Raymanin jälkeläiset
Lähinnä peruspelien mainetta aikaisemmin kantanut Ubi Soft on noussut viime vuosina harmaasta massasta tuomalla markkinoille toinen toistaan mielenkiintoisempia tuotoksia. Tienavaajana hittipelien sarjassa toimi keväällä 2003 ilmestynyt Splinter Cell, jota ovat seuranneet tänne Eurooppaankin asti GameCubelle rantautuvat Prince Of Persia: The Sands Of Time ja Beyond Good & Evil. Viimeisimmästä tuotoksesta tekee mielenkiintoisen jo se seikka, että peliä on työstetty yli kolme vuotta yhteistyössä Michel Ancelin kanssa, joka on lähinnä tunnettu Rayman-peleistään. Beyond Good & Evil ei ole kuitenkaan Reiskan tapaan tasoloikka, vaan kyseessä on seikkailupeli, joka yhdistää samaan pakettiin suoraa toimintaa, hiiviskelyä ja zeldamaista ongelmanratkontaa.
Pelin tarina alkaa piskuiselta majakkasaarelta Hillysin maailmassa, jossa reportteri Jade viettää elämäänsä eläinystäviensä kanssa. Hän ottaa valokuvia työkseen ja ansaitsee leipänsä hoitamalla yksittäisiä tehtäviä asiakkaittensa toiveiden mukaan. Tyypillinen homma saattaa esimerkiksi olla kuvan ottaminen kahdesta eläimestä vaaroja täynnä olevassa luolassa. Sinällään tällainen jännittävä elämä on suhteellisen mukavaa, mutta kun soppaan lisätään vaaralliset ulkoavaruuden olennot, jotka tulevat silloin tällöin häiritsemään ihmiselämää, ei kukaan voi olla turvassa. Organisaatio nimeltä Alpha Section yrittää suojella ihmisiä, mutta jo senkin rivit rakoilevat. Kaikki ei ole nimittäin sitä miltä näyttää, vaan yhtiö puuhailee hillyanilaisten selän takana kaikenlaista epämääräistä. Näiden touhujen keskellä reportteri Jaden tehtävänä on tehdä työtä lehdelle, joka yrittää paljastaa organisaation todelliset piirteet. Valokuvia ottamalla naisreportteri yrittää saattaa ihmiskunnan tietoisuuteen totuuden Alpha Sectionista, ja kaikki on tietenkin tehtävä salaa ja huomiota herättämättä.
Juonellisesti peli ei loista erinomaisesta ideastaan huolimatta, sillä tarinassa keskitytään näkemään asiat vain Jaden näkökulmasta. Alpha Section jää organisaationa loppujen lopuksi aika pinnalliseksi tapaukseksi, vaikka ainekset olisivat olleet parempaankin. Myöskään mitään mahtipontisia juonikuvioita ei nähdä ja tarina on tasapaksu. Kehnosta tarinankerronnastaan huolimatta pelin hahmokaarti nousee omaperäisyydellään selvästi esille ja ranskalainen sarjakuvamaisuus näkyy lopputuloksessa. Esimerkiksi päähenkilön kanssa yhteistyötä tekevä Pey’j on miehen ja sian sekoitus, joka saa omalla olemuksellaan pelaajalle hymyn huuleen.
Monipuolinen paketti
Erityisen hyvin Beyond Good & Evilissä on tehty erilaiset peliosuudet, jotka vaihtelevat mukavasti teemoittain. Alun lyhyen toimintapainotteisuuden jälkeen siirrytään hiiviskelyyn ja ongelmanratkontaan. Kaikki osuudet toimivat erinomaisesti, joskin pulmia olisi voinut tulla enemmänkin vastaan. Tehtävien suorittamisessa pelaajaa on auttamassa yleensä toinenkin hahmo, joka on pelin alkupuolella Pey’j ja myöhemmin hupaisa toimittaja Double-H. Erityisesti heistä on hyötyä ongelmanratkontakohdissa ja taistelutilanteissa, joissa useasti apuri on tarpeen. Hiiviskelyosuuksien aikana sen sijaan toinen hahmo yleensä on muualla ja pelaajan täytyy vain keskittyä pitämään itsensä poissa vartijoiden silmistä.
Taisteluosuudet ovat suhteellisen hauskaa puuhaa, vaikka ne keskittyvätkin lähinnä A-napin takomiseen. Kenties niiden pieni määrä on syynä siihen, ettei kohtauksiin kyllästy kovin nopeasti. Ongelmanratkontakohdat sen sijaan ovat välillä hyvinkin kekseliäitä, sillä niissä täytyy osata käyttää peliympäristöä hyväkseen. Toki vastaan tulee myös perinteisiä laatikkopulmia, mutta niiden määrä ei kohoa turhan suureksi. Loppujen lopuksi tehtävissä on painotettu pulmanratkontaa ja toimintaa hyvin vähän, sillä peli keskittyy enimmäkseen hiippailuun. Ratkaisu toimii tällaisenaankin, mutta kieltämättä kahta ensimmäistä jää kaipaamaan enemmän.
Matkustan ympäri maailmaa
Tehtävien välissä pelaaja pääsee seikkailemaan suhteellisen suuressa Hillysin maailmassa, joka on jakaantunut Alpha Sectionin omistamiin laitoksiin, muutamaan pieneen saareen ja yhteen isoon kaupunkiin. Näihin paikkoihin Jade pääsee kätevästi matkustamaan aluksi veneellään ja pelin loppupuolella lentoaluksellaan. Hillys toimii lähinnä huilimistaukona tehtävien välissä, sillä pelaaja voi viettää aikaansa useiden eri tapahtumien parissa. Kaupungilla pääsee esimerkiksi ajamaan veneellä kilpaa ja pelaamaan ilmakiekon tapaista minipeliä. Lisäksi maailman laitamilta löytyy luolia, joista voi saada helmiä, jotka käyvät autokorjaamolla valuuttana.
