Takaa-ajosta öisille kaduille
Joulun 2003 alla ilmestynyt Need For Speed Underground osoittautui pukinkontin yllätyshitiksi. Sarjan uusi ilme, jossa ylikäytetty poliisi ja rosvo -asetelma vaihtui viileään katukilpailemiseen tuntui iskevän pelaajiin, ja uudenlainen Need For Speed meni hyvin kaupaksi kaikilla alustoilla. Kuitenkin pienikokoinen Game Boy Advance jäi ilman omaa versiota pelistä joulumarkkinoilla, mutta EA korjasi asian tuomalla heti tammikuussa Need For Speed Undergroundin myös taskukonsolille. Game Boyn julkaisu apinoi häpeilemättä emopeliä, mutta onnistuu yllättämään positiivisesti.
Need For Speed Underground luottaa sarjalle tuttuun tyyliin arcademaiseen otteeseen. Pelaajan täytyy pitää katukilpailuissa melkein poikkeuksetta koko ajan kaasua pohjassa ja ohjata autoaan mutkittelevilla teillä. Tietysti vastassa on myös muita kilpailijoita, jotka ajelevat kaduilla siinä missä pelaajakin. Mikäli he pääsevät karkaamaan liian kauas, voi pelaaja käyttää perinteisiä nitroja, joiden avulla pääsee hetken aikaa kulkemaan hurjaa vauhtia. Vauhdin nostattajia ei kuitenkaan kannata hirvittävän usein käyttää, sillä mokomien takia oman auton hallitseminen mutkissa muuttuu puolimahdottomaksi. Mistään liiallisista helpotuksista nitrojen kohdalla ei ole siis kysymys.
Pikakisoja ja mestaruustaisteluita
Yksinpelissä Need For Speed Undergroundia on siunattu kahdella moodilla. Ensinnäkin tarjolla on pikakisa, jossa pelaaja valitsee listalta itselleen auton, ja lähtee huristelemaan johonkin pelin neljästä kilpailumuodosta. Toinen yksinpelimoodi on taasen Underground, jossa pelaaja ostaa itselleen aluksi pikkurahalla auton, minkä jälkeen hän yrittää päästä katujen kuninkaaksi voittamalla vastustajat tiukoissa haastekisoissa.
Kuten pikakisatkin, myös Underground-moodi on jakautunut neljään kilpailumuotoon. Ensimmäisessä kisatyypissä ajamaan pääsee Circuit-kisoissa, joissa parin kolmen kierroksen aikana kilpailijat ottavat toisistaan mittaa. Siinä kilpailut ovat kohtuullisen pitkiä noin kolmen minuutin pyrähdyksiä, ja ne muistuttavat hyvin paljon perinteisten autopelien kisoja. Toisessa kilpailumuodossa, Sprintissä, kisat ovat taasen paljon hektisempiä ja niissä huristellaan noin puolen minuutin pätkiä. Tärkeässä osassa ovat kymmenykset, joita pyritään hiomaan pois hyvillä ajolinjoilla, eikä virheitä saa tehdä. Kolmas muoto on Drag, jossa pelaajat mittelevät reaktioajoista ja moottorivoimista. Siinä ideana on kiihdyttää auto suoralla mahdollisimman kovaan vauhtiin niin, että pelaajan huoleksi jää vaihteiden vaihtaminen. Sen lisäksi vastustajia täytyy pitää takanaan keinoja kaihtamatta eli kilpailijoiden ajolinjojen peittely on tarpeellista. Neljäs ja viimeinen kilpailumuoto on Drift. Siinä on ideana saada auto liukumaan kaduilla mahdollisimman paljon. Ruudun yläreunassa juoksee pistemittari, ja parhaiten saalista saa kartutettua pitämällä auton koko ajan liu’ussa johonkin suuntaan.
Kilpailumuotojen suuri määrä on yksi pelin vahvuuksista, ja sen avulla pelikokemus pysyy mukavan vaihtelevana sekä tuoreena koko ajan. Oikeastaan mikään kilpailumuodoista ei ole suoranaisesti huonompi kuin toinen, vaan jokaisella on omat vahvuutensa. Esimerkiksi Drag-kisat ovat mukavan lyhyitä yhteenottoja pitkien ja haastavien Circuit-kilpailujen välissä.
