Tutustuminen Pro Evolution Soccer -sarjan kolmanteen osaan alkaa mainiosti. Pelaajani kaadetaan rangaistuspotkualueella, mutta vastoin odotuksiani, tuomari antaa pelin jatkua. Vielä vähemmän odotetusti pelaaja jatkaa kaaduttuaan kierimistä maalin läpi ja katoaa loppujen lopuksi stadionin seinän sisään. Jatkan seuraavan pelikatkoon yhden miehen alivoimalla, jonka aikana pelaaja on onneksi palannut kentälle. Mieleeni alkaa tulla inhottavia ajatuksia pelin keskeneräisyydestä. Kymmenien ja taas kymmenien pelien jälkeen näistä ajatuksista ei ole onneksi enää tietoakaan. Tässä arvostelussa paneudutaan PES3:n lähinnä jatko-osana, joten paremman kokonaiskuvan pelisarjasta saa vilkaisemalla myös arvosteluja sarjan aiemmista osista.
Maalinteon autuus
Pro Evolution Soccer 3:n uudistukset eivät aukea kovin nopeasti. Toki valikot ovat uudistuneet täysin (järkyttävän rumiksi tosin), mutta pelimoodit ovat lähes identtiset aiempiin osiin verrattuna. Viidellä tähdellä voittamaan aiemmassa osassa tottunut tulee järkyttymään. Tekoälyvastuksen sumputtaessa maalivahdin aluetta seitsemän pelaajan voimalla maalinteko tuntuu lähes mahdottomalta. Edellisessä osassahan kohtuullisen varma "maalikikka" oli sahata jonkin aikaa vastustajan 16-rajalla ja pommittaa tämän jälkeen kohti maalia. Uusimmassa osassa kone ottaa niin tiivisti tilan pois, että moiseen ei ole mitään mahdollisuutta.
Tekoälyn uudet puolustusrutiinit heijastuvat myös oman alakerran kuvioihin. Koneen hyökkäyksiä vastaan puolustautuminen ei ole merkittävästi haastavampaa kuin sarjan aiemmissa osissa. Tämä johtaa siihen, että alussa jok’ikinen peli tuntuu päättyvän maalittomaan tasapeliin. Ikävä kyllä tämä ei vaikuta mitenkään pelinrakenteluun keskialueella. Pelaaminen on jatkuvasti ravaamista päästä toiseen ja pelinrakentelu jää varsin olemattomaksi. Paras taktiikka on edelleen syötellä nopeita lyhytsyöttöjä ja yrittää sitä kautta saada pelaaja laidalta vapaaksi. Syöttely on edelleen hieman turhan nopeata ja tarkkaa, mutta ei läheskään niin häiritsevästi kuin PES2:ssa. Myös pelaajien väliset erot syöttöjen antamisessa ja vastaanottamisessa ovat paljon suuremmat. Pallot eivät siis tule niin useasti suoraan jalkaan, ja vaikka tulisivatkin, ei kosketus välttämättä ole odotetun pehmeä.
Parannuksia on tullut myös pallonhallintaan. Nopeuden merkitystä on laskettu entisestään, jolloin ylinopeat pelaajat eivät ole läheskään niin dominoivassa asemassa. Vastustajan ohittamista varten on tullut käyttöön pari uutta kikkaa, joita hallitaan oikeasta tatista. Ei kuitenkaan kannata huolestua, sillä näistä saatava hyöty on varsin hyvin tasapainossa muun pelin kanssa. Konami ei ole ilmeisesti vieläkään ymmärtänyt, mikä PS2-ohjaimen analogitatin todellinen merkitys on. Vaikka pelaajien liikkumista voi ohjata vasemmanpuoleisesta tatista, se käyttäytyy juuri niin kuin digitaaliset suuntanapit. Pelaajilla voi siis liikkua edelleen vain kahdeksaan eri suuntaan. Tatista pelaaminen onkin varsin epätarkkaa ja pakottaa tuhoamaan peukalon suuntanappien avulla.
