"Black Hole coming again!"
Aina silloin tällöin jostain – lähinnä Japanista – ilmestyy peli, joka poikkeaa täysin valtavirrasta. GBA:lla tällaisia olivat Wario Ware, sekä viime vuonna ilmestynyt Advance Wars. Wario Ware hämmästytti silkalla outoudellaan, AW taas upealla suunnittelullaan ja toteutuksellaan. Mistään varsinaisista outouksista ei AW:ssa voitu puhua, mutta japanilainen suunnittelu paistaa kirkkaasti läpi myös sen jatko-osasta. Sodasta on tehty kiva juttu, ja kaatuneet ovat vain hidaste matkalla voittoon.
Advance Wars 2: Black Hole Rising (kyllä, nimi vaikuttaa aluksi täysin järjettömältä) jatkaa siitä, mihin ykkösosan juoni loppui. Paha Black Holen armeija tavoitteli maailmanvaltaa kuvitteellisessa Wars Worldissa mutta epäonnistui. Nyt se on palannut yrittääkseen uudelleen, eikä tätä voida taaskaan sallia. Vaikka ensimmäinen Advance Wars olisikin jäänyt väliin, ei kakkososan juonesta menetä mitään, sillä taustatarina selitetään pelin alussa.
Söpöilysotaa
Vain japanilaiset osaavat risteyttää sotapelin ja söpöilyn – vieläpä onnistuen siinä. Vaikka pelin yleisilmettä on vakavoitettu hieman ensimmäisestä osasta, on grafiikka silti iloisen värikästä ja päähenkilöt kirkassilmäisiä nuoria täynnä taistelutarmoa. Vaikka sota on julmaa ja taistelut käydään tuli- ja joukkotuhoasein, on päähenkilöillä hymy herkässä. Jos Advance Wars olisi täysiverinen sotastrategia, söpöily ei sopisi siihen alkuunkaan, mutta tällaisenaan se kuvaa hyvin pelin yksinkertaisuutta ja helppoa opittavuutta. Perusteet opitaan helposti, mutta niiden oikeaoppinen soveltaminen on kovan harjoittelun takana.
Advance Wars on edeltäjänsä tavoin vuoropohjainen strategiapeli. Jokainen maa liikuttaa vuorollaan joukkojaan, toisten maiden katsellessa sivusta. Vuorojen kestoa ei ole rajoitettu, joten taktiikoita voi miettiä tovin jos toisenkin ilman mitään kiirettä. Jokaista vuoroa kannattaakin miettiä tarkasti, sillä siirrot ovat peruuttamattomia. Hätäilemällä ei saavuteta yhtään mitään. Pelin hitaan tahdin ja taktiikan tarkan hiomisen seurauksena taistelut voivatkin kestää jopa toista tuntia. Peliä pelataan ylhäältä kuvatulla kartalla, jossa kaikki yksiköt ovat vain yksinkertaisia pelinappuloita. Kun kaksi niistä aloittaa taistelun, siirrytään sivulta kuvattuun näkymään, jossa hyökkääjä räiskii minkä ehtii ja puolustaja ampuu takaisin taistellen hengestään. Eri maiden joukkojen ulkonäölliset erot erottuvat tässä näkymässä selkeästi. Erityisesti silmiäni miellytti Yellow Cometin vanha japanilaistyylinen varustus. Liikkumis- ja taisteluanimaatiot saa pois päältä, mutta tämä syö pelin tunnelmaa uskomattoman paljon.
Taistelua maalla, merellä ja ilmassa
Pelin yksiköt on jaettu kolmeen tyyppiin: maa-, meri- ja ilmayksiköihin. Uusia maayksiköitä tuotetaan tehtaissa, ilma- ja meriyksiköt rakennetaan vastaavasti lentokentillä ja satamissa. Vahingoittuneet laivat voidaan korjata vain satamissa ja lentokoneet vain lentokentillä, mutta maayksiköitä voidaan korjauttaa tehtaiden lisäksi myös oman maan omistamissa kaupungeissa. Jokaisella yksiköllä on rajattu määrä polttoainetta, jonka kulutettuaan se jämähtää paikalleen odottamaan apua. Koska lentokoneita ei voida jättää pilven reunalle norkoilemaan ne putoavat tylysti alas polttoaineen loputtua. Myös ammusten määrä on rajattu, eli yksiköitä ei voi jättää oman onnensa nojaan ikuisiksi ajoiksi. Varusteita voidaan täydentää kaupungeissa, mutta niitä on myös mahdollista tuoda miehistönkuljetusvaunulla tarvittuun paikkaan.
