Croteamin pääjohtaja Roman Ribaric on paljastanut kovan kysynnän vuoksi hieman uutta tietoa tulevasta Serious Sam 2 -räiskintäpelistään. Kuten sivujamme seuranneet tietävätkin, Serious Sam 2 on ollut kehityksessä Xboxille ja PC:lle jo jonkin aikaa – itseasiassa jatko-osan suunnittelutyöt alkoivat heti kun Serious Sam Xboxille oli valmistunut. Ribaric sanoi heidän olevan aikataulussa SS2:n kanssa, joten peli julkaistaan todennäköisesti ensi vuoden toisella neljänneksellä.
Serious Sam 2 sisältää kokonaan uusitun Serious Engine 2:n, joka pyörittää hyvällä ruudunpäivitysnopeudella monimutkaisempia pelialueita, uusimpia pikseli- ja verteksivarjostintehosteita sekä satoja kertoja enemmän polygoneja kuin kuusi vuotta vanha, mutta silti ihan hyvää grafiikka tuottava ensimmäisen osan Serious Engine. Uusien kehitystyökalujen ansiosta Serious Sam 2 tulee sisältämään myös kehittyneemmän tekoälyn ja paremman fysiikanmallinnuksen.
Kuten Ribaric aiemmin lupaili, jatko-osa tulee näillä näkymin sisältämään myös pelillisiä uudistuksia esimerkiksi ajoneuvojen merkeissä. Mikäs olisikaan sen mukavampaa kuin massiivisten vihollislaumojen kouluttaminen Sampan jalkaparkoja rasittamatta?