Beyond Good & Evilissä on selvästikin panostettu pelimaailmaan, sillä se on hyvin elävä ja se muuttuu tapahtumien edetessä. Kaupungin kaduilla kuljeskelee paljon ihmisiä päivisin ja vuorokauden vaihteluiden mukana yöllä porukkaa ei ole juuri lainkaan. Alpha Sectionin propagandaa sisältävät mainosfilmit pyörivät katujen reunoilla televisioissa ja totuuden pikkuhiljaa selvitessä ihmiset alkavat järjestää mielenosoituksia organisaatiota vastaan. Myöskin pubin ja kauppojen kaltaiset paikat ovat onnistuttu tekemään mielenkiintoisiksi ja hyvin eläviksi. Juottolassa istuu monia surkeita ihmiskohtaloita, jotka surkuttelevat elämäänsä ja taustalla soi tuttu kaljakuppilan musiikki, jonka muhkeat bassot voi kuulla jo oven edestä. Myöskään huumoria ei ole tässä suhteessa unohdettu, sillä esimerkiksi autokorjaamoa pitää sarvikuonokaksikko, joka vääntää englantia karibialaisittain. Heiltä Jade saa tarvittaessa hankittua laajennuksia veneeseensä muun muassa kätevän hyppyominaisuuden merkeissä.
Kuvaamisen rajaton ilo
Yksi pelin tärkeimmistä ominaisuuksista on mahdollisuus kuvata peliympäristöä. Jo tehtävien suorittamisen puolesta se on pakollista, mutta pelaaja voi tehdä myös vapaaehtoisia kuvaustöitä kuvaamalla erilaisia eläinlajeja, joita pelistä löytyy. Aluksi kyseinen homma on suhteellisen hauskaa, kun uusia otuksia löytää paljon, mutta myöhemmässä vaiheessa se menettää jokseenkin hohtoaan. Eläinten bongaaminen ajaa pelaajan tutkimaan lähemmin peliympäristöä ja paljastaa, että siihen on selvästikin panostettu. Luolastot, kaupungin osat ja Alpha Sectionin eri osastot eivät muistuta kovin paljon toisiaan ja seikkailu eri maailmankolkissa pysyy näin mielekkäänä. Myös grafiikan tasoon on muutenkin panostettu, sillä Beyond Good & Evil on sarjakuvamaisen kaunis. Tietynlainen ranskalaisuus ja perinteet Raymanista näkyvät esimerkiksi pelin aurinkoisen ilmeen muodossa. Tarvittaessa tunnelma kuitenkin muuttuu hyvinkin synkäksi ja tummaksi.
Ulkoasun tavoin äänimaailma ansaitsee kiitosta. Ranskassa elokuvamusiikistaan tunnettu Cristophe Hérald vastaa Beyond Good & Evilin erinomaisista sävellyksistä, jotka nostattavat hienosti pelifiilistä. Hiiviskelykohdissa tunnelma on salaperäinen ja rennommasta menosta vastaa mieleen jäävä havaijilaisvaikutteita saanut musiikki.
Kotiteatterin omistajat saavat jälleen hieroa tyytyväisenä karvaisia käsiään, kun taas yksi Cube-peli tukee Dolby Pro Logic II -äänijärjestelmää. Systeemi lisää mukavasti tilantuntua peliin ja esimerkiksi puheet kuuluvat pelaajan takaa juuri, kun niiden pitäisi. Toisaalta joissakin välinäytöksissä dialogi kuuluu ikävästi jokaisesta kaiuttimesta keskikaiuttimen sijaan, mikä latistaa hyvää tunnelmaa jonkin verran.
Kaikin puolin piristysruiske
Kokonaisuudessaan Beyond Good & Evil on Cube-pelien saralla mukavan piristävä kokemus. Se tarjoaa persoonallista pelattavaa suunnilleen 13 tunniksi, mikä on lajityypin edustajaksi sopiva pituus. Peli yhdistää samaan pakettiin ominaisuuksia useista eri genreistä ja laittaa mukaan vielä tukun minipelejä, joita on hauska pelata matkan varrella. Oikeastaan mistään osiosta ei ole suurempaa valittamisen aihetta, ja pelattavuus toimii Beyond Good & Evilissä vallan mainiosti. Myöskään sanomaa ei peliltä puutu, sillä se saa pelaajan miettimään median osuutta ihmisen arjessa 2000-luvulla. Pelin maailman luontiin käytetty aika ei ole siis mennyt hukkaan ja ominaisuuksien yhdistäminen fantasiasta ja nykyajan tietoyhteiskunnasta on kertakaikkisen onnistunut.
Näistäkin seikoista huolimatta Beyond Good & Evil ei nouse klassikoksi, vaan se on huolella tehty seikkailupeli, joka pitää otteessaan viimeisille metreille asti. Kaikki toimii sinällään, mutta tämän kaltaisessa persoonallisessa pelissä olisi ollut mukava nähdä pelattavuudenkin kannalta enemmän omaperäisiä ideoita. Se ei kuitenkaan estä Beyond Good & Eviliä olemasta äärimmäisen viihdyttävä peli, jota on ilo pelata.