Yksiköiden valmistaminen maksaa rahaa, jota saadaan hallussa olevista kiinteistöistä. Jalkaväki voi vallata neutraaleja ja vihollisen kapunkeja. Niistä saattaa joskus löytyä karttoja lisätehtäviin, joista voidaan ansaita uusia yksiköitä. Jokaisella yksiköllä on etunsa ja haittansa, minkä vuoksi kaikkia on opittava käyttämään oikein. Esimerkiksi teloilla liikkuvat yksiköt ovat kuin kotonaan niin teillä kuin metsissäkin, jotka rajoittavat renkailla liikkuvien yksiköiden liikkumista huomattavasti. Maasto ei tietenkään vaikuta lentävien yksiköiden liikkumismatkaan millään lailla, ja tämän takia ne ovat elintärkeitä joukkojen kuljetuksessa. Jalkaväki voidaan vaikka lennättää kulkua rajoittavan meren yli, kun taas raskaiden yksiköiden, kuten tankkien on tyydyttävä vesillä liikkuvaan kuljetukseen.
Maasto vaikuttaa yksiköiden liikkumisen lisäksi myös taisteluihin. Eri maastotyypit antavat yksiköille erilaista suojaa, ja täysin suojattomalla tiellä liikkuvat yksiköt voivat toisaalta liikkua nopeasti, mutta ovat toisaalta hyökkäyksen sattuessa täysin alttiina tulelle. Maasto vaikuttaakin hyvin paljon sopivimman etenemisreitin valintaan. Kuten arvata saattaa, isommat yksiköt tekevät isompaa vahinkoa. Ne ovat kuitenkin paljon kalliimpia kuin muut, eikä aina ole mahdollista säästää kahden pikkutankin hintaiseen jättitankkiin. Kaikkein kalleimman ja tehokkaimman yksikön rakentaminen ei siis ole mikään itsestäänselvyys, vaan tilanne sanelee ehdot. Tehokkaimmat yksiköt ovat yleensä myös niitä hitaimpia: vaikka raskaasti varustettu jalkaväki voi tuhota jopa tankkeja, se liikkuu paljon hitaammin kuin kevyesti varustettu.
Ryminää reisitaskussa
Taisteluissa voidaan hyökätä suoralla tai epäsuoralla tulella. Muun muassa tankit, autot, lentokoneet ja jalkaväki käyttävät suoraa tulta, tykkipatterit ja ilmatorjuntaohjukset taas epäsuoraa. Suora tuli on tehokkaampaa, mutta sen aikana vihollisella on mahdollisuus vastahyökkäykseen. Epäsuoraa tulta voidaan käyttää turvallisen matkan päästä, mutta sillä hyökkäävät yksiköt eivät voi enää liikkua saman vuoron aikana.
Yksinpelin kantava voima on tarinaa kuljettava kampanja, joka on jaettu viiteen mantereeseen. Kampanja alkaa Orange Starin mantereelta, joka on käytännössä vain pelin saloihin perehdyttävä harjoitusrata. Tämän jälkeen päästään sotimaan kahdella seuraavalla mantereella, joiden läpäisy avaa lisää pelattavaa. Neljä ensimmäistä mannerta on jaettu kahdeksaan tehtävään, joilla on omat läpäisyehtonsa. Ne vaihtelevat kaikkien vihollisten tuhoamisesta puolustustehtäviin, mutta joitain erilaisiakin tehtäviä on. Joka mantereen tavoitteena on taistella tiensä Black Holen rakentamalle tehtaalle ja tehdä se toimintakyvyttömäksi. Kaikkien tehtävien läpäisy ei kuitenkaan ole pakollista tehtaan kimppuun pääsemiseksi.
