellyttäneet.
Näin vihjailevan sadistisesti pelaaja ei tee loppua kohden kuin ehkä yhden pikselin verran vahinkoa, mikä pidentää matseja aika orjallisesti.
Asiaa ei yhtään edes-auttanut se, että PSPni tykkää sammua levyllisten pelejen kanssa toisinaan aivan sattumalla. Kerran päästin pari kyyneltäkin kun oltiin viimeisellä suoralla ja kone sammui. Voitte vain kuvitella sitä vatutuksen, vihan määrää.

Block. Kyllä. Block on yksin pelin surkeammasta päästä. Ennen torjumisesta oli jotain todellista hyötyäkin, sillä oikeasti saattoi suojata itsensä mikäli ei yksinkertaisesti ehdi alta pois tai jos se on ainut tapa suojata itsensä. Nyt siitä oli enää ammuksien takaisin lähettämiseen. Block on silloinkin niin riski-altista paskaa sillä hahmosi jäätyy siihen moneksi sekunniksi ja vaikeammilla vaikeusasteilla tämä ylittää kuoleman sallitun rajan aivan liian suurella harppauksella.

Toisaalta, miksi torjua kun sinulla on analogi tikku ja neliö nappi minkä avulla voit väistää kaiken mahdollisen? Ventusilla ja Aqualla on kärrynpyörät ja kuperkeikat, joita pelissä rämpätään armotta tuhansia ja taas tuhansia kertoja vain ollakseen kohtalaisesti turvassa. Tätä ei totta vie pystynyt aiemmin huoraamaan ilman seuraamuksia. Nyt peli suorastaan vaatii väistöliikkeen jatkuvaa syöttöä, muissa peleissä se ei tuntunut pakko pullalta mikä tekin niitten käytöstä mukavaa.

Ruudunpäivitys, tuo pelaajan rutto mistä ei välttämättä pääse eroon sen iskettyään. Data Install ja kiihdytetyt prosessorit, ja silti peli onnistuu pudottamaan meiningin käsistään toisinaan.

Useimmiten kun on vähän enemmän porukkaa, meno hyytyy. Ja kun meno hyytyy, hyytyy myös napin painalluksetkin. Tämä on osittain anteeksi annettavissa moninpelissä, mutta siellä peli de-synkronoi pelaajat samasta pelistä mikä on todellinen pelinpilaaja.

Kameraa saa paikata puolet ajasta mikä syö pelaajan työntekoa aivan liian paljon. Jotta saadaan oma linja pysymään, kameran on aina parasta seurata selän takana. Liian usein olen päätynyt paikkaamaan tätä ja joskus lukituskin elää omaa elämäänsä ja poistuu pelistä ihan itsestään, mikä todella pilaa ankaran suorituksen. Tämä ei yksinkertaisesti ole anteeksi annettavissa.

Ilmakamppailu on lähes olematonta, joten onkin ehkä loogista ettei Aerial Recovery -taitoa pelattavat hahmot ikinä opikaan. Se kuitenkin kostautuu viimeistään siinä vaiheessa kun ja jos yrität pelin vaikeinta lisäpomotaistelua kun niistä halvatun komboista ei yksinkertaisesti pääse pakoon ilmassa. Pelin kamppailu systeemi vaikuttaakin KH ykkösen ja kakkosen välimaastolta.
Ykkösen maa-peluu, CoMin pakka -systeemi ja kakkosen vihollisten sadistiset kombot.
Ja niistä komboistakaan ei välttämättä selviä vaikka olisi asianmukaiset taidot käytössä. Kombojen lopun ja hahmon palautumisen välillä löytyy kuoleman framet mitkä takaavat pelaajalle kuoleman jos vihollinen sattuu eksymään nurkille.

Näin hieman kosmeettisempaa, jotkut hahmot näyttävät myös enteilevän tutuilta verrattuna aiempiin hahmoihin.

= Se kaikki päättyi herätykseen =

Ihmettelenkin siis miten pahasti Square-Enix oli onnistunut pilaamaan pelin niin monella saralla, pelattavuus on 80 % hanurista ja vain moninpelillä ja musiikilla saa jotain muutakin irti kuin ne omat hahmomieltymykset. Tykkäsin kuitenkin pelin pelaamisesta kohtalaisesti, juoneton Mirage Arena -tila pelasti paljon sillä sen pelaaminen ei haitannut tarinan etenemistä ollenkaan, vastassa oli hurjempaakin hurjempaa settiä ja vielä kaveritkin mahtuivat mukaan.

Sanoisinkin moninpelin olevan pelin pihvi, pahvi ja suola näin pitkällä tähtäimellä, tarinan päätyttyä ei hirveästi muuta jääkään käteen ellei Disney Townin minipeleihin innostunut.

Alkuiseen pitsapohjan surkeaan kohtaloon vetoankin, että jos pitsan pohja on surkea, onko täytteillä ja niitten laadulla oikeasti mitään väliä jos koko höskä hajoaa käsiin uunista otettua?

Birth by Sleepillä on surullisen surkea pitsapohja, täytteistä saisi niin paljon enemmän irti jos itse pohja olisi parempi. Kyseessä on kuitenkin sarjan PSP-debyytti, mutta sitä saatiin odottaa se hyvä neljä vuotta sekin pelin ilmi-antamisesta eikä kyseessä ole Square-Enixin ensimmäinen PSP-otos joten palaan jälleen ihmettelemään miten tämä pitsa pohja hajosi käsiin.

Import on avannut uusia ovia. Japanin yksinoikeus Kingdom Hearts: Birth by Sleep Final Mix on se viimeinen naula arkkuun kolmen Keyblade -nuorukaisten seikkailun saralla mikä lyö lukkoon koko esityksen minkä jälkeen loppu on historiaa. Allekirjoittanut toivookin sisällään pelin korjanneen edes joitain aiemmin mainittuja vikoja jotta pelistä pystyisi paremmin nauttimaan.
Muutama lisäpomo taistelu ja uusi Secret Episode varmasti viihdyttävät aikansa mutta vain aika näyttää. Jää siis nähtäväksi syntyykö unesta jotain parempaakin.