Kiva idea ei tee kivaa peliä
F1 Career Challenge yrittää tuoda jotain uutta jo vuosia paikallaan sutineeseen Formula 1 –pelien joukkoon. Pelin ideana on ajaa Formula 1 –kuskin ura, joka alkaa vuodesta 1999 ja kestää vuoteen 2002.
Idea on sinänsä ihan toimiva, sillä se tuo edes jonkin verran vaihtelua formulapeleihin. Pienen tarkastelun perusteella se on jopa tehty kunnolla. Mika Salo korvaa Michael Schumacherin Itävallan GP:ssä Schumin loukkaannuttua Silverstonessa, Hockenheimin rata on täysin erilainen kaudella 2002 jne. Valitettavasti pelin kanssa ei tarvitse viettää paljoakaan aikaa ennen kuin karuakin karumpi totuus paljastuu.
Vaikka uusi uramoodi on paperilla varsin toimiva, se on pelinä varsin pelkistetysti tehty. Alussa valitaan muutaman tallin joukosta se, mihin mennään ajamaan ja tallipäällikkö kertoo ennen kilpailua mille sijalle pitäisi vähintäänkin päätyä. Jos onnistuu, arvostus nousee ja päinvastoin. Lisäksi menestymisestä saa pisteitä, joita voi käyttää mm. kertakäyttöisten parannettujen moottoreiden, uusien kypärien tai varikkotyttöjen hankintaan. Näinköhän ne asiat oikeastikin menevät?
Uramoodi muuttuu kuitenkin pian samaksi kilpailusta kilpailuun juoksemiseksi kuin muissa ”perinteisissä” F1-peleissä. Sen uudistava vaikutus on varsin mitätön ja käytännössä perinteiseen yhden kauden kestävään järjestelmään verrattuna ei synny merkittäviä eroja. Toistuva ”harjoittelu – aika-ajo – kilpailu” kaava toistuu uramoodissakin, mutta nyt neljänä kautena yhden sijaan.
Uramoodin ohella muita pelimuotoja ovat yksittäinen kisa ja moninpeli. Moninpeli yllätti positiivisesti, sillä jopa neljä pelaajaa voi pelata samaan aikaan ilman suurempia nykimisiä. Toisaalta rataa kiertävät tällöin vain pelaajien autot, eli ajaminen on aika yksinäistä.
Kulkee kuin panssarivaunu mutamömmössä
Autopelin tärkein elementti on ajotuntuma, sillä loistava ajotuntuma voi nostaa muuten keskinkertaisen pelin ojasta parrasvaloihin, kun taas huono ajotuntuma hautaa muun pelin aina kaivon pohjalle asti. Valitettavasti F1 CS hautautuu juuri sinne kaivon pohjalla makaavien viritelmien surkeaan joukkoon.
Career Challengen ajotuntumassa ei ole mitään hienostuneen simulaation piirteitä, mutta toisaalta ajotuntuma ei myöskään ole tarpeeksi suoraviivainen hauskaan arcade-elämykseen. Auto käyttäytyy radalla turhankin raskaasti ja ohjaus on epätarkka. Suoraan ajaminen on vaikeaa. Ajotuntuma ei todellakaan luo illuusiota äärimmäisen nopeasta ja herkästi kääntyvästä F1-autosta, vaan se sopisi paremmin panssarivaunusimulaatioon. Onneksi sentään analogisen tatin käyttö parantaa ajettavuutta merkittävästi ja auto menee vihdoinkin sinne minne pelaaja sen haluaa menevän. Ei analoginen tatti silti mitään ajamisen iloa aikaan saa.
Mielenkiintoinen piirre ajettavuudessa on auton kaasun käyttäytyminen auton suunnan muuttuessa: joka kerta kun autoa kääntää hiemankin enemmän, kaasuttaminen loppuu. Tämä alkaa ärsyttää nopeasti, sillä moottorin ääni pätkii aina pienten korjausliikkeiden kohdalla. Piirteen ärsyttävyyttä lisää vielä se, että auton kulkua joutuu korjailemaan varsin usein suoraan ajattaessa.
Onneksi ajotuntuma ei tässä tapauksessa onnistu pilaamaan peliä. Kaikki muukin on yhtä ja samaa jo miljoona kertaa nähtyä mömmöä, vieläpä hieman tavallista huonommin tehtynä. Grafiikka on itse asiassa pelin vahvimpia puolia ja sitä voi jopa kuvailla sanalla ”toimiva”. Piirtoetäisyys ei ole pisin mahdollinen, autot ovat epätarkasti mallinnettuja, maisemat ovat karuja ja tylsiä sekä sade-efektit ovat varsin mitäänsanomattomia, mutta radat sentään muistuttavat esikuviaan ihan tyydyttävästi. Toisaalta ruudun tapahtumista saa kuitenkin ongelmitta selvää, mitä voi pitää tämän pelin kohdalla varsin tyydyttävänä asiana.