Advance Wars on kevytstrategia, mistä kielii muun muassa se, että suurimmassa osassa tehtävistä vihollisen tilanteesta tiedetään kaikki joukkojen sijainnista ja kunnosta jopa rahamäärään. Poikkeuksen muodostavat Fog of War –tehtävät, joissa yksiköiden näkökenttä on rajattu, eikä pelaaja tiedä vihollisen tilanteesta yhtään enempää kuin taistelussa riehuvat yksiköt. Jokaisella maalla on kolme Commanding Officeria, joista pelikin käyttää lyhennystä CO. Ne ovat nimensä mukaisesti komentajia, jotka käskyttävät joukkoja taisteluissa. Jokaisella CO:lla on heikkoksiensa ja vahvuuksiensa lisäksi kaksi erikoisvoimaa, Power ja Super Power, jotka voivat esimerkiksi korjata kaikkia kentällä olevia yksiköitä tai kasvattaa niiden hyökkäystehoa ja liikkumismatkaa. Super Powerin vaikutus on sama kuin Powerilla, se on vain tehokkaampi. Erikoisvoimaa voi käyttää vasta, kun taistellessa latautuva energiamittari on täynnä. Puolustaminen lataa sitä tehokkaammin kuin hyökkääminen. Tehtäviin on yleensä määrätty ennalta jokin CO, mutta joissain sen voi valita itse. Tietyt tehtävät pelataan usealla CO:lla samaan aikaan. Pelin suurin suunnittelumoka löytyykin näistä liittolaistaisteluista. Yhteispelin ainoat edut ovat vihollisen mätkiminen kahdella armeijalla, sekä se, etteivät liittolaisten joukot tuki omia etenemisreittejä. Muutoin armeijat ovat täysin itsenäisiä. Ne eivät voi korjata toistensa joukkoja tai käyttää toistensa tehtaita, lentokenttiä tai satamia. Liittolaiset eivät edes voi jakaa rahavarojaan yhteiseen käyttöön, saati sitten antaa joukkojaan toistensa komennettaviksi. Tämä ei pilaa peliä täysin, mutta armeijoiden yhteistyö olisi silti saatu toteuttaa jollain lailla järkevämmin. Myös vihollisen tekoäly kummastuttaa toisinaan suuresti. Välillä vastapuolen CO on juonikas kuin mikä, mutta toisinaan tuntuu siltä, ettei se muista tehtävän tavoitetta lainkaan. Esimerkkinä tehtävä, jossa oli puolustettava omaa tukikohtaa: sen sijaan että vihollinen olisi pyrkinyt kaikin voimin tukikohtani kimppuun, sen joukot jäivät matkan varrelle tuhoamaan yksiköitä, joista sille ei olisi tosiaankaan ollut mitään haittaa.
Pitkäikäistä hupia
Äänimaailma koostuu muutaman taisteluäänen lisäksi jokaisen CO:n tunnusmusiikista. Hyvisten musiikki on tarmokasta ja pirteää, kun taas Black Holen vuorojen aikana soi synkkä musiikki. Vaikka erilaisia efektejä on vähän, ne eivät toistu niin usein, että alkaisivat ärsyttää. Äänet voikin pitää hyvillä mielin päällä koko ajan.
Vaikka kampanja olisi ohi, on Advance Wars 2:ssa vielä paljon pelattavaa. War Roomissa on 30 yksinpelihaastetta, joista on aluksi valittavana vain parikymmentä. Lisää haasteita voidaan ostaa kampanjatehtävistä saaduilla pisteillä. War Roomin lisäksi tietokoneesta, samoin kuin muista ihmispelaajistakin voidaan ottaa mittaa VS. Moden moninpelikartoilla. Samaa peliä voi pelata jopa 4 pelaajaa. Puuttuvat ihmispelaajat voidaan korvata koneilla. Moninpeli onnistuu jopa yhdellä GBA:lla: kun vuoro on ohi, annetaan konsoli eteenpäin seuraavalle pelaajalle. VS. Modessa voidaan käyttää valtavan moninpelikarttavalikoiman lisäksi myös War Roomin karttoja. Jos nekään eivät riitä, löytyy pelistä mahdollisuus omien karttojen suunnitteluun. Kotitekoisia karttoja mahtuu pelin muistiin kerralla kolme ja niitä voi vaihdella kavereiden kanssa linkkikaapelin välityksellä.
Advance Wars 2 on todella addiktoiva kevytstrategia, joka pitää otteessaan aina loppuun saakka. Jo pelkässä kampanjamoodissa on pelattavaa kymmeniksi tunneiksi, ja War Room vain pitkittää nautintoa. Vaikeusaste on välillä naurettavan alhainen, välillä taas tehtäviä on puserrettava otsa hiessä. Peli ei kuitenkaan missään vaiheessa ole mahdoton. Erinomainen peli, jonka lähes loputon uudelleenpeluuarvo ja valtava määrä karttoja pitävät mielenkiinnon yllä taatusti pitkään. Lisää tällaista, kiitos.
