Putkimiehistä on moneksi
Urheileminen on hyvästä, sen tietävät jopa Nintendo-maskotit. Täten voimme nauttia heidän rehkimisensä hedelmistä mukavasti laiskanlinnan pohjalta GameCube-ohjain kourassa. Mikroautoilusta ja golfista on luontevasti siirrytty tenniksen kiehtovaan maailmaan, jossa pelaajia pompotellaan yhtä paljon kuin itse kellertävää palloakin. Mario Power Tennis on edellisten putkimiesurheilupelien tapaan tarkkaan suunniteltu kokonaisuus, jonka pastellivärimaailman alle on piilotettu näppärä ja kilpailuhenkinen pelimekaniikka.
GameCube-versio jatkaa pitkälti Nintendo 64:llä nähdyn Mario Tenniksen jalanjälkiä, mikä ei suinkaan ole huono asia - tituleerattiinhan tämä sukupolven takainen tuotos Virtua Tenniksen ohella lajityypin tuolloiseen parhaimmistoon. Vaikka uutuusosa sisältää sarjan tavaramerkeiksi kiteytyneet hulluttelukentät ja sekoilupelimuodot, pääpaino pysyy kuitenkin peruspallottelulla. Tarjolla olevat turnaukset ovatkin yksinpelin suola, mutta Mario Power Tennis on kuitenkin elementissään moninpelinä. Tarjolla on niin näytösotteluita kuin minipelien virkaa toimittavia erikoispelejäkin. Peli-iän pitkittämisen kannalta on tärkeää, että lähes jokaista pelimoodia tahkoamalla peliin aukeaa aina jotakin uutta ihmeteltävää.
Oman lusikan soppaan tuovat hahmokohtaiset hyökkäys- ja puolustuslyönnit, eli niin sanotut voimalyönnit. Puolustuslyönnillä osutaan pelaajasta kaukanakin olevaan palloon sataprosenttisella varmuudella ja hyökkäyslyöntien iskuvoima on suorastaan räjähtävä. Näiden käyttö on tosin aina hieman kaksipiippuinen juttu, sillä molemmat saattavat jättää aukon puolustukseen, mikäli vastapuoli onnistuu nopeassa vastaiskussa. Voimalyönnit käynnistävät ruudulla lyhyitä animaationpoikasia, esimerkiksi Mario vaihtaa mailansa suureen moukariin ja Diddy Kong pärähtää rakettirepulla pallon perään. Toistuvien pätkien katselu alkaa kuitenkin pidemmän päälle puuduttamaan, etenkin jos oma mestarillinen harhautussuunnitelma torjutaan puolustuslyönnillä.
Vaikka perusotteluissa ja -turnauksissa on jo tarpeeksi vastusta nostamaan hien pintaan, voi taitojaan koetella niin sanotuissa kikkaotteluissa. Näiden houkuttimina ovat merkilliset erikoiskentät, joissa pelaajien suorituksia sabotoidaan häikäilemättömästi. Viidakkokattauksessa kentällä saattaa vilistää pieniä krokotiilejä puremassa ja hidastamassa pelaajia, kun taas Wario-tehtaan kenttä on sijoittettu liikkuville liukuhihnoille. Hauskoista ideoista huolimatta ruudulle mahtuu yleensä sen verran vilinää, että huomio kiinnittyy helposti muuhun kuin pallon seuraamiseen - pahimmissa tapauksissa perässä pysyminen on jopa mahdotonta välkkyvän väriloiston keskellä. Tämä pätee osittain myös rengas- ja esineotteluihin, joissa lisäpisteitä kerätään moodista riippuen joko lyömällä pallo renkaiden lävitse tai turvautumalla tähtien ja banaanien kaltaisiin aseisiin.
Kaikesta huolimatta erikoisempien otteluiden parissa on paikoitellen ihan mukavaa irtaantua rutiininomaisemmasta arjesta, mikä onnistuu myös tennis-aiheisten minipelien avulla. Mukana on monenmoista tehtäväkattausta, kuten maalausten värittämistä, mustakalahirviön kanssa ottelemista ja Shine-tähtien puhdistamista. Päästäänpä minihauskanpidossa myös taistelemaan pommeja viskelevää Mecha-Bowseria vastaan ja keräämään kolikoita erittäin retro-henkisessä maisemakattauksessa. Kuten arvata saattaa, nämä eivät ole kovinkaan pitkäikäisiä lisäyksiä, mutta neljän hengen voimin niistä saattaa irrota hupia ainakin muutamaksi kerraksi.
Hauskan ja helposti opittavan pelimekaniikkansa ansiosta Mario Power Tennis ansaitsee paikkansa moninpeli-iltojen huumassa. Kuten Mario Kart: Double Dash!! ja Mario Golf: Toadstool Tour, myös Mario Power Tennis on yksinpelinä harmittavan lyhytikäistä kulutusjuhlaa useista pelimuodoistaan huolimatta. Vaikka moodeja kuinka paistaisi voissa, kyse on loppujen lopuksi saman idean kierrättämisestä kerta toisensa jälkeen. Tämä ei suinkaan tarkoita sitä, etteikö peliä jaksaisi pelata yksikseenkin. Se vain sattuu olemaan yksi niitä pelejä, jotka toimivat parhaiten vähintään yhden kilpailuhenkisen kaverin huutaessa korvanjuuren vieressä äänensä käheäksi.