Muutkin kuin amikset tunettaa
Kilpailumuotojen lisäksi pelikokemukseen vaikuttaa positiivisesti myös kauppa, jossa pelaaja pääsee vierailemaan haasteiden välissä. Sieltä pelaaja voi hankkia aika ajoin autoonsa laajennuksia, jotka avautuvat ostettavaksi hyvien pelisuoritusten kautta. Esimerkiksi parempi moottori ja jouset ovat tuttua kauppatavaraa. Pelin alkupuoliskolla tavaroiden hankkimiseksi joutuu oikeasti tekemään töitä ja keräämään omaisuutta, mutta loppua kohden rahaa on vaikka muille jakaa. Tämä harmittaa hieman, sillä autoihin olisi voitu keksiä kaiken näköistä kallista pikkukivaa.
Pelkkien ominaisuuksia parantavien tavaroiden lisäksi pelaaja voi vaikuttaa myös auton ulkonäköön. Kaupasta löytyy roppakaupalla erilaisia osia, kuten etu- ja takapuskureita, joita voi ostaa kohtuulliseen hintaan. Idea on melko hyvä, ja rahaa tuleekin usein tuhlattua hienomman auton saamiseksi. Mistään suuresta silmänkarkista ei ole kuitenkaan kyse, sillä kuten arvata saattaa, masiinojen ulkonäkö ei pääse oikeuksiinsa Game Boy Advancen pienellä ruudulla.
Rehellistä?
Siinä missä Need For Speed Underground miellyttää, osaa se myöskin joiltain osin vihastuttaa pelaajan. Tämä johtuu ennen kaikkea siitä, että teille on laitettu vähän väliä risteyksiä, ilmeisesti paremman vaikutelman saamiseksi laittomista katukisoista. Risteyksissä siviiliautot kulkevat sivusuunnassa omaan menopeliin nähden, ja usein pelaaja rysäyttääkin autonsa toisen kylkeen. Tällaiset tilanteet ovat ainakin kahdesta syystä ärsyttäviä: ensinnäkin Game Boy Advancen pieneltä ruudulta on vaikea arvioida, mistä välistä pelaajan pitäisi autoineen pujahtaa ja toisekseen voitto karkaa helposti käsistä tällaisten hallitsemattomien tilanteiden kanssa. Toki koneenkin ohjaamat pelaajat välillä ajavat toisten menopelien kylkeen, mutta tilanteet ovat harvinaisempia kuin ihmispelaajalla.
Audiovisuaalisesti pätevä
Grafiikaltaan tuotos on kohtuullisen näköinen 3d-peliksi. Pienellä ruudulla jälki näyttää ihan hyvältä, mutta isompiin kokoihin mentäessä Game Boy Playerillä kuva muuttuu hieman suttuiseksi. Toki alustalla kuin alustalla taaempana olevat maisemat ovat hieman epäselvää katseltavaa, mutta ehdottomasti helpointa pelaaminen on Game Boy Advancella. Graafinen laatu on pääasiassa saatu tehtyä sen verran hyväksi, että pelaaja tietää useimmiten, minne seuraavaksi täytyy kääntyä. Kuitenkin joskus epäselvistä maisemista johtuen pelaaja voi erehtyä. Hieman purnattavaa tulee siitä, ettei peliin ole saatu tehtyä kunnollista illuusiota yöstä, vaan värimaailma on omituinen sekoitus vaaleita värejä ja tummaa taivasta.
Äänimaailman osalta pelissä on tehty mielenkiintoinen ratkaisu. Alkuperäisestä Undergroundista on nimittäin otettu taskuversioon pari kappaletta, jotka ovat suhteellisen mukavaa kuultavaa. Toki musiikin laatu ei päätä huimaa, mutta biisit toimivat hyvin kilpailujen taustamusiikkina. Ääniefektit ovat samoin onnistuneita, ja niiden laatu on suunnilleen sitä samaa kuin kappaleidenkin. Eli kohinaa on jonkin verran havaittavissa.
Ei emopelinsä veroinen
Kaiken kaikkiaan Need For Speed Underground on melko hyvä peli, joka jaksaa viihdyttää koko elinkaarensa ajan. Kuitenkin tuntuu, että se on vain riisuttu versio kotikonsoleiden Undergroundista, eikä Game Boy Advance tarjoa sille muuta kuin rajoituksia. Tästä johtuen peli on kannattavampi ostos jollekin toiselle alustalle ellei juuri taskuversion saaminen ole välttämättömyys.
Mutta onko Need For Speedistä sitten Game Boy Advancen parhaaksi autopeliksi? Julkaisun vahvuuksista huolimatta se ei onnistu vastaamaan toistaiseksi parhaalle tuotokselle, Colin McRae Rally 2.0:lle, joka loisti hyvän fysiikan mallinnuksen ja eliniän saralla. Nämä eivät nimenomaan kuulu Need For Speed Undergroundin vahvuuksiin, vaan arcademainen kaahailu tarjoaa kilpa-ajoa noin kuudeksi tunniksi kaupunkien öisillä kaduilla.