Taaksepäin on menty varsin paljon maalivahtien käyttäytymisessä. Voisin vaikka lyödä vetoa, että myös Konamilla on huomattu maalinteon vaikeus, ja päätetty tehdä jotain asian eteen. Toteutus on hoidettu sivelemällä maalivahdin hanskat rasvalla ja vähentämällä heidän taitojaan. Tästä johtuen lähes jokainen veto, joka ei tule suoraan veskaria päin, uppoaa maaliin. Puskutilanteista ei tee edes mieli puhua, sillä maalivahti ei kerta kaikkiaan voi niille yhtikäs mitään. Suoraan päin kohdistuneet vedot taas tippuvat lähes varmasti veskarin hanskoista. Kun tähän vielä yhdistetään maalivahdin muissa tilanteissa tekemät mokat, joihin verrattuna Enckelmanin taannoiset hasardit eivät tunnu miltään, on ahdistus taattu. Itsehillinnän on parempi olla kunnossa tai saa varautua uusimaan ohjaimia kohtalaisen tiheään tahtiin.
Erikoistilanteet on hoidettu lähes samalla tavalla kuin ennenkin. Vapaa- ja kulmapotkuissa ei siis ole mitään naurettavia nuolia osoittamassa mihin suuntaan pallo on lähdössä. Jostain kumman syystä kulmapotkujen jälkitilanteista tuntuu syntyvän entistä enemmän uskomattomia sähellyksiä maalin eteen, joista tulee ehkä hieman liikaakin maaleja. Rajaheitot ovat erikoistilanteista uudistuneet eniten ja niissä ohjataan nyt vastaanottavaa pelaajaa heittäjän sijasta. Pro Evolution -pelisarjan tekoäly on tullut tunnetuksi siitä, ettei se alennu pelaajan huijaamiseen. Kolmas osa kuitenkin tekee tästä ikävän poikkeuksen. Rajaheitoissa voi vaihtaa pelaaja kenelle pallon heittää, mutta tästä huolimatta kone onnistuu aina ennustamaan kenelle pallo on tulossa ja pitelemään juuri sitä miestä.
Mä tiiän mis sun autos on
Joskus jalkapallossa yksi ”ulkopuolinen” henkilö nousee ottelun kannalta merkityksellisemmäksi kuin yksikään pelaaja - tuomari. PES3:a pelatessa mieleen valitettavasti välillä tulvii tällaisia ajatuksia. Edelleenkään tuomaria (linjamiehistä puhumattakaan) ei näy kentällä ennen pillin vihellyksen kuulemista. Tosin tuomarin tekemiin räikeisiin oikeusmurhiin verrattuna edellä mainittu tuntuu vain pieneltä kauneusvirheeltä. Liian usein alin pelaaja voi kaataa läpiajossa olevan hyökkääjän saaden tilanteesta vain varoituksen. Vähintään yhtä usein kortteja rapsahtelee puoliharmittomista töytäisyistä. Kortteja tuleekin ottelussa aivan liikaa. Tuomarit eivät enää katso sikailua loputtomiin, vaan viiden ulosajon jälkeen ottelu keskeytetään. Ärsyttävästi myös linjamiehen juomapullossa on ollut jotain vettä vahvempaa. Lippu tuntuu liehuvan aina kun siihen on pienempikin tekosyy, vaikka "paitsiossa" oleva pelaaja ei peliin osallistuisikaan.
On PES3:n tuomaroinissa hyväkin uudistuksia - ainakin teoriassa. Enää pelaajien eleistä ei suoralta kädeltä voi sanoa tuleeko varoitus vai ei, joten jännitettävää on tuplasti enemmän. Tuomari näkee nyt myös käsivirheet tosin ilmeisen vahvojen satunnaiskerrointa aiheuttavien lasien läpi. Hölmösti rangaistusalueella käsivirheitä ei puolustavan joukkueen osalta lasketa. Toinen kaivattu uudistus on hyötynäkökohdan huomioonottaminen. Valitettavasti tämäkään ei toimi aivan moitteitta. Välillä hyötynäkökohdan soveltaminen unohtuu, ja jo läpiajossa ollut pelaaja palkitaan vapaapotkulla ties mistä. PES2:ssa näin kävi käytännössä aina, joten kai sitä pitäisi olla tyytyväinen. Enemmän harmia aiheuttaa PES2:sta tuttu bugi, jonka takia vapari annetaan siitä mistä taklaus lähti, ei siitä missä rike tapahtui. Erityisesti tämä rupeaa ärsyttämään silloin, kun rangaistuspotkuja ruvetaan viheltelemään tilanteista, joissa rike tapahtuu rankkarialueen ulkopuolella.
