Apinakapina
Sonyn harmaan laatikon parhaan tasohyppelyn saadessa jatkoa luulisi pelikansan heräävän. Ape Escape 2 ei kuulu PlayStation 2:n kohutuimpiin julkaisuihin genressään, vaikka edellinen jakso palkittiin median toimesta jos jonkinmoisin pystein ja kunniamerkein. Jotain kertoo se, että pelin saapuminen Pohjois-Amerikkaan varmistui vasta äskettäin. Osaltaan syy on tietenkin kilpailussa, joka on ollut Ratchet & Clankin ja Sly Raccoonin kaltaisten tuotosten myötä harvinaisen tiukkaa, mutta ei Ape Escapella ole sen suuruista profiilia, että siitä olisi mainetekoihin. Klassikon aseman lunastaminen vaatii arvostelijoiden suosion lisäksi kuluttajien hyväksynnän, ja Ape Escape ykkönen jäi Pleikkarilla pahasti Crash Bandicootien ja Spyrojen jalkoihin. Pelissä ei ollut vetovoimaisia henkilöhahmoja tai lumoavaa maailmaa, vain poika haavi kädessään ja lauma kädellisiä saalistettavanaan.
Apinat eivät ole koskaan olleet este pelin menestykselle, kuuluuhan alan virstanpylväisiin sellainenkin nimi kuin Donkey Kong. Ape Escapen kakkososassa toistuva juoni on hölmistyttävän yksinkertainen. Professorin koekaniinit saavat maailman valloitusta punovan Specterin johdolla käsiinsä älylakit, jotka muuttavat lääketokkuraiset vipeltäjät kataliksi konniksi. Pelin sankarilla Hikarulla on oma lusikkansa sopassa ja piikkihiuksinen pojanviikari näkee parhaaksi lähteä apinajahtiin. Tukijoukkoina kaverilla on tiedemies ja tämän pirtsakka apulainen Natsumi. Parikseen Hikaru saa siivekkään pikku Pipotchi-apinan, jota varjellakseen täytyy vähän väliä pistää pystyyn pelastusoperaatioita.
Verkot tötterölle
Proffan puodin parhaat tuotteet ovat erilaiset vehkeet, joilla pakoilevien apinoiden poimiminen käy leikiten. Alkuun varusteita on pampun ja haavin verran. Ensimmäisellä tainnutetaan kapinoivat paviaanit ja toisella napataan ne talteen. Valikoima laajenee tasaiseen tahtiin kattaen tukevan leluarsenaalin. Hauskimmista vempaimista mainittakoon radio-ohjattava auto. Kaara mahtuu kulkemaan niistäkin raoista, jotka eivät ole Hikarun mentäviä. Aseiksi kelpaa vaikkapa ritsa tai banaanibumerangi, jolla pystyy myös houkuttelemaan hedelmää janoavia apinoita. Löytyypä repusta konstit pitkiin loikkiin ja juoksunpyrähdyksiinkin. Koska varustetaso on kattava eikä pikavalinta kata neljää vekotinta enempää, täytyy laitteita järjestellä turhautumisenkin uhalla menuja selaamalla.
Specterin armeija ei antaudu suosiolla, vaan eri yksilöillä on omat keinonsa pitää jahtaaja loitolla. Banaanin kuoria raskaampaa tavaraa on luvassa, kun törmää raketteja laukoviin ja pommeja kylväviin militantteihin. Hyökkäävätpä tyhmänrohkeimmat luupäät pelkin nyrkkeilyhanskoin. Apinat eivät vain aiheuta tuhoa, vaan tekevät myös kiinnisaamisensa mahdollisimman vaikeaksi. Niiden vaatetusta kannattaa tarkkailla. Esimerkiksi sinipöksyiset elukat ovat vikkeliä kintuistaan ja vihreisiin housuihin pukeutuneita marakatteja on paha yllättää, sillä ne vaistoavat vihollisen kaukaa. Apinat voi pyydystää joko hiljaa hiipien tai kimppuun rynnistäen. Lisätietoa karkulaisista saa erityisellä tutkalla. Pipotchi avustaa lajitoveriensa nappaamisessa kykyjensä mukaan lähinnä vihjaisten hortoilevaa pelaajaa oikeaan suuntaan.
Herkille käsille töitä
Näppäimet ovat loppua kesken Ape Escape 2:n kanssa. Alkuperäinen teos oli siitä erikoinen, että se vaati tuolloin tuoreen analogikapulan toimiakseen. Uutta ohjainta hyödynnettiinkin sitten tehokkaasti. Monet pelin tempuista perustuivat sorminäppäryyteen, joten peukuilla riitti töitä kahta tikkua väännellessä. Tuskastuttavimpia koitoksia oli soutuveneen reissaaminen, missä tatit toimittivat airojen virkaa. Ape Escape 2 ei juuri eroa edeltäjästään kontrollien puolesta, joten eikös samoihin pinteisiin joudu tässäkin. Soutuvenettä rattoisammasta vaihtoehdosta käy panssarivaunu tai moottorikelkka.
