Rikollista toimintaa?
Hittipelien lainailu lienee tuttu ilmiö nykyään lähes jokaiselle aktiiviselle pelaajalle. Ei siis ole ihme, että huippusuosittua Grand Theft Auto 3:a ja jatko-osaansa GTA: Vice Cityä on sittemmin lainailtu ympäri pelimaailmaa vaihtelevalla suosiolla. Kuka olisikaan uskonut Jak & Daxter: The Precursor Legacyn ilmestyessä, että seuraavaa osaa varten aurinkoinen tunnelma vaihdettaisiin synkkään ja kylmään, autovarkauksien täyttämään maailmaan? Vaikka pelitiimit voisivatkin suunnata voimavaransa uusien ideoiden keksimiseen, niin helpompaa on rahastaa sillä, jonka on todettu jo menestyvän. Ensikuulemalta ajatus kuulostaa rahastukselta, mutta suuri yleisö tuntuu olevan tyytyväinen. Loppujen lopuksi on siis henkilökohtainen mielipide pitääkö tätä suuntaa vääränä.
Samasta satamasta kalastaa True Crime: Streets of LA. Samoja elementtejä löytyy lukuisista enemmän ja vähemmän suosituista peleistä, eikä viittauksia B-luokan elokuviin ja TV-sarjoihin ole jätetty käyttämättä. Aiheellisempaa lieneekin kysyä, että löytyykö pelistä mitään omaa. Juonipuolelta sitä on turha etsiä.
Poliisin elämää enkelten kaupungissa
Peli lähtee liikkeelle Los Angelesista, jossa piinkova ninjakyttä Nick ”Kang” Wilson pidättää kaupungin kovimmatkin rikolliset, saaden samalla aikaan kenties enemmänkin tuhoa kuin edellä mainittu vähemmistö. Nick pääsee puolivahingossa isänsä murhaajan jäljille, joita seurataan aina viimeiseen taistoon saakka. Kun sekaan heitetään kummituksia, venäläisiä ja Pohjois-Korean armeijan kenraali, syntyy soppa, joka maittaa aina pelin loppuminuuteille saakka, ainakin jos Hollywood-kliseet ja muutenkin naurettava juoni jaksaa naurattaa.
True Crime selvästikin panostaa tunnelmaan enemmän kuin GTA. Ääninäyttely ja -raita ovat huippuluokkaa. Lisensoitu soundtrack luukuttaa West Coast –räpäyttäjiä, ja näyttelijöistä löytyy Hollywood-tähtiä aina Christopher Walkenista Michelle Rodrigueziin, joiden siivittämänä juoni etenee tiukasti ennalta scriptattujen tapahtumien mukaan. Jokainen tehtävä vie juonta vähitellen eteenpäin, mikä valitettavasti ei anna pelaajalle juurikaan valinnan varaa. Toisaalta tämä mahdollistaa myös sen, että jokaista tehtävää ei ole pakko läpäistä, vaan epäonnistuneet tehtävät vaikuttavat osaltaan juonen kulkuun ja avaavat vaihtoehtoisia tehtäviä. Epäonnistuneisiin tehtäviin voi myöhemmin palata ja vaihtoehtoiset tehtävät avautuvat muiden joukossa. Sinänsä mielenkiintoinen idea ei toimi niin hyvin kuin pitäisi, sillä juonen muutokset pysyvät näennäisinä, vaikuttamatta juurikaan muuhun kuin pariin seuraavaan tehtävään.
Ratkaisevasti juonen kulkuun vaikuttaa niin sanottu yin-yang –mittari. Pelaajan toimintatavat vaikuttavat jatkuvasti läsnä olevaan mittariin, joka puolestaan päättää Nickin lopullisesta kohtalosta. Hyvä kyttä käyttää niskalaukauksien sijaan vähemmän kuolettavia lähestymistapoja, joka puolestaan vaikuttaa positiivisesti karmaan.
Arvot uusiksi
Ikävä kyllä tämä on yksi niistä peleistä, joissa on tingitty väärästä päästä, sillä viimeistelyn puute varjostaa koko pelikokemusta ja nousee esiin varsinkin loppupäässä. Turhautumista aiheuttaa muun muassa vihollisten ilmestyminen tyhjästä ja painautuminen seinien sisään. Tällaisia pieniä ongelmia löytyy pelistä kymmenittäin ja yhdistettynä muutenkin heikkoon toteutukseen, ei pelattavuudesta jää juurikaan hyvää sanottavaa.
Yksi pelin omaperäisimpiä ideoita ovat harjoituskeskukset. Pidätetyistä rikollisista saadut kilvet voi tuhlata harjoituksiin, joilla saa avattua uusia taitoja. Ampumaradalla voi oppia tähtäämään paremmin, kuntosaleilla oppii uusia heittoja, ja niin edelleen. Silti luulisi joidenkin taitojen löytyvän jokaiselta lainvalvojalta ilman erillistä harjoitteluakin. Mielenkiintoisimmat kyvyt löytyvät ajokoulusta, jossa oppii tekemään täyskäännöksiä, jarrutuksia ja äkkilähtöjä. Jokaisen jakson jälkeen tarjotaan myös mahdollisuus lisäuudistuksiin, joita voi pitää astetta hyödyllisempinä.