North London... eiku
Vaikkakin Pro Evolution -sarjan lisenssit ovat aina tuntuneet hieman kummallisilta, PES3 onnistuu pistämään jokaista sarjan aiempaa osaa paremmaksi. Edelleenkin suurin osa pelaajanimistä on oikein, mutta silti huomattava osuus omaa kirjaimella tai parilla väärän nimen. Seurajoukkueet sen sijaan onnistuvat yllättämään, eivätkä täysin positiivisesti. Joukkueiden nimet ja logot ovat täysin hatusta vetäistyjä ja peliasutkin vain sinnepäin. Tai siis melkein kaikkien joukkueiden, sillä huolimatta siitä, että PES-sarja myy miljoonia ja taas miljoonia, Konamilla on ollut mahdollisuus lisensoida vain puolisen tusinaa joukkuetta. Näillä (pääosin Italiasta tulevilla) joukkueilla onkin sitten täysin oikeat peliasut, pelaajat ja osalla jopa stadionit. Olisi mielenkiintoista tietää kuka lisenssin kanssa pihistelee. Luulisi, ettei se ainakaan rahasta ole Konamin kohdalla kiinni. On perin harmillista, että näin loistavan pelin ainut iso ongelma (ainakin maalaisjärjellä) olisi niin helposti paikattavissa. Fiilis pelata oikeilla peliasuilla oikeata sarjaa on kuitenkin niin paljon mielikuvitusversiota parempi.
Pelimuodot ovat pysyneet melkein identtisinä PES2:n (ja pelisarjan ensimmäisen osan) kanssa. Erilaisia cuppeja ja turnauksia on edelleen muutama kappale, joita voi pelata yksin tai kavereiden kanssa. Turnausten voitot palkitaan pisteillä, joilla voi lunastaa erilaisia bonuksia. Ilman tätä PES-shopiksi nimitettävää ominaisuutta, motivaatiota pelata samat turnaukset kolmannen kerran saisi etsiä aika pitkään. Ainoana varsinaisena uutuutena liigaa voi pelata myös seurajoukkueilla, joten runsaasti ylimääräistä aikaa omaava voi rustata pelin mainioilla editointityökaluilla vaikkapa Veikkausliigan. Seurajoukkueiden määrä on noussut hieman yli kuuteenkymmeneen ja maajoukkueiden määrä on pysynyt hieman sitä pienempänä. Yli sadassa joukkueessa ei olisi muuten mitään valittamista, ellei sitä vertaisi PES-sarjan pahimpaan kilpailijaan. Uusimmassa FIFA:ssa kun joukkueita on noin 500 ja pelattavana on lähes 20 eri liigaa. Kaikki tietysti asianmukaisin lisenssein.
Yksinpelin parasta antia tarjoaa edelleen Master League -pelimoodi. Tiivistettynä pelin alussa pelaajan joukkueesta viedään kaikki pelaajat pois ja korvataan uskomattomilla puujaloilla. Menestyksen myötä joukkue palkitaan rahalla, jolla voi yrittää ostaa takaisin kunnollisia pelimiehiä. Tällä kertaa koneen innokkuutta kauppoihin voi säädellä, eikä huippupelaajien saaminen todellakaan ole helppoa. Jopa pelaajista, jotka eivät ole missään seurajoukkueessa kirjoilla, joutuu maksamaan tietyn siirtosumman. Huippujoukkuetta ei siis voi kasata enää eteläiseltä pallonpuoliskolta löytyviltä taitureilla.
Myös itse Master League on kokenut muutoksia. Euroopan ulkopuoliset joukkueet on suosiolla heivattu pois ja nykyinen ML onkin jokseenkin sellainen, mitä jalkapallopäättäjät ovat suunnitelleet jo jonkin aikaa. Eurooppa on jaettu pääilmansuuntien mukaan neljään eri alueeseen, joista jokainen on jaettu vielä uudestaan kahteen divisioonaan. Lohkoja tulee siis yhteensä 8, joista jokaisessa pelataan eri liiga ja cuppi. Lisäksi ensimmäisten divisioonien parhaat joukkueet kohtaavat vielä seuraavalla kaudella muiden alueiden joukkueita UEFA-cupin ja -Champions Leaguen tapaisissa kisoissa. Uusittu ML voi kuulostaa hieman kummalliselta, mutta on loppujenlopuksi varsin mainio. Maalinteon vaikeus korostuu vaikeimmilla vaikeusasteilla siinä paljon yksittäisiä otteluita enemmän. Esimerkiksi itse sain ensimmäisen kauden aikana neljässätoista matsissa aikaiseksi vaivaiset kahdeksan maalia. Toisaalta niin korostuu myös puolustamisen helppous, sillä omissa soi vastaavasti kuusi kertaa. Mainiona yksityiskohtana glory hunter -yleisö jättää matsit väliin otteluiden mennessä hieman heikommin ja katsomot alkavat ammottaa tyhjyyttään. Minkäänlaista taloudellista vaikutusta tällä ei valitettavasti ole.