Pelin äänet ovat juuri sitä, mitä niiltä odottaa. Eivät Formula 1 –autojen moottorit luonnossakaan ole kaunisäänisiä, mutta F1 Career Challenge onnistuu saamaan äänet kuulostamaan ruostuneen ruohonleikkurin vikinän ja pölynimurin ääntelyn epätäydelliseltä yhdistelmältä. Muut äänet koostuvat lähinnä itseään toistavasta renkaiden vikinästä ja selostajasta, joka tietää asioista vähemmän kuin eräs nimeltä mainitsematon suomalaisselostaja. Koska nämä eivät vielä riitä, pitää tallipäällikönkin huudella radioon itsestäänselvyyksiä. Valikoissa on itse asiassa jopa musiikkia, mutta se onnistuu olemaan niin huomaamatonta, että siitä ei muista juuri mitään. Parempi näin, eipähän ainakaan ärsytä.
Vähemmän yllättävästi tekoäly on myös tehty surkeasti. Autot kiertävät rataa ennalta määrättyjä ajolinjoja pitkin välittämättä pelaajasta tuon taivaallista. Lisäksi kilpailijat ovat äärimmäisen hitaita lähdöissä. Normaalissa lähdössä pelaaja nouseekin noin kymmenen sijaa lähtöruutua korkeammalle, jos ei satu törmäämään keneenkään epätarkan ajotuntuman takia. Muutenkaan tekoäly ei ole mitenkään äärimmäisen nopea ajaja ja ohitetut autot pysyvät kiltisti takana, ellei pelaaja suuremmin töppäile. Hieman hassusti tekoäly ajaa kuitenkin aika-ajoissa huomattavasti lujempaa kuin kilpailuissa.
Nykyään tylsäksi jonossa ajeluksi muuttuneen Formula 1 –sarjan tärkeimpiä taktisia elementtejä ovat varikkokäynnit ja aika-ajot. EA on yrittänyt lisätä varikkokäyntien merkitystä myös pelissä. Jälleen kerran idea toimii teoriassa, mutta käytäntö on jotain aivan muuta. Rutiinipysähdys alkaa jarruttamalla varikkoportille tultaessa. Jos jarruttaa liikaa, ei nopeutta voi enää kaasulla nostaa. Hieman ennen omaa varikkoa hidastetaan jälleen ja nappia oikeaan aikaan painamalla kurvataan sisään. Kiltit varikkomiehet vaihtavat renkaat ja lisäävät bensaa pelaajan valmistautuessa paluuseen radalle. Mitään mielekästä interaktiivisessa varikkokäynnissä ei tällaisenaan ole ja siitä olisi voinutkin kehittää oikeasti pelattavan ja mielenkiintoisen järjestelmän.
Säännöt löytyvät, rangaistukset puuttuvat
Aika-ajoissa on neljä yritystä ajaa mahdollisimman hyvä aika. Jos jää 107 % aikarajan taakse, epäaitoon F1-tyyliin pelaaja ei kuitenkaan karsiudu pois kisasta. Pelaajalle kyllä ilmoitetaan asiasta radiossa, mutta mitään muuta merkitystä moisella aikarajalla ei ole. Samoin pelaajan häiriköityä radalla voidaan hänelle heiluttaa mustaa lippua, mutta senkin voi jättää huomioimatta ilman minkäänlaisia seuraamuksia.
Ainoa este romurallille on oman auton hajoaminen. Oma kärry kyllä kestää huomattavasti enemmän iskuja kuin tekoälyn autot, mutta tuhoutumaton se ei ole. Kun oikein paljon törmäilee, autosta katoaa yleensä jokin vaihde. Muutaman kerran itse asiassa sain autosta eturenkaan pois paikoiltaan törmättyäni seinään mielipuolisella nopeudella. Sen lisäksi vaihdelaatikko jumittui kakkoselle ja kone savutti hetken. Onneksi ammattitaitoiset varikkomiehet korjasivat nämäkin ongelmat parissa sekunnissa.
Peli on muutenkin täynnä pikkuvikoja ja ärsytyksiä. Mutkissa syntyviä g-voimia esittää ruudun reunoille ilmestyvä punainen väri. Tästä ei ole pelaajalle laisinkaan hyötyä ja viritelmä näyttää muutenkin niin halvalta ja kotikutoiselta, että sen olemassaolon oikeutusta voi miettiä. Kuvakulmat eivät myöskään ansaitse paljoa kiitosta. Neljästä kuvakulmasta vain kahta voi edes harkita käyttävänsä. Kaksi pelikelpoista kuvakulmaa löytyvät kuljettajan pään päältä ja auton takaa, mutta auton takana olevassa kuvakulmassa vauhdintuntu on todella olematonta. Tällöin on nopeusmittarista apua suorien lopussa, jotta tietää yrittääkö mutkaan 300 vai 150 km/h.
F1 Career Challenge onnistuu olemaan varsin tasapainoinen kokonaisuus: lähes jokainen osa-alue on onnistuttu pilaamaan ala-arvoisella toteutuksella. Sen muutamat tervetulleet uudistukset olivat ihan onnistuneita, mutta tällä toteutuksella ne eivät paljoa lohduta. Ja lopuksi vielä sananen alussa mainitusta Mika Salosta. Kyllä, Salo korvaa M. Schumacherin. Valitettavasti tuossakin on menty vähän aidan alta, sillä ainoa muutos on M. Schumacherin nimen muuttuminen M. Saloksi – Salo siis jopa saa Schumin pisteet. Tämä kuvaa erittäin hyvin pelin luonnetta ”tehdään halvalla, nopeasti myyntiin”. Kiertäkää kaukaa.