Perustoiminnot haavilla huitomisesta nuijalla paukuttamiseen hoituvat oikealla tatilla ja liikkuminen vasemmalla. Peukaloiden ollessa kiireisiä taipuvat vapaat sormet liipaisimille. R1:stä ja R2:sta voi valita hyppynapin, vaikka ote kysyy hetken totuttelua. Ilmalennot noudattelevat tuttua kaavaa eli kaksoisloikat ja syöksyt luonnistuvat. Seinästä Hikarun ei kylläkään onnistu ponkaista. Pelattavuus ei yllä aivan nykystandardeihin. Hikaru voisi reagoida äkäisemmin DualShockin komentoihin. Kontrollien kulmikkuuden ymmärsi vielä vanhan PlayStationin versiossa, mutta tähän päivään mennessä on parempaakin nähty.
Vasemmanpuolisista liipaisimista alempi laskee kuvakulman Hikarun silmien korkeudelle maisemia tiirailemaan. L1-nappi taas palauttaa yhtenään paikaltaan hahmon takaa eksyvän kameran ruotuun. Näkymää saa viritellä vaivaksi asti. Vaikka ristiohjaimella se käykin, on Ape Escape 2:n kamerasysteemi kehnoimpia, mitä on tullut vastaan. Hieman helpotusta tarjoaa laajakuvamoodi, joka kohentaa näköpiiriä mukavasti. Kentät itsessään ovat melko laakeita ja siksi jättimäisiä kooltaan. Suunnistamisesta ei selviä vaikeuksitta, etenkään kun turvana ei ole kompassia taikka karttaa.
Banaali banaani
Pelitunteja kertyy helposti yli puolen vuorokauden, sillä kenttiä on riittävät parikymmentä. Ne vaihtelevat betoniviidakoista jurakautisiin sademetsiin ja arktisista olosuhteista hiekkamyrskyn tuiverrukseen. Areenat jakaantuvat moneen huoneeseen ja tuntuvat katkonaisilta, vaikkei lataustauoista voikaan puhua. Mielikuvitus on palanut säästöliekillä, piraattipaatit ja kummituslinnat kun eivät juuri kieli omaperäisyydestä. Pelimaailmassa on asukkinsa jarruttelemassa apinapaon ratkomista. Ötökät tottelevat keppiä, mutta petokalojen altaisiin ei ole kahlaamista. Hikarun energia lasketaan kekseissä ja monsterin puraistessa tai apinan humauttaessa purenee pikkuleipä puoleen. Jyrkänteeltä tippumisesta verotetaan kokonaisen keksin edestä.
Kentät saa selvittää omaan tahtiin. Ensi yrityksellä tehtäväksi annetaan pyydystää tietty määrä apinoita ja kun tavoite on kasassa, warppaa Hikaru takaisin päämajaan. Loput apinat voi käydä putsaamassa jälkikäteen, ja niihin uppoaa monesti enemmän aikaa ja teknistä osaamista, sillä pirulaiset käyvät aina vain nokkelammiksi. Läpäistyt tasot voi suorittaa sekuntikello kädessä ja saavutus palkitaan mitalein. Kentissä on pomonsa, ja yhteensä kaksinkamppailuun joutuu kahdeksan kertaa, lopuksi tietenkin Specteriä vastaan. Massiiviset taistot ottavat osumaa pelin kenkkuilevasta kamerakulmasta. Professorin paja on pelin keskuspaikka. Toiminnan vastapainoksi voi viettää hetken ekstroista nauttien. Ne aukeavat kentistä kerätyillä kolikoilla. Tarjolla on manga-sarjiksia, konseptitaidetta sekä minipelejä, joita pääsee kaverikin pelaamaan.
Ape Escapeen tutustuminen kannattaa aloittaa ykkösepisodista. Peli löytyy platinahintaan eikä kehityksen kuilu ole ratkennut PlayStation 2 -debyyttiin nähden lainkaan ylittämättömäksi. Mikäli karvakorvien jahtaamisesta selviää näppylöittä, on Ape Escape 2:een sijoittaminen paikallaan. Originaaliteoksen kehuja ei voi laskea uutukaisen nimiin. Pettymystä on paha peitellä, sillä Ape Escape 2:lle valmisteltiin pikemminkin tiennäyttäjän kuin haastajan osaa. Klassikkopaineet eivät näy arvosanassa, kuten ei edeltäjän mainekaan. Amerikkalaisstudiot määräävät marssijärjestyksen, mitä platformereihin tulee, ja Tokion pojat ovat helisemässä. Amerikan Sonyn päätös sysätä Ape Escape 2:n sikäläinen julkaisu Ubi Softin huoleksi ei vaikuta yhtään omituiselta, kun miettii minkälaisella kalustolla se itse pelaa.