Moninpelaajalla PES3 ei tarjoa oikeastaan mitään ekstraa aikaisempiin osiin verrattuna. Nettipeliä ei siis esimerkiksi ole mukana, toisin kuin uusimmassa FIFA:ssa. Tasaväkisen kaverin (ja etenkin kavereiden) kanssa peli on silti suunnilleen paras moninpeli, mitä löytyy. Moninpelissä tekoälyn kehnosta maalintekotaidosta ei tarvitse välittää, jonka takia PES3 onkin ehdottomasti parhaimmillaan juuri kavereiden kanssa. Varsin kokeilemisen arvoinen uusi ominaisuus, jos multitappeja ja ohjaimia vain tarpeeksi löytyy, on pelata ottelut niin, että yksi pelaaja ohjaa vain yhtä pelaaja. Yksinpelissä pelaamisesta tulee ainakin omaan makuun hieman liian passiivista.
Animaatiot kunnossa - edelleen
Verrattuna sarjan PS2:lle ilmestyneiden ensimmäisen ja toisen osan välisiin graafisiin eroihin, PES3 uudistaa ulkokuorta todella paljon. Tämä ei suoranaisesti tarkoita mitään positiivista eikä negatiivista. Grafiikka-engine on pistetty uusiksi, joka aiheuttaa pakostikin eroavaisuuksia. Tähän kulutettu aika olisi varmasti voitu käyttää paremminkin, sillä tasollisesti peli ei hirvittävästi PES2:sta eroa. Etenkin uudet animaatiot onnistuvat häiritsemään silmää alussa todella paljon. Kaikkeen kuitenkin tottuu ja pikkuhiljaa PES3:sta alkaa löytää varsin mukavia graafisia jippoja, kuten esimerkiksi pelaajien nimet lukevat nyt heidän selässään ja loukkaantuneita pelaajia paikkaillaan erilaisilla siteillä. Eniten on kuitenkin parantunut pelin yleisilme, josta ei kovin montaa häiritsevää tekijää löydä.
Silmiinpistävät "goalkick" ynnä muut tekstit ovat vihdoin kadonneet, joten pelitapahtumat vaikuttavat olevan entistä enemmän yhtä kokonaisuutta. Osa sarjan samoista vanhoista kummituksista tosin vainoaa myös uusinta osaa. Turvamiehet, valokuvaajat ynnä muut ovat edelleen rumia pahvinukkeja kentän laidalla. Myöskään sade-efekti ei ole saanut minkäänlaista päivitystä vaan näyttää edelleen ruudun eteen laskeutuneelta verholta. Uusintoja saa sentään katsoa juuri silloin kun itse haluaa, tosin nauhalle tallentuu yleensä aivan liian vähän edeltävää tilannetta ja senkin pätkän näkemiseen täytyy välillä olla varsin uskomattoman refleksit. Ehkä toivotuin uudistus visuaaliselta puolelta on 60 Hz-moodin sisällyttäminen PAL-versioon. Näin myös eurooppalaiset saavat vihdoin pelata PES:ä sellaisena, kuin se on alunperin tarkoitettu. Alkuperäisen paremmuudesta voidaan toki kiistellä. Äänipuoli on hoidettu PES3:ssa sarjan aiemmista osista tutuksi tulleella linjalla. Selostaja on täysin hirveä ja valikoissa iloisesti raikuvat taustamusiikit aiheuttavat ahdistusta. Yleisö on toki edelleen ihan kiva, mutta kaipaisi lisää mahtipontisuutta.
Jos tästä arvostelusta sai sellaisen kuvan, että Pro Evolution Soccer 3 on huono jatko-osa tai jopa huono peli, se ei pidä paikkaansa. PES3 on jatko-osana hyvä, ja pelinä suorastaan erinomainen. Jos vuodessa pitäisi ostaa vain yksi peli, olisi se minulle ainakin alkuvuoden pelitarjonnasta taatusti juuri tämä. Aikaisempien kokemusten perusteella voi olla varma, että seuraavan vuoden aikana konsoleissa ei tule pyörimään mikään peli niin paljon kuin tämä. Koska tämä arvostelu on kirjoitettu lähinnä PES3:sta jatko-osana, myös arvosana on loogista antaa sen perusteella. Pelinä kuitenkin lähes numeron parempi suoritus.
