LucasArtsin pääjohtaja Simon Jeffery on yllättäen eronnut tehtävästään. Virallista syytä erolle ei kerrottu, mutta LucasArtsin antaman lyhyen lausunnon mukaan Jeffery muuttaa takaisin Englantiin perheensä kanssa. Pääjohtajan paikkaa pitää hallussaan yhtiön talouspuolen varapääjohtaja Mike Nelson niin kauan kuin uusi herra valtaistuimelle löytyy.
Vuonna 1998 LucasArtsin leipiin siirtynyt ja vuonna 2000 johtoon noussut Jeffery eli yhtä LucasArtsin parhainta vuotta. Vaikka omintakeisemmat viritelmät ovatkin kaatuneet yksi toisensa jälkeen, tänä vuonna yhtiö on onnistunut tuomaan kuluttajille useita laadukkaita Star Wars -pelejä. Esimerkiksi Xboxin Knights of the Old Republic ja PC:n Galaxies ovat molemmat tämän hetken suosituimpien pelien joukossa. Kolmas SW-elokuvien varjolla julkaistava hittipeli olisi vielä tarjottimella, kun GameCubelle julkaistava odotettu Rogue Squadron III: Rebel Strike on pian kaupoissa.