Lähes vuoden odottelun jälkeen Nintendon Satoru Iwata on avannut sanaisen arkkunsa ison N:n tulevan laitejulkistuksen suhteen. Hänen mukaansa tänä vuonna julkaistaan kannettava pelilaite nimeltä Nintendo DS eli Nintendo Dual-Screen. Erikoisen laitteesta tekee se, että pelaajalle tarjotaan koneen peleissä kahden lcd-näytön välityksellä kuvaa kahdesta eri perspektiivistä. Esimerkiksi jalkapallo-ottelussa toisesta ruudusta voi näkyä kentän yleisprofiili, kun taas toisesta ruudusta taklaus lähikuvassa.
Tuleva laite ei ole yhteensopiva GC:n levyjen kanssa taikka GBA:n kasettien. Sen sijaan Nintendo DS:n muistiin mahtuu 1 gigatavun verran tietoa. Toistaiseksi laitteesta ei ole julkistettu kuvia, mutta oletettavasti niitä saadaan viimeistään keväällä, jolloin järjestetään E3-messut. Silloin laitteen pitäisi olla myös kaikkien messukävijöiden testattavana.