Tehtävät on jaettu neljään osuuteen: hiiviskely-, ajo-, räiskintä- ja tappelukohtauksiin. Vaikka suurin osa tehtävistä painottuukin kolmeen jälkimmäiseen, löytyy myös kourallinen hiiviskelyä, jota voi myös pitää suhteellisen hyvin toimivana, joskin myös vaatimattomimpana osiona. Pelaajalle annetaan rajoitettu määrä tainnutusaseen panoksia, joita käyttäen on tarkoitus päästä pisteestä A pisteeseen B. Kiinni jääminen tarkoittaa paluuta alkuun. Yksinkertainen perusidea ei välttämättä pidä mielenkiintoa yllä pitkään, mutta silti viihdyttää aikansa.
Ajo-osuudet kallistuvat lähinnä tylsään paikasta toiseen ajamiseen, mutta mukaan on mahtunut myös muutamia takaa-ajo- ja varjostustehtäviä. Joskus näiden aikana pelaaja pääsee mellastamaan vapaasti Los Angelesin kaduilla, sillä peliin on tarkasti mallinnettu yli 300 neliökilometriä LA:n keskusta-aluetta lukuisine nähtävyyksineen. Turistikierrosta tosin vaikeuttaa pelialueen mieletön koko. Pelialueen päästä toiseen ajamiseen voi kulua jopa 10 minuuttia, eikä urheiluautoja ole aina saatavilla. Tylsistymistä on vaikea välttää, kun jokainen kadunkulma näyttää samalta ja välttämätöntä kaahailua löytyy runsaasti. Siksi apuun rientääkin satunnainen rikollisuus. Pelaajalle voidaan antaa hälytys ratkaisemaan satunnaisia rikoksia kesken autolla huristelun. Pelin edetessä tuodaan eteen yhä kovemmaksi keitettyjä rikollisia, jotka saattavat vetää aseen esiin jos asiaan puuttuu. Valitettavasti ohjelmoijan buginen käsi näkyy täälläkin. Huvitusta riittää, kun saa hälytyksen katutappelusta ja löytää paikalta identtiset kaksoset läimimästä toisiaan kuin viimeistä päivää.
Toimintaosuuksissa ihmetyttää erittäin heikko toteutus. Selkeästi toimintapainotteiselta peliltä odottaisi paljon enemmän, kuin mitä True Crimella on tarjottavanaan. Ampumavälikohtauksissa on haettu elokuvamaista tunnelmaa. Hidastusefektejä, räjähdyksiä, rikkoutuvia huonekaluja ja kaikkea muuta on tarjolla, mutta toteutuksessa on reilusti parantamisen varaa. Automaattilukitus ei jätä juurikaan pelaajalle tehtävää, vaan ideana on ennemminkin hakea suojaa oikeista paikoista. Tämä on naurettavaa, sillä viholliset tietävät aina missä pelaaja liikkuu ja vahinkoa on usein erittäin vaikea välttää. Vihollisten tiputtamat aseet on mahdollista kerätä parempaan talteen taistelun aikana nostamalla ne ”coolisti” jalalla maasta. Ominaisuus on jotakuinkin turha, sillä Nickin omat aseet ovat usein parempi vaihtoehto tulivoimansa ja nopeutensa puolesta.
Kun Nickiä ei huvita kaivaa aseitaan esiin, heiluvat nyrkit. Nyrkkitappelut ovat hyvin yksinkertaista mätkintää. Iskut eivät suuremmin eroa toisistaan ja heitot on pistetty mukaan ikään kuin näytökseksi. Ympäristöstä voi hakea myös kättä pidempää, jolla piestä onnettomat henkihieveriin. Vastustajan tainnutettuaan pelaajalle annetaan myös mahdollisuus käyttää tehokkaita armoiskuja. Strategiset elementit ovat hakusessa, sillä selkeästi paras taktiikka on satunnainen nappuloiden hakkaaminen. Vastahyökkäykset olisivatkin tuoneet mukavan lisän stressin helpotukseen.
Kokoelman jatkeeksi vai kaupan hyllylle pölyttymään?
Aina silloin tällöin markkinoille ilmestyy yli-hypetetty peli, joka uppoaa suohon silkan keskinkertaisen pelattavuutensa takia. True Crime on yksi näistä peleistä. Luxoflux teki klassisen virheen sijoittaessaan valtavat määrärahansa soundtrackiin, audiovisuaaliseen toteutukseen ja muuhun toissijaiseen. Hiljattain markkinoille ilmestynyt Metal Arms: Glitch in the System onkin tästä loistava esimerkki. Jokaista tämäntapaista epäonnistujaa kohden onkin yksi hiljainen klassikko. Loppujen lopuksi pelattavuus ei juurikaan muistuta Grand Theft Auto -sarjaa, joten rahoja ei juurikaan ole syytä tuhlata. Toisaalta, jos keräilet floppeja, tämä on pelisi.
